tiistai 2. kesäkuuta 2009

Pihalla

Joskus ihmetyttää kuinka ihmiset voivat olla noin pihalla, kuin nämä YLE:n kysymyksiin vastaavat ja silti pitää itseään jonain kaikkien alojen asiantuntijoina. Tässä on nyt menossa jonkinlainen huolestuttava joukkoharha, johon kaikkien kynnelle kykenevien on päästävä mukaan todistamaan uskonsa puolesta. Niistä ei yleensä hyvä seuraa. Ainoastaan Eero Paloheimon vastauksessa on selvää järkeä, mutta hänkään ei ihmettele YLE:n kysymystä, joka kuuluu: "Miksi Eurovaalit lietsovat muukalaisvihaa?" Siis missä ja milloin lietsovat? Pääseekö sitä katsomaan tai kuulemaan jossain? Voisi olla ihan kivaa vaihtelua sekin tämän yleisen mielipuolisuuden seassa.

Itse voisin pistää Pöntistä paremmaksi ja todeta, että "Pysyvälle maahanmuutolle stoppi"* ja heilata pöntismäisesti päälle. Silti en kyllä tunne oikeastaan mitään kammoa ja vihaa nyt en varsinkaan.

Paloheimo on muuten oikeassa, että sen rinnalla mitä nyt on tapahtumassa joku sosiaalipummaus on pikku juttu.



*Pöntisen mainos, jonka meinasin tuohon linkittää on ilmeisesti kadonnut Youtubesta, mutta jos hakee youtubesta hakusanalla 'pöntinen' näyttää ensimmäiselle sivulle ilmestyvän paljon parempaa ajateltavaa. Suosittelen.

Ja otan tietysti heti kokoomusmaisesti takaisin, että toki hyväksyn ihmissuhteiden kautta tapahtuvan, pysyvänkin maahanmuuton.

2 kommenttia:

Roope kirjoitti...

On helppoa olla asiantuntija aiheessa josta ei tiedä oikeastaan yhtään mitään. Maahanmuuttopolitiikasta puhuttaessa kukaan ei nykyään tarkista faktoja, se on kiellettyä. Itselläni on varmasti samanlaisia sokeita pisteitä joillain muilla politiikan alueilla, en vain ole itse tietoinen niistä. Mutta kukaan noista Ylen haastatelluista ei viitsinyt määritellä mitä se rasismi tai Halla-Ahon rikos on.

Anonyymi kirjoitti...

On ihmisiä, jotka haluavat kieltää sananvapauden, vieläpä vaalimainoksissakin.
Kyllä vaalimainoksissa pitäisi voida ottaa kantaa asioihin.
Sosiaalipummimaahanmuuttaja ei liene kiihotuslailla suojattu kansanryhmä.