perjantai 16. syyskuuta 2011

Puoluekuri

Puoluekuria on monenlaista, eikä siinä itsessään sinänsä ole moittimista. Sen erään muodon tavoitteena on yksinkertaisesti vain helpottaa hallituksen lainsäädäntötyöskentelyä. Tätä muotoa voisi kutsua parlamentaariseksi puoluekuriksi. Tiukimmillaan puoluekuri on, kun kansanedustajan yksityistenkin lausuntojen on kaikissa asioissa noudatettava puolueen ohjelmaa ja puolueen linjauksia. Tällainen on niin sanottua reaalisosialistista puoluekuria. En tiedä onko siinäkään mitään pahaa, koska olen sitä mieltä, että reaalipolitiikka on ylipäätäänkin enimmäkseen likaista

Muuten olen sitä mieltä, että olen samaa mieltä kuin Timo Vihavainen.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Lääkäri ja anarkisti

- Päivää.
- Päivää. Kärsin vakavasta homofobiasta ja erittäin vakavasta islamofobiasta.
- Niin?
- Sitä niin, että jotain pitäisi tehdä. Jos tämä on kroonista niin enhän minä herranjumala voi ainakaan töissä jatkaa tällaisten tautien vaivaamana.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Mielenkiintoista




Tuli katsottua eduskunnan keskustelua perustuslain muutoksesta. Ihan mielenkiintoista. Taidankin tästä edespäin seurata politiikkaa niin sanotusti livenä. Mitä siinä lehdillä välissä tekee?

Demareiden Rajamäen ja Kantolan pöyristyneet vastaukset PS:n Jussi Niinistön puhetta elävöittäneeseen kielikuvaan varmistimen poistamisesta olivat omalla tavallaan paljastavia. Rajamäki jatkoi vielä omassa puheessaan muistellen tunteellisesti demareiden taivalta 30-, 40-, ja 50-luvuilla. Rajamäen ja Kantolan hurskaan närkästyksen perusteella nykyiset demarit ovat kuitenkin kuin noiden aikojen siveitä ruustinnoja, jotka kauhistuneina päivittelivät silloisten suorapuheisten demareiden ronskia sanankäyttöä. Mikäli PS:n edustajista joku olisi pitänyt puheen käyttäen 30-, 40- tai 50-lukujen demaripuheiden sanankäänteitä ja kielikuvia, niin nykydemarit  tuskin toipuisivat siitä koskaan, vaan tarvitsisivat krooniseen järkytykseensä säännöllistä kriisiapua ja jatkuvaa terapiaa. Näin ovat osat vaihtuneet.

Itse aiheesta mieleen jäivät PS:n edustajien hyvät kysymykset ja huomiot joihin lain muutoksen jo edellisessä eduskunnassa hyväksyneet ja valmistelleet vastasivat lähinnä vain sillä, että perustuslainmuutos voidaan tehdä koska se ei todellisuudessa muuta mitään. Kysymykseen miksi perustuslakia sitten pitää muuttaa ei mitään vastausta saatu. Lisäksi huomattavaa oli eräänlainen pakeneminen asiantuntilausuntojen taakse. Eivät asiantuntijat niitä päätöksiä tee ja nimenomaan heidän pitäisi olla kansanedustajien, jotka kykenevät sisäistämään päätösten perustelut ja esittämään ne julkisuudessa, selän takana, eikä toisinpäin. Kansanedustajan pitäisi perustella näkemyksensä itse, eikä vain todeta viittaavansa asiantuntijalausuntoihin.

Eduskunnasta tuskin löytyy sitä vähemmistöä, joka estäisi tämän typerän perustuslain muutoksen, mutta joka tapauksessa hienoa, että puheet jäävät eduskunnan sivuilta luettavaksi, kuten jää äänestyksen tuloskin.

Perustuslakikeskustelun jälkeen listalla oli Ahvenanmaan itsehallintoa ja sen osallisuutta EU:n päätöksentekoon sivuava asia. Oikeusministeri Anna-Maja Henrikson perusteli asioita subsidiariteettiperiaatteella kuten oikein ja jaloa onkin. Suomenkielisessä osuudessaan hän kuitenkin suomensi termin toissijaisuusperiaatteeksi mistä koko hallitukselle pitkä miinus. Kyse ei nimenomaan ole mistään toissijaisuudesta, joten ministeri ei joko ymmärtänyt käyttämäänsä termiä, tai sitten hän ei oikein osaa suomea. Jälkimmäisen voi antaa hyvässä Mögenportin hengessä anteeksi, ensimmäistä ei. Kyseessä on läheisyys- tai lähivastuuperiaate. Termi on hyvä olla hallussa, sillä uskoisin, että siitä kuullaan seuraavan neljän vuoden aikana muutenkin, kuin Ahvenanmaan asioiden yhteydessä.

Semmosta, päätän raporttini juuri päättyneestä livematsista tähän.

torstai 8. syyskuuta 2011

Paljastava dokumentti



Vaikka Maya - kalenteri niin väittää ei maailmanloppu tulekaan vuonna 2012. Katolinen kirkko ja luterilaiset kirkot nimittäin julkaisevat yhteisen dokumentin vuonna 2017.

Vatikaani ja luterilaiset, yhteinen julkilausuma vuonna 2017

On itsestään selvää, että kun Vatikaanin observatorio ja Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta lyövät viisaat päänsä yhteen on heillä parempi tieto taivaankappaleiden liikkeistä kuin oli mayoilla. Ja jos he valmistelevat vuoden 2017 tapahtumia, niin sellainen vuosi myös on tulossa. Ei siis auta, vaan puurtamista on vain jatkettava aiemmista ennusteista huolimatta.

No joo, vaikka todella toivoin, että tuollaiset yritykset johtaisivat tulokseen, niin olen aika skeptinen sen suhteen, että näinä aikoina syntyisi yleinen usko "yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon" kuten uskontunnustuksen mukaan pitäisi. Ehkä parasta mitä Suomessa voisi tapahtua olisi, jos luterilainen kirkko alkaisi ymmärtää katolisen kirkon käsitystä pyhien yhteydestä; maailmasta, kiirastulesta ja taivaasta. Nykyäänhän Suomessa ihmisten uskonnollisuus ilmenee paljaimmillaan niinä pyhäpäivinä, jolloin ihmiset vievät edesmenneiden haudoille kynttilöitä. Ne ovat päiviä jolloin kirkotkin voisivat olla täynnä. Luterilainen kirkko kuitenkin tavallaan sulkee ovet kieltämällä yhteyden kuoleman rajan yli, suhtautumalla nuivasti kuolleiden puolesta rukoilemiseen ja siihen, että taivaassa on pyhimyksiä, jotka kuulevat rukouksiamme.

Heistä suurin on tietenkin Neitsyt Maria.

torstai 1. syyskuuta 2011

Virkavaltaistuminen

Oikeassa maailmassa kirkonkelloja soitettaisiin kello 18:00. Kouvolassa kelloja soitetaan kaupungin virastotalolla kello 18:30. Pieni, mutta kummallinen ajan ja paikan vääristymä, joka tekee maailmasta epätodellisen, nyrjähtäneen tuntuisen.

Se olisi ilman muuta korjattava.

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Tekstinselittäjä

Iltalehden jonkinlainen Näkökulma PS:n Turun tilaisuudesta on herättänyt jonkin verran keskustelua verkossa: Persujen tarjoilut "vain suomalaisille". Kyseisessä tekstissähän kielellisesti uskomaton lahjakas Iltalehti leikittelee sanalla persussuomalainen ja PS:n uudella, englanninkielisellä nimellä. En itse ostaisi kyseistä lehteä, jos haluaisin nauttia lukemastani, enkä kyllä osta muutenkaan. Toisaalta en ole mikään kriitikko, kunhan nyt selitin tekstiä keskustelua luettuani.

Sen verran monella kojulla olen ollut, että voin kokemuksen perusteella sanoa, että noin ei yksinkertaisesti toimita minkään suomalaisen puolueen kojuilla. Ehkä sellaisilla, joissa lehtimiehille on erityistarjoilua, mutta sellaisilta luonnollisesti tavalliset, sivistyneet ihmiset pitääkin pitää poissa.

tiistai 30. elokuuta 2011

Liberaali

Meinasin kirjoittaa kuinka järjetöntä on kutsua jotain Markku Koiviston kaltaista karismaattisen kristillisyyden piirissä toimivaa, oman, uuden kirkon perustanutta saarnamiestä kristilliseksi konservatiiviksi, mutta samaan aikaan kuulin uutisissa, kuinka Eva Biaudeta nimitettiin tulevien presidentivaalien liberaaliksi ehdokkaaksi. Kyseessähän on ehdokas, joka esimerkiksi on leimautunut suurimmaksi sananvapauden vastustajaksi koko ehdokasjoukosta ja tuskin sellaista ehdokasta edes saadaan, joka ylittäisi hänet tuossa suhteessa.

Meillä nyt vain ovat peruskäsitteetkin täysin sekaisin ja on ihan sama kuka ketäkin miksikin kutsuu, ainakin jos politiikasta ja yhteiskunnallisesta mediasta puhutaan.

Keskitie




En muista olenko tässä blogissa esittänyt ajatuksen kultaisesta keskitiestä. Oli miten oli toiston välttämisen yrittäminen tässä vaiheessa olisi vähintäänkin naurettavaa.

Itämainen ajatus kultaisesta keskitiestä ei tarkoita tylsää varmuutta ja varovaisuutta; se tarkoittaa sitä, että molemmat ojat, jossa joka tapauksessa vain rypisit muualle näkemättä, ovat selkeästi näkyvissä ja kohdattavissa.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Mitäs mä sanoin

http://hommaforum.org/index.php/topic,351.msg767160.html#msg767160

:D

Eipä ole Kemppaisella tilaa nykyteinien majatalossa. Tunnettu häirikkö :)

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=719&a=3601

Teixeira Vitines II

No niin. Nyt se alkaa ja tuomarina on otsikossa mainittu herrasmies. Hommaforumille terkkuja yksityistien varrelta.

Athletic, joka lakon vuoksi menetti hienon aloitusvoiton Real Madridista, lähtee peliin seuraavalla kokoonpanolla, tai he eivät itse asiassa edes ilmoita kokoonpanoaan omilla sivuillaan. Nyt mennään Marcelo Bielsan aikaa: joten veikkaan Javi Martinezia ja Ander Herrerraa keskelle ja Lllorentea ja Muniainta kärkeen. Pulustus kyllä pitää. Athletic 3 - Raoy Vallecano 0 on veikkaukseni.

Puoliaikatulos: Athletic Club 0 - Raoy Vallecano 0.

Lopputulos Athletic Club 1 - Raoy Vallecno 1. Hyvä lähtö Vallecanolle. Marcello Bielsa todennäköisesti menee itseensä. Todella hyvä joukkue olisi nyt, ei kuitenkaan saisi laskea noin helppoja.


Eräs nuori kaveri, jonka näin telkkarissa

http://hommaforum.org/index.php/topic,56795.msg766686.html#msg766686

Valitettavasti kommentointi on mahdotonta. Todennäköisesti myös koko "keskustelu"ketju menee myös lukkoon, kunhan vain rakastava ylläpito ehtii paikalle.

Aamukahvimedia

Helsingin Sanomia pystyy lukemaan. Sinne voisi varmaan vapaasti kommentoidakin jotain, jos tohtisi. Hommaforum on toista. Se on meiltä estetty. Siellä kommentoivat Matias, Elisa ja Jari. Mukavahan sitäkin on lukea, mutta hieman arveluttaa sellainen fasismi ja meininki, että pitäisi vain lukea heidän manifestejaan.

perjantai 26. elokuuta 2011

No just




Sitä nyt illalla lukee mediaa tai sitten ei,

Lyön vaikka tonnin vetoa, että nimimerkki Virgil Caine saa bannit Hommaan. Hän nyt vain sattuu vastustamaan prostituuiota.

Perustelemattomia, mutta tosia väitteitä I

Uuden filosofian suuntauksista uustomismi on selkeämmin kiinni - ja pohjautuu täydellisemmin - biologiaan ja sen lainalaisuuksiin, kuin evoluutiopsykologia, joka on humanismihumppaa.

Vihaisia puheita I

Herätessäni aamulla luulin sään olevan rehellisesti syksyinen ja pukeuduin sen mukaisesti, kun siirryin puutarhamajaan kirjoittelemaan, juomaan kahvia ja syömään leivoksia. Jonkin ajan kuluttua kuitenkin huomasin, että minua on petetty. Jouduin auringon paahteessa kävelemään takaisin vaatekaapille vaihtamaan ylleni kevyemmän vaatetuksen. En hengästynyt, mutta kyllä se mielenrauhaa häiritsi pahastikin. Laitoinkin yksintein ylleni perussuomalaisten nuorten Populisti - paidan. Ellei tällä pärjää iltaan asti, niin teen reklamaation ja ryhdyn pohdiskelemaan uskaltaisinko pukea sanoiksi lauseen: "Appanat  ne siellä Libyassa tappeloo."

Luumupuussakaan ei näytä olevan luumuja yhtä paljon, kuin oli vielä viime vuonna.

torstai 25. elokuuta 2011

Kaksi peliä

Tänään Athletic Clubin ottelu Turkissa Trabzonsporia vastaan, sekä tietysti HJK Shalken vieraana. Ratkaisin ongelman päättämällä meloa ylävirtaan aidon totuuden ja sivistyksen lähteille. Näkeehän näitä ja HJK:n pelin ensimmäisen puoliajan voikin seurata mukavasti suurscreeneiltä, jos viitsii, ennen paluuta sinne, missä joki muuttuu mereksi.

Ja Athletic Clubin osaltahan jatko onkin jo varma, vaikka joukkue jäi kotonaan huonoon 0 - 0 tulokseen. Nimittäin vedonlyönti kannattaa aina. En ole vielä mitenkään katsonut miten jatkot menevät, mutta olisihan se hienoa, jos Athletic Club kohtaisi HJK:n jatkossa ja HJK joutuisi kohtaamaan miljoonien suomalaisten Athletic Clubin kannattajien raivon ja vihapuheen.

tiistai 23. elokuuta 2011

Vihapuhekerho



Tutkijat alkavat olla aikamme viihdeteollisuuden keskeisiä hahmoja. Uusin ehdotus peruskoulun musiikkituntien muuttamiseksi poliittisiksi kritiikkikerhoiksi on niin hämmentävän sivistymätön ja "korni", että Hollywoodin liepeillä olevat b-luokan studiot eivät kykenisi vastaavaan.

Musiikkitunneilla pitäisi opiskella musiikkia. Kyseessä on taideaine. Koko taiteen ideaa vastaan sotii se ajatus, että istuttaisiin muodostamassa taideteoksista jonkinlainen kollektiivinen mielipide, jonka katsottaisiin sitten kertovan sen mitä teos tarkoittaa. Taide on aina pohjimmiltaan henkilökohtaisista kommunikaatiota, kollektiiviset mielipiteet vain loukkaavat sitä.

Ehdotankin, että Juhani Jaskarin suomentama Nabokovin Lahja liitettäisiin peruskoulun tai viimeistään lukion ohjelmistoon pakolliseksi luettavaksi opettajille ja opetusohjelmia sorvaaville tutkijoille. Se voitaisiin tentata heiltä ulkolukuna, jossa 30 - päinen luokka heitä lukisi kappaleen pari kerrallaan kunnes koko kirja olisi luettu. Taukoja saisi pitää, mutta yhden jakson olisi kestettävä aina vähintään 45 minuuttia. Kaikki keskustelu olisi ehdottomasti kiellettyä. Harjoitukset voisi suorittaa lasten kesäloman aikana.

maanantai 22. elokuuta 2011

Todellisuus

Kerroin joitakin päiviä sitten ystävälleni - tavalliselle suomalaiselle - kirjoittaneeni Homma-foorumille.

- Oo varovainen!
- Ai siis…
- Ettei sulle käy niinku sille naapurille!
- *pyörittelee pöllämystyneenä silmiään*
- Mä en haluis olla lukematta sua, kun olet bannattu.
- Ei kai sellaisesta nyt sentään bannuttu…
- Ei sitä kuule tiiä!

http://hommaforum.org/index.php/topic,55995.msg757968.html#msg757968

:D

Kaatosade



Maailma on sellainen kuin on. Hyvin harvoin sattuu, että ilmasto suosisi. Antaa niiden puhua ja seisoa myrskyissä, jotka osaavat puhua ja kuunnellaan heitä:

http://www.catholicnews.com/data/stories/cns/1103324.htm

Heillä on paljon sanottavaa.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Viisaus

Omistan tämän veljelleni, joka ei koskaan kirjoita mitään mihinkään ja on siksi viisas.

- Nii mutta sehän on ihan tyhmää uskoa johonkin satuun...
- Kuule nyt poika vaan, sillä hetkellä kun itse kohtaat jonkin kuoleman tapaisen tuskan niin silloin on ainoastaan kaksi asiaa, joita mietit.
- Mitkä muka?
- Toisen näet tuossa kiikun takana heittämässä tikkaa. Toinen on se, jolta sitten huudat syntejäsi anteeksi.
- Niin mut...
- Älä ajattele sitä. Kohtaat sen kuitenkin.

Suggestion

As I am a member of a Government of Kotka Finns i would like to say that we should take an international step and register for us by our government a name Örn Ö Finns. If we do not do it somebody else might. And after that lapse of time might could be right.

:)

perjantai 19. elokuuta 2011

Hyvästi



Laitan terveiset täältä, koska terveisten antaminen palstalla johtaa rangaistuksiin. Suuri virhe oli tuntea jotain ihme lojaalisuutta joitain Hommaforumia kohtaan. Ei ole mitään järkeä pitää ihmisistä, joille oma arvo naapurin silmissä on tärkein ja joille lapsellisuus ja rehellisyys on vain kiusallista marinaa, jota he kutsuvat valitukseksi.

Olen aina ollut sitä mieltä, että kukaan varsinainen kovis ei kirjoita omista mielipiteistään tai tunteistaan verkkoon yhtään mitään. Olen edelleen samaa mieltä. Hommaforumin tapaiset palstat kuitenkin nostavat nettiin jonkinlaisia pseudokoviksia, jotka omalla läsnäolollaan pilaavat koko herkän ja avoimen internetin. Toivotan heille onnea. Olin yksi sellainen. Toivottavasti en ole enää, vaan opin jotain.

Itse voin, ehkä sadan vuoden teinibännien jälkeen, kirjoittaa jonkun "sarkastisen" kommentin, joka muka kertoo jotain jostain. Yhtään omasta mielestäni hyvää tekstiä en kyseiselle palstalle enää aio uhrata.

Kiitos.

P.S.

Totean myös, että Timo Soini oli harvinaisen oikeassa. Ehkä oikeammassa kuin kukaan koskaan.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Poliittsesti korrekti

Pystyn lukemaan internettiä ja kirjoittamaan sinne. Ainoastaan poliittisesti epäkorrekti Hommaforum on minulta estetty. Kiitän tästä, koska teinit eivät osaa ottaa bannia pois.

Alan puhua kiinaa.Jaanalle terkkuja!

tiistai 16. elokuuta 2011

Lauluja retriitistä V

En viitsi enää kirjoittaa.

Pystyn kuvittelemaan, kuinka pikku kersanrtit istuvat Mika Illmanin ympärillä lattialla ringissä kieli pitkänä ja sanovat: Setä suuri, anna meille suora demokratia, niin me olemme kanssasi aina. Anna myös iltasanomien kirjoittaa, että olemme mukavia intellektuelleja.

Sellainen ei yksinkertaisesti inspiroi.

Toteankin koko Homman ylläpidolle yleisesti ja yhtäläisesti kollektiivina jota he ovat: Haistakaa pitkä ja kanootin muotoinen.... ja siirryn muihin aiheisiin.

maanantai 15. elokuuta 2011

Lauluja retriitistä IV



Jyskälän yösssä näin porvareiden kokoontuvan yhteen.
Hampaat nuo Stubbin mun mieleni punaiseksi sai
Hän liittyykö NATOOn
Sitä kellarissain miettimään jäin.

Ei, ei, Elisa! Ei, ei, ei Elisa
Sä kaunis oot, ihan liian kaunis sä oot
sun sormesi pienet vain asiaa kirjoittaa ain.

Telkasta kuulin mä Kataisen kimeän äänen
Se oli kuin koulusta todistuksen saaneen
porvarin puhetta hölmölle toiselle vain

Sä ethän sellainen oo,
vaan sisältäs sykit kuin päältä sä näytätkin vain.
Niin uskon ja luulen
ja lapsena outona spammailen vain.

Vaikka Kataisen äänen vain kuulen
sen pyyhin mä mielestäin pois.

Ei, ei, ei Elisa
Et Kataisen lumoihin milloinkaan langeta saa
Ei, ei, ei Elisa
Sä tiedät et Hommaan sä kuulut
voit bannitkin antaa
kun muistat et konservatiivi sä oot!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Uutinen

Eilen 13.8 2011 Katolinen kirkko Suomessa julkaisi monen vuoden työn tuloksena suomenkielisen rukouskirjan aikuisille. Kirja sisältää kristillisen tradition keskeisiä rukouksia, sekä myös uudempia rukouksia, painottaen kuin huomaamattaan Suomeen, näille raukoille rajoillemme, liittyvää hengellisyyttä.

Kriittisen arvioni kriitikkona typistäisin yhteen sanaan: kaunis. Ja ellei sitä heti tajua, niin joka tapauksessa merkittävä julkaisu, jota voi lukea ikuisuuden ainakin. Suosittelen kirjaa jokaiselle.

lauantai 13. elokuuta 2011

Lauluja retriitistä III



Taas Homman lukea nään
Se proosaa jaloa vain

Ant
Tekstis ruudulla näin
Ant
siksi pohtimaan valoon jäin
kuin kaikki muut kuin modetkin
sais taidon luoda korrektin.

Pohdi hommia näin, pohdi hommia näin.

Ant
Riisu bannit sa pois
Sä etkö armoas antaa vois
taas spammin kautta runoilu veis aikaan niin sopuisaan

Pohdi hommia näin, pohdi hommia näin.

Jos aiot tehdä sä näin
sietää trollia vain
siis edes vähänkin
niin vielä ilonkin
taas koloistaan tää homma saa

Ant
Tekstis ruudulla näin
Ant
Siksi pohtimaan valoon jäin
et vaikka kerran bannaatkin
suo leikki hiipuu armoosi ain

pohdi hommia näin, pohdi hommia näin.

Sanoa ryssästä vois
Kun kotimme vei
Vaikka päälläin nyt jo ois
Miekka, uhka, mitä vain
Niin oikees lienen mä vain

torstai 11. elokuuta 2011

Lauluja retriitistä II



Tämä on kyllä liian Funk ja sykkii pimeämpiä voimia, joista tietenkin pitäisi pyrkiä irti. Mutta menkööt. Seuraavalla kerralla jotain kauniimpaa ja ylevämpää.

Pienet sormet G:tä hakkaa.
Hommahan ei koskaan lakkaa.
Mahdan ryystää Supon piikkiin
kiljun jonka kurkkuun kittaan.

Turhaa mennä paskaan työhön
Siispä manaan homman yöhön
et tzuurnalistit juna noutaa
Gulag rantaan saa ne soutaa

Trollipeikon kaula katkee
Bannilistaan nimi kulkee

Me halutaan olla Zngreitä
Vedetään naamaan lekkereitä
koneen näppis lujaa paukkuu
Ei modena voi koskaan nukkuu

Mahdan ryystää Supon piikkiin
Kiljun jonka kurkkuun kittaan

Hurja lisko vainoo meitä,
siihen saadaan pillereitä
Kosto kauhein kohtaa muumin
Siniseks vain teksti suurin

Spammareilla kaukokaipuu
Menkööt joikuu, vääntää haikuu

Me halutaan olla Zngreitä
Vedetään naamaan lekkereitä
Koneen näppis lujaa paukkuu
Ei modena voi koskaan nukkuu

Mahdan ryystää Supon piikkiin
Kiljun jonka kurkkuun kittaan

Natsit pakkaa, meemi jauhaa
Skinit ei saa hetken rauhaa
Yhä yltyy bannihuuma
Musta ori on jo ruuna
sormi tanssii, näppis hakkaa
viime natsin kone sakkaa

Me halutaan olla Zngreitä
vedetään naamaan lekkereitä
koneen näppis lujaa paukkuu
ei modena voi koskaan nukkuu

Selibaattipäiväkirja osa 19 ( ilmeisesti )

Aina on palattava alkuun, sillä se ei katoa milloinkaan, vaan yhtyy joskus loppuun. Mielipidekirjoituksen kirjoittaminen on edelleen vaikeaa. Ei häiritsevästi rääkyviä lapsia, ei jämeriä miehiä, jotka kovaäänisesti tuomitsisivat feminismin. Ei oikein mitään, vaan ihan rauhallista ja iloista, ja jopa Manski huokuu kauneutta. Hieman olen huolestunut siitä, että olen alkanut pitämään myös Kouvolan arkkitehtuurista: ihmisiä vartenhan nuo talot on rakennettu, asunnoiksi ja toimistoiksi. Paikoiksi olla, työskennellä ja elää. Ehkä tämä on esteettinen alamäki, mutta en tunne sitä pahaksi.

Tänään on pyhän Claran muistopäivä. En osaa oikein samaistua. Vaikka teessäni ei olekaan sokeria ovat jalassani olevat sandaalit kallista nahkaa. Kaikki on muutenkin jotenkin liian rikasta, jopa ilma, joka enteilee sadetta. Mikään ei estä pyrkimystä suurempaan köyhyyteen, paitsi laiskuus. Ja se, että sielu on kiinni asioissa, joissa sen ei pitäisi olla kiinni.

Luulen, että kissa, tuo jalo eläin, on metsästämässä. Jos alkaa sade se menee sisään.


tiistai 9. elokuuta 2011

Lauluja retriitistä I



Koin täydellisen turhautumisen verkkokeskusteluun. Metodini kirjoittaa nopeammin kuin ajattelin tuotti tietystä rehellisyydestään huolimatta myös ala-arvoista törkyä. En silti pidä ilmapiiristä, jossa ihmisten on harkittava, ajateltava ja mietittävä tarkkaan mikä on sopivaa sanottavaa. Oikeasti kuitenkin liikutuin saamastani palautteesta mikä sai harkitsemaan paluuta. Sitä odotellessa julkaisen tipottain kömpelöitä sanoituksia vanhoihin hitteihin. Uskottavuus on minusta aina ollut yliarvostettua.

Tämä olkoon itseoikeutetusti näistä veisuista ensimmäinen:

Jos en saakaan olla bannilistan ykkönen
merkkaa sana edes siniseksi.
Kun en kelpaa kai vihervasuriksi
huoli edes natsitrollaajaksi.

Jos en lumoakaan sua kuin Saileri
spammaan yöllä mä saksaksi
tai jos en voikaan olla chattaava netsisi
niin ota edes fasistiksi?

Missä oot Miniluv
Mikset oo sä netti jota spammailen
Miksen kanssas pääse chattiin lain.
Miniluv
Miten saisin sinut trollaamaan.
Miten kanssasi pääsisin yhteyteen
vähempi formaaliin.

Jos en osaa uida sameissa vesissä
voisin räpiköidä käsipohjaa
Ellen saa olla tilastotieteilijä
voisin laskee kuten ope ohjaa

Jos en voi olla ikuisesti hereillä
nukun hetkittäin lattialla
Oisin mieluummin netsinä kuin supona
Ota minut fasistiksi.

Missä oot Miniluv
Mikset oo sä netti jota spammailen
Miksen kanssas pääse chattiin lain.
Miniluv
Miten saisin sinut trollaamaan.
Miten kanssasi pääsisin yhteyteen
vähempi formaaliin.

Mellakat

Sen aikaa, kun oli pimeää, oli varsin hieno tähtitaivas. Auringon nyt alkaessa nousta taivaanrannassa on kauniita pilvimuodostelmia, joissa pilvet ovat harvinaisen kapeita ja korkeita. Voisi lukea jotain keskiaikaisia tekstejä ja kuvitella elävänsä sivistynyttä aikaa. Sellainen virkistää aina.

Seurasin jonkin aikaa suoraa lähetystä Lontoon mekkaloinnista, mutta sitten ajattelin, että mitä se minulle kuuluu. Riehukoot jos haluavat. Ihmiset eivät yleensäkään osaa asua suurkaupungeissa, vaan tarvitsisivat vähintäänkin vastapainoksi jonkin paikan maaseudulla. Sellaisia tosin on tarjolla vain onnekkaimmille. Luulen, että tämä onkin ollut vain tällainen historian pimeä välivaihe, josta hiljalleen palataan tilanteeseen, jossa kaupungit ovat inhimillisen kokoisia ja niissä käydään vain kauppaa, ehkä opiskellaankin ja pidetään jotain hallintorakennuksia, jos sellaisia nyt yleensä tarvitaan.

lauantai 6. elokuuta 2011

Värit

Tupliksen hyvästä tekstistä Epämääräisyys aseena kiteytyi mieleen taas yksi syy miksi on parempi tunnustaa väriä, kuin olla puolueeton, vaikka olisi mahdollisesti väärässäkin. Edellisen keksimäni syyn olen unohtanut ja kaipaan sitä, koska se muistaakseni oli hyvä :)

Ellei omaa mitään yleisesti tunnustettua maailmankuvaa, uskonnollista- tai poliittista näkemystä, eli siis yksinkertaisesti sanottuna ei tunnusta väriä, vaan liikkuu niiden ulkopuolella pelkästään kriittisenä tarkkailijana suvaiten käytännössä kaikkea suhdanteista riippuen, niin silloin on myös helppoa repiä kaikkea, kunnes mitään muuta kuin joku harmaan apea DDR ei enää ole jäljellä.

Tämä oli huonompi kuin se ensimmäinen, mutta kuitenkin noin.

perjantai 5. elokuuta 2011

Viikon todella suuri uutinen

Tai siis ainakin potentiaalisesti:


Ilmestyikö Neitsyt Maria ladon seinässä Hämeenlinnassa?

En mene sanomaan mitään. Mitään syytä epäillä suntion rehellisyyttä minulla ei ole ja ainakin tuon Kotimaa24:n version perusteella kuva on hyvin vaikuttava. Oli se mikä oli, niin harvoin tuollaisia heijastuksia ladon seinällä näkee ja vielä niin, että niistä saisi valokuvan.

Mikäli kyseessä on trikki tai jonkinlainen pila, niin paheksun suuresti. Tosin paheksun jo epäilyänikin :)