maanantai 10. huhtikuuta 2017

Jyrisevä analyysi puolueen tilasta


Kunnallisvaalit ovat sitten ohi. Itse asetin paaston etusijalle ja kampanjoinnin jonnekin muualle. Todistetuksi kuitenkin tuli, että pelkästään rukoilemalla ja paastoamalla voi saavuttaa muutaman arvokkaan äänen, jotka ovat osaltaan nostamassa listan vertailulukua. Pari/kolme kaltaistani maallisista riennoista vetäytyvää ehdokasta lisää ja olisimme tavoitelleet Kotkassa jo seitsemättä paikkaa, parillakymmennellä olisimme ottaneet jo vähintään kahdeksan.

Olen jonkun verran ehtinyt katsella tuloksia maanlaajuisesti ja aika monilla paikkakunnilla tilanne vaikuttaa samalta kuin Kotkassa. Vaikka hävisimme prosenteissa ja paikoissa niin voitimme siinä, että ryhmät todennäköisesti pystyvät parempaan kunnallispolitiikkaan, koska niiden ei tarvitse tuhlata aikaansa sisäisten ristiriitojen kanssa vatvomiseen. Ja edelleen saimme maanlaajuisesti selvästi enemmän paikkoja kuin vihreät ja vasemmisto.

Seuraava koitos on puoluekokous kesäkuun alkupuolella. Puheenjohtajaehdokkaat kiertävät varmaan täälläkin. Oma ehdokkaani on yllättäen Jussi Halla-aho. Uskon vakaasti hänen olevan paras vaihtoehto puolueen kannalta siksikin, että hän ei mitä ilmeisimmin pyri ministeriksi eikä näin aseta mitään paineita hallituksen päätökselle ministeripaikkojen lisäämisestä. Niille paperilehtien jyriseville analyytikoille, jotka tulevat elegantisti argumentoimaan kuinka hallituspuolueen puheenjohtajan pitää olla ministeri voi yksinkertaisen ytimekkäästi todeta: "Ei pidä." Halla-ahon puheenjohtajuudella on mahdollista päästä lopullisesti irti siitä, että media ohjailisi puoluetta. Ei se nykyäänkään ohjaile, mutta sellaisia mielikuvia syntyy ja niitä myös elätellään, koska vieläkin politiikkaa tehdään syöttämällä juttuja mediaan. Sellaisen loppuminen olisi mitä mainioin asia.

Tuli puheenjohtajaksi kuka tahansa, niin on ehdottomasti pidettävä kiinni siitä, että hallituksen sopimat toimenpiteet maahanmuuttopolitiikan kiristämiseksi toteutetaan. On nimittäin herännyt tiettyjä perusteltuja epäilyjä hallituksen laiskasta suhtautumisesta niihin. On myös pidettävä kiinni siitä, että mitään mukautumista EU:n määrittelemään taakanjakoon ei tapahdu. Jos me nyt lähdemme mukaan siihen sanoen, että me kuitenkin päätimme Suomessa itse sekä mukaanlähdöstä, että tulijoiden määrästä, niin seuraava hallitus on jo antamassa päätösvallan EU:lle. Maahanmuuton kustannusten laskeminen ei ehkä ole niin tärkeää, koska sellainen tehtävä on hallitukselle aivan liian vaativa. Suomen Perustan tutkimukselle on tulossa jatkoa samalta tekijältä, joka teki ensimmäisen osan ja se ajaa saman asian, kuin hallituksen yrittämä, mutta sen omaan kyvyttömyyteen törmännyt tutkimus.

Eli ihan optimistisella hengellä kohti tulevaisuutta. Mikäli seuraavissa eduskuntavaaleissa joudumme oppositioon, niin - olettaen tilanteen pysyvän tällaisena - yhdyn Reijo Tossavaisen näkemykseen siitä, että sen jälkeisissä vaaleissa tulee sellainen jytky, jota tässä maassa ei ennen ole nähty.

Ei kommentteja: