maanantai 26. tammikuuta 2015

Kreikka


Varsin turhauttavaa on kuunnella suomalaisten poliitikkojen kommentointia Kreikan vaalituloksen johdosta. Oleellinen asiasta on ehkä sanottu tässä:

Valheenpaljastuksen päivä

Mikäli olisi toimittu Perussuomalaisten esittämällä tavalla Suomen kannalta ainoa todellinen ero nykyhetkeen olisi, että Kreikassa ei olisi kommunistista hallitusta ja Suomi ei olisi syytänyt rahojaan tukipakettiin, joka johti tämän kommunistisen hallituksen syntyyn.

On varmasti totta, että EU:n tukipolitiikan ansiosta eurooppalaisille, lähinnä saksalaisille, pankeille tuli maksettua Kreikan velat. Suomen hallitus ei oletettua viisauttaan edes mennyt tähän EU:n järjestämään tukipakettiin samoilla ehdoilla kuin muut EU-maat, jotka siihen osallistuivat, vaan solmi omia sopimuksiaan Kreikan kanssa. Jos Kreikka jotenkin hoitaa velkansa EU:lle ovat Kreikan velat Suomelle hallituksemme taitavan politiikan ansiosta vielä erillinen kysymys. Kreikan todetessa, että se ei aio hoitaa velkaansa Suomelle, niin mitä Suomi silloin tekee? Tässä mielessä puoluejohtajien on helppo vakuuttaa, että Kreikan lainoja ei anneta anteeksi, kun asia ei heidän oman politiikkansa seurauksena ole enää heidän vaikutusvaltansa piirissä.

Eli paitsi valheenpaljastuksen, myös tyhjän puheen päivä. Ja sellaisena yksi monista mitä Suomen valtiolliseen politiikkaan tulee.

Ei kommentteja: