tiistai 14. elokuuta 2007

Omaehtoista sananvapautta

Edellinen postaus liittyi osittain Mikko Ellilän tekstin Yhteiskunta koostuu ihmisistä ja sen sensuuripyrkimysten herättämään keskusteluun australialaisessa blogissa. Ja toisaalta ihan mukavaan keskusteluun, jossa jatkuvasti sanottiin, että ei saa yleistää. Eli sen tieteellisemmästä jutusta ei ole kysymys vaikka tavallaan voisi vääntää siitäkin, että yleistäminenhän oikeastaan on koko tieteen idea. Se olisi kuitenkin pidemmän jutun aihe ja vihaan pitkiä juttuja. Minulle riittää hyvin Grimbergin Kansojen historia.

Mielipiteen Ellilän tekstistä olen jo kirjoittanutkin, eikä se ole koko jutussa ollenkaan oleellista. Oleellista on se, että tekstin nostamisessa syytteen alaiseksi aseteltaisiin sananvapauden rajoja. Mikäli tuo teksti todetaan laittomaksi, tai mikäli asia yleensäkään menee oikeuteen, ollaan aika pitkällä sillä tiellä, josta ei ole tervettä paluuta. Valtaa siirtyy silloin taas yksi - ja tällä kertaa liian pitkä - pätkä ihmeelliselle kyttäysmentaliteetille, joka pyrkii hallitsemaan ihmisten elämää ja ajatuksia. Siitä asiassa pitäisi keskustella, eikä takertua siihen kuka sisällöllisesti on oikeassa.

Jo pelkästään se, että tuollaisia ilmiantoja vähemmistövaltuutetun toimesta jatkuvasti tehdään ja sellaisen yhteiskunnallisen ilmapiirin luominen, että tuollainen teksti voi aiheuttaa kirjoittajalle oikeudellisia, tai muita seuraamuksia on kipeä tilanne.

Lopuksi, osoittaakseni hengen voiton aineesta kirjoitan huomiseksi itse itselleni syntymäpäivärunon:

Hyvää syntymäpäivää sinulle IDA
vaikket koskaan mitään saakaan aikaan
Eiköhän joku vain sinustakin pidä
ja voit siirtää taas seuraavaan päivään.

3 kommenttia:

Dr. Doctor kirjoitti...

Paljon onneaaa vaan,
Paljon onneaa vaan,

Paljon onnea rakas IDA,
Paljon onneaa vaaannn..

klap, klap klap !

IDA kirjoitti...

Kiitos kaunis, herra tohtori Tohtori!

Jos kuminen tonttu vippaa minulle rahaa, niin järjestän teille teekutsut.

Vasarahammer kirjoitti...

Yleistämisen kieltäminen on jo mennyt niin pitkälle, että mikä tahansa etnisestä, rodullisesta tai uskonnollisesta ryhmästä esitetty kuvaus voidaan tietyissä piireissä leimata rasistiseksi.

Tällainen yliherkkyys on yksinkertaisesti sairasta. Allergialääkettä peliin!