perjantai 14. syyskuuta 2007

Pönttömac ja Haminan kaupunki

Olen aika lailla sitä mieltä, että sinänsä hieno 1984 mainos tuhosi Applen mahdollisuudet tehdä sama temppu kuin Microsoft teki ja nousta käytännön standardiksi. Mainos ei puhu mitään sympaattisesta ja aikaansa edellä olevasta pikku koneesta, vaan luo aivan käsittämättömiä, vähän hölmöjen hippien visioimia, odotuksia, joiden täyttämisestä ei alunperinkään ollut kyse.

En muista mitä Macintosh ja sen ohjelmat siihen aikaan maksoivat. Kalliita ne olivat, mutta vastoin yleisiä näkemyksiä olen joskus ollut rikas, enkä pitänyt niin kirjaa, enkä siis osaa suhteuttaa. Kuitenkin nyt, reilut parikymmentä vuotta myöhemmin Google tarjoaa koko ohjelmistopaketin nykyaikaan sovitettuna ja kehittyneempänä täysin ilmaiseksi, joten voi perustellusti väittää, että hommat ovat suhteellisestikin halventuneet. Googlen ohjelmissa on jotain määrittelemättömällä tavalla samaa kuin vanhan pönttömacin ohjelmissa. Esimerkiksi tämä Blogger suorastaan odottaa, että ruutuun avautuvaan kenttään alkaisi virrata näppäimistön kautta tekstiä. Mitään valkoisen paperin kammoa ei ole. Docsin tekstinkäsittelyssä on jotain samaa mystistä ominaisuutta. Lisäksi Googlen ohjelmat toteuttavat yhden Macintoshin perusideoista: Ne kulkevat todella kätevästi mukana. Niitä ei tarvitse edes kantaa vaan ne ovat siellä missä vain on kone ja yhteys.

Haminassa käyminen on kuin kävisi vieraassa maassa. En tiedä miksi. Sinänsä kaupunki on erittäin tyylikäs, viehättävä, sympaattinen ja ystävällinen, joten vieraus piilee jossain muualla. Ehkä siinä, että kadut kiertävät keskustaa. Hieno, pieni kaupunki kuitenkin. Ja ehkä sekin, että kaupungissa ei ole mitään yliopistoon viittaavaakaan vaikuttaa sivistävästi katuelämään.

Kaikki on kuitenkin suhteellista. Haminassa on Veikko Lavin patsaaseen liittyen pieni kiista siitä oliko Lavi kotkalainen vai haminalainen. Siteeraan muistinvaraisesti Ankkurin pakinoitsijaa Kyllikki Kymiä: "...on kuitenkin väärin vedota siihen, että Veikko Lavi on pysyvästi Haminassa. Veikko Lavin hauta on. Veikko Lavi on taivaassa. Ja sinne Haminasta on helvetin pitkä matka."

5 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Haminan torin ympäristö on erityisen kaunis kappale vanhaa suomalaista jugend-rakentamista. Toria reunustavat talot kauniisti korostavat vanhan sotilaskaupungin miljöötä, samoin kuin Pappilansaaren tiilitalot. Kotkasta tuleva siltakin laskeutuu niin sulavasti ahtareiden, alipalkattujen solidaarisuuden ruumiillistumien, patsaan kupeeseen. Oi Hamina, kaupungeista avomielisin, todellinen pikkuporvarillisuuden, käsityöläisyyden ja yrittäjyyden kehto. Yliopiston puutteen vuoksi kaupunki suorastaan hönkii erilaista perinteistä vapaan sivistyneistön jälkikasvun älyn säihkettä. Kauniimman sukupuolen edustajat suurin surminkaan eivät lähde hankkimaan akateemista sivistystä rappion keskuksista, vaan jättävät peruskoulun jälkeisen opiskelun naapurikuntienkin poikien iloksi, pitkissä vaaleissa leteissään, lisääntyäkseen vain isänmaan etua ajatellen.

IDA kirjoitti...

Näin se on nähtävä :)

IDA kirjoitti...

Täytyy ehkä korostaa vielä, että itse en ole niin ironinen kuin kumitonttu, vaan minusta Hamina ihan vilpittömästi on miellyttävä kaupunki. Mutta jotenkin outo. En vain tiedä miksi. Kirjoittaessa en ajatellut torin ympäristöä, vaan sitä keskiötä - taitaa mutten olla poliisiasema - ja siitä Karhulasta päin tullessa pois päin, missä on niitä hienoja, vanhoja taloja alamäkeen.

Haminassa on kai aika vähän raskasta teollisuutta Kotkaan verrattuna. Ehkä se on se salaisuus. Ihan oikeasti Haminaan voisi kuvitella jotain porvariammattien kylttejä katujen varteen: "Täältä uudet kengät" "Täällä myydään lihapiirakkaa" jne..Vähän Gogol-tyyliin.

Hieno kaupunki, hienoja ihmisiä.

Irene kirjoitti...

Pönttömac ja matriisikirjoitin maksoivat v. 1987 tienoilla yhden vuoden täysimääräisen opintolainan verran, suunnilleen, ja taisi siinä hinnassa olla jotain opiskelija-alennustakin. Sanoisin siis, että karkeasti kymppitonni mummoa. Vaan senkään jälkeen ei Maceistä ole luovuttu, ja vimonen opintolainan takaisunmaksueräkin on maksettu tämän kuun lopussa ;)

IDA kirjoitti...

Onnea velattomalle elämälle! Itse ajattelin pian tehdä samanlaisen rynnistyksen. Kirjat ja karjat onkin jo menneet ja maantietä riittää ;)

Itse luovuin Macintoshista, kun oli pakko ruveta tekemään ohjelmia ja Borlandin Delphi toteutti aikansa hyvin olioideaa, käytti reteesti pascalia, sekä oli nopea ja uskomattoman hyvä muutenkin.

Funtsailen, jos hommaisi Powerbookin, mutta toisaalta tuli mieleen, että ei oikeastaan tarvitse, koska Googlen ohjelmissa on kaikki mitä tarvitsee ja PC on edullisempi windowseineen.