tiistai 16. syyskuuta 2014

Herrat pitävät vaaleaveriköistä


Erittäin mielenkiintoinen ohjelma omistamaltani yhtiöltä.

Aamulla kannattaisi nukkua.

Vielä kuukauden ajan voi katsella kuinka suomalaisen taideyliopiston rehtori, joka on saanut virkansa vain ja ainoastaan poliittisen vakaumuksensa vuoksi, kertoo keskeisen suomalaisen valtamedian, joka muutenkin on ansiokkaasti mainostanut kyseisen rehtorin kevyttä kirjaa, lähetyksessä, kuinka hänen kaltaisensa on ajettu täysin mariginaaliin ja pimentoon suomalaisessa yhteiskunnassa. Ennen helvetti jäätyy jne... sanoo vanha suomalainen sananlasku, jonka jätän tässä kesken, koska en kiroile.

Omistajana en tule puuttumaan YLE:n käynnissä oleviin YT-neuvotteluihin lainkaan, mutta en pistäisi pahakseni, jos ajankohtaistoimituksista säästettäisiin ja panostettaisiin tekniikkaan ja kotimaiseen kulttuuriin.

Arkkipiispa Mäkisen kelasin yli, mutta Kai Turusen esiintyminen ydivoimakeskustelussa oli erittäin asiallista. Mies joka pystyi Parikkalan Nuorisoseurantalolla pysymään pokkana vaikka veti nimensä pois lakialoitteesta, jolla rajoitettiin ulkomaalaisten maanosto-oikeutta, ei voi olla ainakaan läpeensä paha. ;)

2 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Aijai, nyt on liian nuori leidi kuvassa. Olisit pysynyt edellisen postauksen leideissä.

Mikäs nyt pänni aamuohjelmassa?

IDA kirjoitti...

Facepalm-haulla löytyi.

Ei minua varsinaisesti pänninyt, mutta pidin Tina Rosenbergin esiintymistä melko tyhmänä ja junttimaisena.