sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Subsidiariteetin ytimessä


Uskon, että kuvassa oleva äänestäisi minua Kotkassa, jos sillä olisi äänioikeus. Muuten minulla on hieman huono omatunto, koska en ole hoitanut ehdokkuuttani mitenkään ahkerasti, enkä hyvin. Olen kuitenkin halunnut viettää hyvää paastoa, eikä ole minun vikani, että politiikka ei paaston ajaksi hiljene kuten sen pitäisi.

Ohjelmani ja teemani eivät ole millään tavoin muuttuneet. Näissä vaaleissa on vaikea sanoa mitä konkreettisesti tulisi ajamaan, koska on vielä epäselvää miten kunnan tehtävät tulevat muuttumaan Taloudellisesti kuormittavin osa kunnan velvoitteista siirtynee Sote-uudistuksen myötä maakunnille, mutta sitä ei vielä tiedetä milloin. Todennäköisesti kuitenkin seuraavan vaalikauden aikana. Itse kannatan mallia, jossa maakunnille annettaisiin itsenäisyyttä suhteessa valtioon. Sekä valtion, että kuntien verotusta pitäisi pienentää ja siirtää verotusoikeutta maakunnille. Tästä ei kuitenkaan päätetä valtuustoissa. Kuten ei myöskään Suomen erosta eurosta, jota lämpimästi kannatan ja jota pidän yhtenä tärkeimmistä poliittisista tavoitteista. Maahanmuuttopolitiikassa vetäisen esille muistaakseni Juhon keksimän ässän: Kunnan ottaessa vastaan maahanmuuttajia/turvapaikanhakijoita sen on myös vastattava näiden aiheuttamista kuluista. Varsinaisten pakolaisten sijoittelu sitten erikseen. Kotkan valtuussa tulisin vastustamaan turvapaikanhakijoiden sijjoittamista Kotkaan, mutta niin tulevat tekemään kaikki muutkin PS:n ehdokkaat, joille kaikille toivon menestystä, kuten myös Puolesta Sananvapauden ( PS ) Arto Hirvoselle. Aion jollain tavalla arpoa ketä heistä itse äänestän.

Näen myös mahdolliseksi sen, että Kotkalle avautuisi tilaisuus ottaa lopetetut koulut uudelleen käyttöön. Jos niin käy, niin se tilaisuus pitäisi ehdottomasti käyttää.

Yleisesti ottaen Kotkan talous on tällä hetkellä kuralla. Köyhyydessä on kuitenkin paljon positiivisiakin puolia, jos ei yritetä esittää rikasta. Vaikka minut jonkin ihmeen kautta valtuustoon valittaisiinkin ei taivaalta ryhtyisi satamaan rahaa. Äänestä siis numeroa 301.

Lahjuksena annan jokaiselle Mika Keräsen suomentaman Plinio Corrêa De Oliveiran kirjan Vallankumous ja vastavallankumous. Se ilmestyi yhtä aikaa puolaksi ja suomeksi ja sen tekijänoikeudet ovat virolaisella yhdistyksellä. Olkaa hyvä:

Vallankumous ja vastavallankumous

2 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Jos jostain asiasta todetaan: "Kissaakin kiinnostaa!", eikö se ole paremminkin rohkaisevaa? Tunnetaanhan anglosaksisella kielialueella sananparsi: "Curiosity killed the cat", ja siellä kissojen ominaislaatu ymmärretään suorastaan haitallisen uteliaaksi.

IDA kirjoitti...

"Kissaakin kiinnostaa" tarkoittaa kaiketi, että ei kiinnosta todellakaan ketään. Ajattelin kuitenkin, että tuo "Nyt" kääntää asetelman päälaelleen :D

"Nyt kiinnostaa kissaakin" on virallinen vaalislogan, mutta puhelimella kun sähläsin tuon, niin se tuli nyt noin.