keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Huippuasiallisuus

Suomalaisen poliittisen keskustelun ehdotonta kärkeä terävässä asiallisuudessaan ja tietojen vyörytyksessään? Ei ainakaan mitään pölhöpopulismia?

No jaa. Ehkä näkökulmani on väärä, mutta verrattuna moniin, tavallisia rivikansalaisia edustaviin blogikirjoittajiin tuo oli suoraan sanottuna täysin tyhjäpäistä, mitään sanomatonta paskaa. Siinä ei vain yksinkertaisesti sanottu mitään.

Toinen valopää taas kertoo puolueensa jäsenille miten saa kritisoida harjoitettua politiikkaa.

Vanhanen otti jyrkän kannan timosoinilaista EU-arvostelua kohtaan – jota myös keskustaväessä esiintyy. ”Epä-älyllinen kritiikki on kansalaisten halveksuntaa. Pitää käsitellä tosiasioita eikä maalailla mörköjä”, Vanhanen sanoi.

Pääministerin mielestä unionin valtavirta on Suomen paikka. Suomi on aktiivinen jäsen, joka ei vierasta yhteisen politiikan kehittämistä eikä integraation syventämistä. Hän ilmoitti haluavansa myös käytännönläheisen unionin, joka pureutuu konkreettisiin ongelmiin


Aika itsestään selvää, että suurista puolueista ei kannata äänestää Europarlamenttiin ketään. Parlamentin tehtävähän on nimenomaan kritisoida harjoitettua politiikkaa. Komissio osaa kyllä tehdä päätökset ilman niitä kritiikittömästi myötäileviä, suomalaisia kepudemarikokoomuksen parlamenttiedustajiakin.

Vanhanen ja Jaakonsaari eivät koskaan puhu mitään tosiasioita EY:stä. He vain toitottavat kuin papukaijat, että kritiikin pitäisi olla asiallista puhumatta kuitenkaan itse koskaan mitään asiaa. Jaakonsaarenkin vahvin argumentti ennen Suomen EY-kansanäänestystä oli jankuttaa televisiossa: "katsokaa ranskalaisia, katsokaa saksalaisia. Ovatko he muka menettäneet itsenäisyytensä?" Noilla lihaksilla en siis puhuisi populismista yhtään mitään. Perussuomalaiset edustavat noihin verrattuna älyllistä lähestymistä yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Ei kommentteja: