Rasistipallo

Olen siitä poikkeuksellinen ihminen, että pystyn kevyesti erottamaan eri päärotujen edustajat kadulla ohi kulkevasta, satunnaisesta ihmisjoukosta. Pystyn melko tarkasti poimimaan sieltä jopa eri kansalaisuuksia. Eli olisin varmasti hyvä rasistipallossa. En kuitenkaan pelaa sitä. Itse asiassa en enää pelaa oikein mitään pallopelejä. Tarkkailen kuitenkin Athletic Club Bilbaon otteita Espanjan liigassa ja odotan innolla Kotkan Työväen Palloilijoiden tulevaa kautta. Se, että jalkapallon kyljessä pelataan mainostarkoituksessa myös rasistipalloa, johtuu siitä, että UEFA:n, FIFA:n ja muiden vastaavien korruptoituneet, vanhat ja irstaat miljonäärit tarvitsevat loputtomasti lisää rahaa, josta me emme taas välitä.

Jos suomalainen haluaa äänestää kunnallisvaaleissa egalitarismia ja liberalismia vastaan, niin ainoa mahdollisuus siihen on äänestää minua Kotkassa. Numeroni on 301.

Vakaa vaalililupaukseni on, että teen edellisessä bloggauksessa olleesta suomennoksesta paremman ja luettavamman. Minusta tekstin idea pätee moneen muuhunkin asiaan kuin maahanmuuttopolitiikkaan.

Tolkun ovet

Oma maahanmuuttopolitiikkani olisi aika yksiviivaista: Suomen pitäisi keskittyä määriin ja määritellä mikä on maamme kulttuurin kehityksen ja maamme taloudellisen kantokyvyn kannalta kestävä määrä vuosittain maahanmuuttavia ihmisiä ja pitäytyä sitten siinä. Itse lähtisin siitä, että taannoinen pakolaiskiintiö on sopiva ja riittävä määrä. Uudemmasta, maahan viime vuosina tuotetusta islamista olen paljolti samaa mieltä kuin Sebastian Tynkkynen, mutta en sano sitä tässä koska en Tynkkysen tapaan viitsi maksaa sakkoja.

Uusia näkökulmia aiheeseen on yleensäkin vaikea löytää, mutta löysin yhden, joka asettuu "rajat kiinni/rajat auki" - ajattelun ulkopuolelle, mutta pyrkii kuitenkin luomaan jonkinlaisen hengellisen kehyksen ajattelulle. Sen on kirjoittanut benediktiiniläismunkki Giulio Meiattini. Aika karusti englanniksi käännettynä se löytyy täältä. Ja vielä karumpana suomennoksena alta. Olkoon se vaikka ohjelmani Kotkalle edellyttäen, että portsareina seisovat muut kuin Tiusanen ja Mielonen.

Tarvitsemme ovia! Vastaanottavaisuudeksi.

1. Väärä diktomia

“Ei muureja, vaan siltoja!”, on muuttunut lähes hokemaksi. Se kuulosta hyvältä iskulauseelta, joka ilmaisee tehokkaalla tavalla terveen reaktion siihen liialliseen puolustusvaistoon,  joka mahdollisesti kätkee sisäänsä itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä. Mutta minun näkemykseni on, että siirtyminen “muureista” “siltoihin” on suistumista toiseen äärimmäisyyteen toisen äärimmäisyyden välttämiseksi.

Tarkoituksessaan asuttaa maa on ihminen kokenut kodin ensisijaiseksi välttämättömyydeksi. Koti on tehty muureista, mutta samalla siihen on tehty ovia. Oven kautta voidaan astua sisään ja poistua ulos. Oven kautta muukalainen tai vieras voi kulkea edellyttäen, että hän kysyy siihen luvan ja se myönnetään tai, että hänet on tervetulleena vieraana kutsuttu. Kodissa ovi on tahdikkuuden ja harkinnan vertauskuva ja siten se ilmentää myös harkintakykyä vastaanottavaisuudessa. On aika avata ja on aika sulkea, kuten voisimme sanoa Saarnaajan kirjaa mukaillen.

2. Ovi ja muuri.

Luonnostaan kuva ovesta viittaa kahden erilaisen tilan erottamiseen. On tärkeää muistaa, että ensimmäinen erojen tekijä ja rajojen luoja oli Jumala itse luomistyössään. Jumala erotti valon pimeydestä, taivaat maasta, mantereet vedestä( 1. Moos. 1:4 - 8). Tämä teko merkitsi siirtymistä kaaoksesta kosmokseen, epäjärjestyksestä suhteellisuuteen ja kauneuteen. “Ja Jumala näki, että niin oli hyvä/kaunista” ( 1. Moos 1:10).

Kuitenkin samaan aikaan Jumala takasi näiden suurten alueiden yhteyden ja niiden välisen kommunikaation tehden niiden eron täten kysymyksille alttiiksi. Jumala rakensi kulkuteitä taivaan ja maan välille ( Jaakobin tikapuut ( 1, Moos. 28:12 ), tai Ilmestyskirjan näkijälle taivaaseen avautuva ovi ( Ilm. 4:1 ) aina siihen asti, että hänen Poikansa tuli sovittajaksi niiden olentojen, jotka ovat taivaassa ja niiden jotka ovat maassa, välille ( Kol. 1:20 )

Ei siis ole ovia ilman muureja, ei sisäänpääsyä ilman estettä. Jumalallinen toiminta osoittaa, että ihminen elää vain yhtenäisyyden ja erottelun vaihtelussa, väistämättömissä eroavaisuuksissa ja hyveellisessä kommunikoinnissa. Muurin ilmaistessa erottelun ja artikulaation tarvetta, ovi mahdollistaa yhteyden sisä- ja ulkopuolen välillä ja muistuttaa siitä, minun ja sinun välillä, tämän ja tuon. Muuri ilman ovea on jakautuminen, avoimuus ilman rajoittavaa muuria on kaaos.  Kaikki vastaanotto vaatii taitoa “erotella tavoitellen yhtenäisyyttä”, mikä vastaa Khalkedonin kirkolliskokouksen kristologian keskeistä periaatetta. Jeesuksen inhimillisen ja jumalallisen luonnon keskinäinen vastavuoroisuus on tärkeä indikaattori kaikille muille vastaanoton muodoille ja niiden tavoille.

3. Täällä ja tuonpuoleisessa.

Sen unohtaminen, että on olemassa ovia joita suojellaan ja joita tulee suojata, ja jotka siten vuorostaan hoitavat omaa vartiointitehtäväänsä, on identiteettien pyyhkimistä olemattomiin. Kenen tahansa joka lähestyy toisen “kotia” täytyy ovien vuoksi tiedostaa, että hän on astumassa maailmaan, joka ei ole hänen omansa vaan toisten oma, paikkaan joka on jo asutettu ja joka ei ole “ei kenenkään maata”. Tämän vuoksi kynnyksen ylittäminen edellyttää muuttumista, ja myös aiheuttaa sitä. Ei voi käyttäytyä paikasta riippumatta aina samalla tavoin. Ovi käskee käytöstä muuttumaan, se kutsuu muuttamaan käyttäytymistä arvostuksesta kodin asukkaita kohtaan. Jos se puuttuu, puuttuu yksi vastaanottavaisuuden keskeisimmistä edellytyksistä: kunnioitus. Jokaisen joka ulkopuolelta astuu ovesta kotiin on mukauduttava tuon kodin tapoihin. Oven avaajan hyväntahtoisuus edellyttää kunnioitusta siltä, joka oveen kolkuttaa.

4. Avoin ovi, suljettu ovi

On myös ovien sulkemista, joka osoittaa täysin vastaanottavaisuutta: Sitä tapahtuu, kun ovi suljetaan selän takana, kun tulokas on päästetty sisälle ja hänet on tuotu meidän maailmaamme sen sijaan, että häntä pidettäisiin seisomassa kodin kynnyksellä.

Avaamisen ja sulkemisen vaihtelu viittaa jälleen oveen joka on Jeesus Kristuksen vertauskuva. Hän myös on avoin ovi Isän luokse ja sisäänkäynti Kuningaskuntaan, ihmiselle tarjottu mahdollisuus äärettömyyteen.  Mutta hän on myös ovi joka lopulta joiltakin peruuttamattomasti sulkeutuu: “Heidän ollessaan ostamassa öljyä sulhanen tuli. Ne jotka olivat valmiit menivät hänen kanssaan häätaloon ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: “Herra, Herra, avaa meille!” Mutta hän vastasi: “Totisesti, minä en tunne teitä.” ( Mat. 25:10-12 )

Tervettä vastaanottavaisuutta ei voi olla ilman tätä rytmiä, tätä avaamisen ja sulkemisen välillä tehtävää arviointia. Toisen toimenpiteen tekeminen absoluuttiseksi vaatimukseksi tarkoittaa, että ei ole riittävää ja oikeaa visiota vastaanottamisesta sen enempää henkilökohtaisten suhteiden kuin kansojen ja kulttuurien välisten suhteiden tasolla.

5. Mahdollisuus ja välttämättömyys

Näiden kahden äärimmäisyyden, mahdollisuuden ja välttämättömyyden, välillä on ihmisen vapaus. Voimme sanoa, että mahdollisuus ja välttämättömyys ovat ovenpielet ja vapaus niiden ylle asetettu päällyslauta.

Ensimmäinen ovenpieli, mahdollisuus, kertoo: “voit kulkea läpi tästä.” Mutta toinen ovenpieli puhuu toisin. Muuriin suunniteltu ovi vaatii kulkemaan läpi juuri siitä eikä mistään muualta, ja se vaatii tottelevaisuutta. Ovi on laki, se on “Nomos.” Se sanoo: “sinun on astuttava sisään juuri tästä.”

Aivan samoin kuten mahdollisuus ja välttämättömyys yhdessä ovi heijastelee paradoksia ihmisen vapauden yhtäaikaisesta laveudesta ja rajallisuudesta. Ennen kaikkea se ilmaisee vapauden yhteisöllistä aspektia. Ovi on jaettu kulkutie josta jokainen myöntyy, yhdessä muiden kanssa, kulkemaan. Se on jaettu laki, implisiittinen sopimus. Kun koti on kerran rakennettu ja ovi asetettu paikalleen jokainen laillinen käynti kulkee sen läpi. Siitä on olemassa de facto sopimus, alistuminen yleiseen normiin. “Hän, joka astuu sisään muulla tavoin on varas tai maantierosvo.” ( Joh. 10.1 )

Tämä periaate täytyy ulottaa myös niihin, jotka ylittävät rajojamme: “Pitäkää mielessä, että täällä on lakeja, on historia ja traditio, jotka lakeja ovat takoneet; niiden läpi teidän täytyy kulkea, jos haluatte nauttia mahdollisuuksista, joita yhteinen kotimme teille tarjoaa, ja tästä teidän täytyy antaa kiitokset!” Kukaan ei tule läpi mistä kohdasta hän vain haluaa. Tämä koskee kodin asukkaita, joten se koskee myös vieraita, jotka tavoittelevat pääsyä enemmän perheenjäsenten asemaan. Tämä on, olemuksellisesti, integraation suuri ongelma. Liiallinen varomattomuus meidän puoleltamme ei ole hyödyksi meille, eikä niille jotka tänne saapuvat.

6. Ei sen enempää siltoja kuin muureja…

Jätetään siis syrjään iskulauseet, jotka ovat yhtä loppuunkuluneita kuin helppojakin. Me emme voi rauhoittaa itseämme ja huokutella itseämme sanomaan, että sillat ovat tarpeeksi. Ottamatta mitään pois tuosta kauniista kuvasta, täytyy jatkaa eteenpäin ja ajatella, että rajan ylitettyään ihmisolennot tarvitsevat asumuksia ja koteja, joissa elää elämäänsä.

Ja kodin elämän jatkuvuutta ovat yhteiset taloudet ja liittoumat, normit ja kielet. Meidän eurooppalaiset maamme, alistettuina poikkeuksellisille demografian ja siirtolaisuuden haasteille eivät voi yksinkertaistetuilla kaavoilla trivialisoida vastaanottavaisuuden merkitystä ja siihen liittyvää politiikkaa. Muuri on mukava ja yksisilmäinen. Silta on banaali ja demagoginen. Oven hengellisyys on hienovaraista ja kompleksista, monimutkaista ja älykästä.

Kristillinen/konservatiivinen elitismi

Konservatismin peruspylväisiin Burken mukaan kuuluva elitismi ymmärretään useimmiten väärin. Se ei ole halveksuntaa kansaa, sen makua ja tapoja kohtaan, vaan se on ylenkatsetta omia henkilökohtaisia viettejä ja haluja kohtaan, sekä pyrkimistä niiden yläpuolelle. Ylenkatsomaan niitä huvittuneesti.

Se ei halveksi mitään oletettua massaa, joka ahmii innostuneesti poppia, pornoa, mautonta viihdettä, banaalin sentimentaalista taidetta tai tollomaista politiikkaa. Sen sijaan se ylenkatsoo sitä onnetonta itseä, jota noiden typeryyksien koukut ovat joskus huokutelleet tuhlaamaan kallista aikaansa, ja naurahtelee sille.

Aito elitisti ei halveksu edes mauttomasti kimmeltävää postikorttia, vaan oivaltaa, että sekin voi aina jollain tavoin johtaa oikeaan suuntaan. :)

Subsidiariteetin ytimessä

Uskon, että kuvassa oleva äänestäisi minua Kotkassa, jos sillä olisi äänioikeus. Muuten minulla on hieman huono omatunto, koska en ole hoitanut ehdokkuuttani mitenkään ahkerasti, enkä hyvin. Olen kuitenkin halunnut viettää hyvää paastoa, eikä ole minun vikani, että politiikka ei paaston ajaksi hiljene kuten sen pitäisi.

Ohjelmani ja teemani eivät ole millään tavoin muuttuneet. Näissä vaaleissa on vaikea sanoa mitä konkreettisesti tulisi ajamaan, koska on vielä epäselvää miten kunnan tehtävät tulevat muuttumaan Taloudellisesti kuormittavin osa kunnan velvoitteista siirtynee Sote-uudistuksen myötä maakunnille, mutta sitä ei vielä tiedetä milloin. Todennäköisesti kuitenkin seuraavan vaalikauden aikana. Itse kannatan mallia, jossa maakunnille annettaisiin itsenäisyyttä suhteessa valtioon. Sekä valtion, että kuntien verotusta pitäisi pienentää ja siirtää verotusoikeutta maakunnille. Tästä ei kuitenkaan päätetä valtuustoissa. Kuten ei myöskään Suomen erosta eurosta, jota lämpimästi kannatan ja jota pidän yhtenä tärkeimmistä poliittisista tavoitteista. Maahanmuuttopolitiikassa vetäisen esille muistaakseni Juhon keksimän ässän: Kunnan ottaessa vastaan maahanmuuttajia/turvapaikanhakijoita sen on myös vastattava näiden aiheuttamista kuluista. Varsinaisten pakolaisten sijoittelu sitten erikseen. Kotkan valtuussa tulisin vastustamaan turvapaikanhakijoiden sijjoittamista Kotkaan, mutta niin tulevat tekemään kaikki muutkin PS:n ehdokkaat, joille kaikille toivon menestystä, kuten myös Puolesta Sananvapauden ( PS ) Arto Hirvoselle. Aion jollain tavalla arpoa ketä heistä itse äänestän.

Näen myös mahdolliseksi sen, että Kotkalle avautuisi tilaisuus ottaa lopetetut koulut uudelleen käyttöön. Jos niin käy, niin se tilaisuus pitäisi ehdottomasti käyttää.

Yleisesti ottaen Kotkan talous on tällä hetkellä kuralla. Köyhyydessä on kuitenkin paljon positiivisiakin puolia, jos ei yritetä esittää rikasta. Vaikka minut jonkin ihmeen kautta valtuustoon valittaisiinkin ei taivaalta ryhtyisi satamaan rahaa. Äänestä siis numeroa 301.

Lahjuksena annan jokaiselle Mika Keräsen suomentaman Plinio Corrêa De Oliveiran kirjan Vallankumous ja vastavallankumous. Se ilmestyi yhtä aikaa puolaksi ja suomeksi ja sen tekijänoikeudet ovat virolaisella yhdistyksellä. Olkaa hyvä:

Vallankumous ja vastavallankumous

Adolf Hitler ja pieni neekeripoika

Olipa kerran juutalaismummo, jota kaupungin vokkiin sijoitettu tanssiva matu ahdisteli äärioikeiston kannatusta kuvaavalla käyrällä. Mummo oli putinisti vaikka ei ollut ortodoksi. Hän pöyristyi ahdistelusta ja valitti siitä kaupungille.

Kaupunginjohtaja Timo Soini otti yhteyttä poliisimestari Jussi Halla-ahoon ja sanoi, että juutalais[mummo]ongelma on nyt lopullisesti ratkaistava. Halla-aho huokaisi, otti hattunsa ja lähti. Hän meni notkumaan Rautatieaseman kulmille, sillä jo kokemuksestakin tietää, että siellä kaikki rikokset tapahtuvat ja myös ratkeavat.

Halla-ahon saapuessa asemalle Adolf Hitler ja pieni neekeripoika olivat jo hypänneet siihen Kajaanin junaan, jonka ovesta somalityttö oli pyllähtänyt asemalaiturille kuin tönäistynä. Junassa Hitler mietti islamia. Halla-aho tarkkaili toria eikä aikaakaan kun hän havaitsi tanssahtelevan matun. Hän kysyi matulta miksi tämä heiluttelee äärioikeiston kannatuskäyrää. Matu nauroi iloisesti ja sanoi sen olevan niin kiva, koska se kasvaa koko ajan kuin se sanonko mikä. Kokeneena poliisina Halla-aho tiesi heti matun olevan vaaraton. Hän varoitti matua enää koskaan heiluttelemasta käyrää juutalaimummon ikkunan alla. Kaupunginjohtaja Soinia kaupungintalolla käyrä kyllä kiinnostaisi, joten sinne siis.

Torin ohi kulki raitiovaunu, jonka pitämä kolina muistutti maahanmuuttajien tekemien rikosten kalahtelua ja paukahtelua poliisin pitämissä rikostilastoissa. Satoi hiljalleen lunta.

Sen pituinen se.

Aloittelelin tätä satua Facebookiin tämän uutisen innoittamana. Sitten ajattelin, että vaikka se on huono se ei kuitenkaan ole niin huono, että sitä viitsisi kokonaisuudessaan noille tahoille tarjota, joten kirjoitin sen loppuun täällä. Minua voi äänestää Kotkassa numerolla 301. 

Locomotion

Vaikka eletään paaston aikaa ( yhteiskunnalle pitkä miinus tästäkin, että sitä ei näkyvästi vietetä ) ja olen toipilas, niin rikotaan hiljaisuus ja kommentoidaan hieman, kun puolueemme asioissa tapahtuu taas mielenkiintoisia juttuja.

Jossain blogin syövereissä olen kirjoittanut jotain Halla-ahosta ja jotain puoluellisuuden siunauksista. En jaksa kaivaa niitä esille, koska viisaana vanhuksena en ole juuri mitenkään indeksoinut tekstejäni. Joka tapauksessa olen tulevassa puheenjohtajavaalissa Halla-ahon puolella, en muita ehdokkaita, joita tällä hetkellä ovat Leena Meri, Riku Nevanpää, Veera Ruoho, Sampo Terho ja Teemu Torssonen, vastaan. Jokainen noista tulisi valituksi tultuaan vaatimaan sitä, että hallitus pitää kiinni kirjaamistaan maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä. Sen vuoksi onkin jokseenkin järjetöntä, että järkivihreä kokoomuslainen sosiaalipankkimies Jan Vapaavuori ehti jo toteamaan, että Kokoomus ei voisi jatkaa samassa hallituksessa Perussuomalaisten kanssa mikäli Perussuomalaiset eivät valitse hänen mieleistään puheenjohtajaa. Osoittaa paasikiveläisten arvojen ja näkemysten syvää rappiota, että ollaan valmiita hajottamaan hallitus henkilökysymyksiin ilman, että yhtään asiakysymystä on edes pöydällä. Toivotaan maan parhaan vuoksi, että tämä on vain sosialistien kanssa samassa hallituksessa viihtyvien kokoomuslaisten ongelma.

Halla-aho totesi puheessaan, jossa hän julkisti ehdokkuutensa, että tilanne jossa puoluejohtoon ei ole vaihtoehtoja ei ole terve. Luulen Soinin olevan samaa mieltä. On ollut kohtuullisen luontevaa, että jatkuvasti vaaleja voittava puheenjohtaja jatkaa, eikä häntä ole edes syytä haastaa. Nyt tilanne on äänestäjien suosion suhteen vakiintunut ja gallupien mukaan suosio on kovassa laskussakin, joten tilanne on toinen. Pari selkeää kuittia Soinille puheesssa oli. Eräässä vaiheessa Soini totesi, että politiikassa "niin on miltä ( mediassa ) näyttää" selvityksiin joissa osoitettiin median esittävän asian selkeästi väärin. Nyt media on viikossa onnistunut luomaan kuvan, että Sampo Terho olisi jonkinlainen puolue-eliitin ehdokas jatkamaan Soinin puheenjohtajuutta. Ja koska niin on miltä näyttää, niin Halla-aho on sekä Terhon integriteetin suojelemisen, että puolueen edun vuoksi lähes pakotettu haastamaan Terho, kuten hän puheessaan totesi. Tämä on Halla-ahollle suotuisa asema, enkä viitsisi heikentää sitä sanomalla, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä Terho ei ole minkään oletetun puolue-eliitin ohjailtavissa, eikä häntä olla sellaisen voimin junailemassa Soinin seuraajaksi. Mutta sanotaan se nyt rehellisyyden nimissä, todeten samalla, että monien mielestä politiikassa kuitenkin on niin kuten ( mediassa ) näyttää.

"Henkilökohtaiset hillotolpat" oli myös kevyt kuitti, mutta se korosti asiallisesti sitä, että tulevaisuudessa mennään ohjelma edellä, eikä hallituksessa jatkamista voi jäsenistölle ja äänestäjille mitenkään perustella ellei näkyvästi ja selkeästi vaadita muita hallituspuolueita pitämään sovitusta kiinni. Ja varsinkaan ellei vaatimuksista huolimatta saavuteta mitään tuloksia tässä.

Puheenjohtajavaalissa on kaksi keskeistä poliittista asiakysymystä: Hallituksen kirjaamat ja sopimat parannukset maahanmuuttopolitiikkaan ja puolueen suhtautuminen Euroopan Unioniin. Ensimmäisessä kaikkien on ehdottomasti vaadittava niistä kiinni pitämistä ja niiden käsittelyn tehostamista, minkä he varmasti tekevätkin. Toisessa ei varmaan lopullisen tavoitteen suhteen oli suuria erimielyyksiä. Itseäni mielyttää Halla-ahon suora vaatimus eurosta eroamiseksi.

Mielenkiintoinen puheenjohtajavaali tulossa kesäkuussa. Juho Eerola, Laura Huhtasaari ja Teuvo Hakkarainen ovat suosikkejani varpuheenjohtajistoon. Riikka Slunga-Poutsalon pitäisi jatkaa puoluesihteerinä.

Eli ei muuta kuin kesäkuussa Locomotion täältä Jyväskylään.