maanantai 4. helmikuuta 2008

Teema ( korjaus )

Todettakoon, että alla oleva postaus Teema oli tarkoitettu "kehuiksi" nimenomaan Kemppaiselle. Eräänlainen tempuntekijän pieni muotokuva siis :). Missään tapauksessa tarkoitus ei ollut kehua Yleisradiota.

Toisaalta kaikille lukijoille varmaan muutenkin on selvää, että kaikki mihin Suomen Yleisradio koskee muuttuu ennen pitkää paskaksi. Enpä sen suhteen voi muuta kuin yhtyä Teemu Lahtisen huomioon ja samalla pahoitella omaa epäisänmaallisuuttani tässä suhteessa. Siihen tullee korjaus.

Helsingin Sanomat on huomannut, että Ritva Santavuorta fiksumpia konservatiiveja täytyy olla. Tämä on varmasti totta. Helsingin Sanomat tuskin kuitenkaan on melonimaisessa halal-hippeydessään huomannut sitä, että Jan Erolaa ja Kansan Uutisten päätoimittajaa fiksumpia punavihreitä tästä maasta ei todellakaan löydä. Ja toisaalta taas Helsingin Sanomia parempia, parturissa luettavia juorulehtiä ovat hyllyt pullollaan.

1 kommentti:

Vasarahammer kirjoitti...

Ritva Santavuoren myötä olemme saaneet amerikkalaistyyliset noitavainot, jossa kommentin esittäjä on syyllinen, kunnes toisin todistetaan, ja yleensä todistusyrityksiä ei uskota.

En ole mikään Santavuoren suuri ihailija, mutta tuossa oli taas yksi syy olla katsomatta Puolueen tv-ohjelmia.

Ajan henki on nimittäin tämä: Viime sunnuntaina Puolueen pääuutislähetyksen loppukevennyksessä esitettiin käpyläläislapsia hevosajelulla ja valiteltiin lumen puutetta. Lapsilta kyseltiin myös. Ensimmäinen lapsi oli ilmeisesti turkkilaisperäinen, toinen venäläinen ja kolmas ei ollut lapsi vaan lastaan pulkkamäessä käyttävä neek... hups afrikkalaistaustainen.