maanantai 25. helmikuuta 2008

Antakaa meidän olla rauhassa

Nimimerkki cornwell joulunalustunnelmissa Futisforumilla:

Suomessa vallitsee alemmuuskompleksi siitä, että kunnon jalkapallomaissa, ja jopa Ruotsissa on kansainvälisen tyylin jalkapallokulttuuria: katsomot ovat täynnä, isoin joukoin tyypit joilla ei ole elämässä vielä parempaakaan sisältöä kuin laulaa samoja maailmalta tuttuja hoilotuksia, heiluttaa käsiään tahdissa etuviistoon kuin natsijoukot, ollaan rohkeasti ilman paitaa, ja olla täten edes jotakin, täyttävät ns. fanikatsomot ja tuo 20-päinen matkijalauma on sitten nimetty vaikkapa Sinikaartiksi, Banzaiksi tai Forssa HJK:ksi.
Te olette väärässä! Koska Suomessa on oma, ainutlaatuinen jalkapallokulttuuri jonka te olette tuhoamassa samaksi McDonaldsiksi kuin koko maailman. Vain, ja vain suomalaiseen jalkapallokulttuuriin kuuluu hiljaisuus, kyyrötys kuin saunan lauteilla, kahvikuppi ja kenttätapahtumien reagointiin vain tuomarin kritisointi. Tällä plagioimisella te pilaatte nyt sen mitä on vuosikymmenet rakennettu, eli ainutlaatuisen suomalaisen jalkapallokulttuurin. Antakaa meidän olla rauhassa.


Nimimerkki cornwell on täysin, mutta valitettavan harvinaisen, oikeassa. Takapotku kaikesta mesoamisesta tietenkin tulee ja kaikki palaa taas siihen mitä se oli. Mutta mitä tehdä sillä välin? Alasarjoihin pitäisi varmaan siirtyä nauttimaan aidosta kulttuurista, mutta enää ei ole Pelikarhuja, ei Kotkan Työväen Palloilijoita, eikä Jäntevää, joka sentään oli joukkueista se suurin. Pahoin pelkään, että vaikka katsomossa oltaisiin juuri niin kuin pitää, niin kentällä pelaisivat vastakkain White Sox ja Blue Caps.

Ehkä on vain uskottava suureen muutokseen. Se on kuitenkin varma, vaikka ehkä tapansa mukaan myöhässä.

2 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Itse suosin perinteistä suomalaista tyyliä katsomossa, mutta minun puolestani pojat saavat kyllä laulaa. Katsomossa on kyllä tilaa.

IDA kirjoitti...

Totta.

Huvitti vain tuo teksti, kun pitkästä aikaa tuli katsottua onko Jalkapallokulttuurissa mitään uutta liikkeellä.

Vanhat: "me on hävitty tää peli" ja "ranteet auki" taitavat vieläkin olla vahvimmat voittoon vievät sloganit. Niissä kannattaisi pysyä :)