keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kotka, avoin kaupunki


Hiukan tuli surullinen olo, kun joutui taas voimattomana toteamaan miten pienillä rahoilla kulttuuri-, museo- ja kirjastotoimia tässä maassa hoidetaan. Ja 127 000 olisi vielä pitänyt repiä pois, mutta mistäs otat? Varsinkaan tunnin miettimisellä. Ei ole itsenäisellä alttoviulistilla kotoa tässä kaupungissa, tässä maassa.

No, epätoivoon ei pidä vajota. Arto Tolsa Areenan miljardiremontti kuitenkin toteutuu. Tulikin mieleen seuraavaa katsellessa

Kulttuuria

että mitäpä jos Kymi Sinfonietta kävisi vetämässä jotain vastaavaa nyt, kun tuo Suomen hienoin jalkapallokenttä on vielä vanhassa kuosissaan. Jos ollaan rehellisiä niin vähintään päätykatsomo on aina tyhjä ja ensi vuonna liigassa se tulee olemaan tyhjä, koska mikäli KTP toimii järkevästi, niin se pelaa paikasta sarjan keskivaiheilla ja pyrkii vakiinnuttamaan asemiaan. Täydet katsomot uudelle superstadionille ovat totta ehkä sitten, kun KTP napsii jatkuvasti mestaruuksia ja kamppailee eurokentillä. Joten hyvin mahtuisi Kymi Sinfonietta, jonkun kuoron kera, soittamaan hymnin vaikka ennen ensi kauden avausottelua ja miksei useamminkin.

Mikä sitten olisi sopiva hymni? Itse pidän Molo Hasardin KTP tai kuolema - veisua ehdottomasti parhaana, mutta siinä on kirosanoja, joten se on sopimaton. Vihreävalkoiset pystyraidat taas diskohumppaa liikaa ja siinä on koripallokin mukana. Vaikka Terveisiä Kotkasta kertookin näennäisesti HJK:n ja Hakan ottelusta, niin todellisuudessa se tietenkin kertoo KTP:stä, joten itse äänestäisin sitä.

Tästä päästäänkin siihen, että tänään Bilbaon uudella San Mamesilla Athletic Club kohtaa Mestareiden liigassa Shakhtar Donetskin. Vierailijan juuret ovat lähtöisin stahanovilaisuudesta ja muutenkin kyseessä on puhdas neuvostojoukkue, joten Bilbao huomattavasti kokeneempina separatisteina nuijinee sen maan rakoon. Ottelu alkaa kello 21:45:00 Suomen aikaa.

3 kommenttia:

Tupakka mies kirjoitti...

Olipa surkeaa peliä tuo eilinen. Kauden aloitus Napoli-pelejä lukuunottamatta ei enteile kovin hyvää. Liike ja ideat täysin kateissa kun lähinnä pitkää tuloksetonta palloa yksinäiselle kärjelle.

En tiedä liioittelenko vai mikä on mutta erityisesti tuo Adurizin jatkuva sukeltelu ja uroputus kärjessä pistää pahasti silmään. Pelaisi tilanteet kunnolla ei kaatuilisi ja sössöttäisi. Tosin saa meininkä boxissa havaittavissa muillakin pelaajilla.

IDA kirjoitti...

Olen lähinnä sanaton.

No lauantaina kotona Granada. Siitä tyylikäs voitto. Kannattaa muistaa, että Levante kaatui sen 3 - 0.

Tässähän oli sen verran voittoa, että vierasmaalia ei annettu :)

IDA kirjoitti...

Olisiko mitään mahdollisuuksia saada jotain vanhaa jyrää - Xabi Alonso, Arteta - keskikentälle? Muniain pitäisi vapauttaa maalintekoon.