perjantai 19. maaliskuuta 2010
Toinen historiallinen anekdootti
Pedro Arrupe oli Hiroshimassa yhden, ja ehdottomasti tehokkaimman, Toisen maailmansodan aikaisen siviileihin kohdistuneen teollisen joukkomurhan tapahtuessa.
Hän oli jo aikaisemmin noudattanut näkemystä, että kristinuskon pitäisi mahdollisimman paljon tukeutua paikalliseen kulttuuriin ja ikään kuin tunkeutua siihen tuhoamatta sitä. Atomipommin jälkeen hänelle heräsi ajatus, että samanlaista inkulturaatiota tulisi harrastaa myös länsimaiseen, ateistiseen kulttuuriin. Se oli ehkä paha virhe.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Eihän se mikään teollinen murhaus ollut. Uniikki tilataideteos lähinnä. Amerikkalaiset pitivät vuositolkulla salassa sitä, miten hilkulla koko paukun toimiminen oli. Eihän sitä meinattu edes saada ilmaan ja Hiroshiman pommikin viritettiin vasta kun todettiin että lentokone ei tipu heti.
Ehkä se ei ollut teollinen tapahtumana, mutta sitä edeltänyt prosessi oli kyllä aika teollinen. Ja tehokas se oli myös. Viitisenkymmentä tuhatta ruumista ensimmäisenä päivänä ja saman verran lisää vähän pidemmän ajan kuluessa.
En puhuisi erityisestä tehokkuudesta jos asiaa mietitään panos-tuotos -ajattelulla. Konventionaalisella pommituksella saatiin aivan yhtä hyviä tuloksia aikaan mm. Tokiossa. Jos taas suhteutetaan määrätyssä ajassa saadut tulokset, niin per sekunti a-pommi on aivan lyömätön.
Teollisuuden ja tehokkuuden suhteen voi ajatella myös sitä mitä jälkikäteen on kehittynyt niin pahassa kuin hyvässä.
Itse tapahtuma, huolimatta siihen liittyneistä hyvistäkin inhimillisistä motiiveista oli tietenkin ihan silkkaa, pimeää pahuutta ja jos yrittää eläytyä jesuiittanäkökulmaan sen voi helposti kuvitella olleen jollain tavoin maailmankatsomuksen perusteita järisyttävä.
Lähetä kommentti