perjantai 1. helmikuuta 2013

Vihapuhe ( taas )

Olisi ehkä hyvä muistaa, kuinka Weimarin tasavallassa oli erittäin edistyneet, lähes modernin EU:n nykyisin tavoittelemat vihapuhelait. Ne eivät millään tavoin edistäneet siloin toimineiden konservatiivien, liberaalien ja maltillisen vasemmiston toimintaa, vaan vallasta alkoivat kamppailla lähinnä natsit ja kommunistit, joista ensimmäiset sen sitten saivat tunnetuin seurauksin. Vihapuhelait eivät tietenkään ole tähän yksin syyllisiä, jos syyllisiä ollenkaan, mutta eivät ne kuitenkaan mitenkään edistäneet tilanteen kehittymistä parempaan suuntaan tai vaikeuttaneet silloisten ääriliikkeiden toimintaa.

Mikäli ääriliikkeiden valtaannousu on Euroopassa nykyisin huolestuttava ilmiö, niin sen estämiseksi on olemassa vaihtoehto, jossa ei tarvita mitään vihapuhelakeja. Se on tuntuvien rangaistusten määrääminen kaikista väkivaltaisista rikoksista poliittisen motiivin ja julkisen rauhan häiritsemisen ollessa vielä erittäin raskauttavia tekijöitä. Ratkaisu todennäköisesti tyydyttäisi eurooppalaisten suurta enemmistöä. Vihapuhelakien keskeinen ongelma on, että ollakseen tehokkaita, niiden toimeenpaneminen vaatii samanlaisia keinoja ja samanlaista valvontayhteiskuntaa, jota niillä ollaan - tai ollaan olevinaan - vastustamassa.

Ei kommentteja: