Jokaisesta puolueesta pitää kaivaa esille hyvää ja pahaa, joten kaivan esille omat ehdokkaani kaikista puolueista.
Vihreät on helpoin. En ikinä äänestäisi Jukka Relanderin kaltaista tympeää tolloa, mutta voisin äänestää tätä hemmoa vain koska hän selvästi on foorumisti. Muuten toivotan koko puolueelle unohdusta: opetelkaa tytöt vaikka kutomaan tai tehkää jotain muuta rakentavaa.
Vasemmistoliitosta äänestäisin Anna Mikkolaa vaikka hän jostain syystä potki minut pois kannattajaryhmästään. Anna Mikkola on kuitenkin aina valmis väittelyyn, eikä pelästy pienistä vaan tykittää takaisin.
Kokoomuksessa ehdokkaani on Kai Pöntinen. Vaikka itse olen hieman diiva, niin Pöntinen ei ole vaan paahtaa rehellisellä linjalla eteenpäin. Perussuomalaisempi, kuin monet perussuomalaiset itse.
Keskustasta äänestäisin Anneli Jäätteenmäkeä vaikka en kannata häntä. Joku sisäinen ääni kuitenkin sanoo, että Anneli ansaitsisi ääniä ja kannatusta.
SDP on paha. Ei yhtään hyvää ehdokasta. Valitsen Sinikka Hurskaisen vain, koska hän on täältä.
Kommunisteista ja muista pienpuolueista voisin ihan oikeasti äänestää Kinkyä, jos hän itse olisi ehdokkaana. Nyt siellä on vain jotain Peitsamoa, joten ei kiinnosta.
Loppujen lopuksi ja jos maailmankatsomuksessa oikein tiukoille mennään KD olisi minun puolueeni. Sari Essayah on paria PS:n ehdokasta lukuunottamatta näiden vaalien ehdottomasti paras ehdokas.
Äänestän kuitenkin Freddyä, koska Freddy on kunnon tyyppi ja täysin perussuomalainen. Sampo Terho on toinen, joka nousee PS:n listalta esiin, eikä muissakaan ei ole valittamista.
Muistakaa äänestää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti