sunnuntai 16. syyskuuta 2007

islam

Arto Nybergin keskusteluohjelmassa oli Suomen muslimien poliittinen johtaja selittämässä heidän tavoitteitaan. He eivät pidä musiikista ja ohjelman lopuksi soitettiinkin siksi joku kiimainen ja aivan karmealta kuulostava rukouskutsu, joka todellakaan ei ollut musiikkia.

Itse pidän musiikista. Oikeastaan rakastan sitä, enkä halua elää ilman sitä. Siksi toivotankin Abdullah Tammen kaltaiset muhamettilaiset niin helvetin kauas täältä kuin tietä ja tilaa riittää. Abdullah Tammellekin olisi varmasti oma paikkansa saudeissa, jos ei paratiisista tiedäkään. Eli menkää uusherännäiset mahomettilaiset mahdollisimman pitkälle pyhiinvaellukselle ja jättäkää suomalainen yhteiskunta viuluviikareineen rauhaan. Se olisi varmasti omalle sielullennekin hyväksi.

Ei mulla juuri muuta tästä asiasta.

20 kommenttia:

Jouko kirjoitti...

Minun mielestäni islamilainen rukouskutsu on musiikkia. Siinä on nuotti ja tempo. Oikeastaan se muistuttaa lappalaisten joikhaamista.Sen verran olen perehtynyt musiikkiin. Mutta tärkeintä siinä lienee se sanoma, joka jää kieltä osaamattomalle auki. Tuon suomalaissyntyisen islamistin tarkoitus on kieltää kaikki muu musiikki. Etenkin kevyt musiikki. Rokkia ei saanut soittaa Suomessa niihin aikoihin kun se levisi maailmalle. Siinä kiellossa oli takana pelko mellakoista joita sattui Yhdysvalloissa rock-konserteissa. Nyt rock-balladeja lauletaan alakouluissakin. Esimerkiksi John Lennonin raflaavat sanoitukset varmaan särähtävät islamilaisen korviin kun niissä usein kielletään uskonto. Johtunee asisanomaisen musikantin huonoista kokemuksista uskontojen(itämaisten) piirissä. Sen sijaan Cat Stevens(nykyisin Yusuf Islam) ylistää islamia, vaikkakin epäsuorasti. Mutta tämänkään islamilaisen muusikon musiikkituotanto ei ilmeisesti kelpaa suomi-islamisteille.

Ironmistress kirjoitti...

Käsittelin islamin suhdetta musiikkiin ja sitä, miksi maqamit kuulostavat länsimaiseen - ja kaukoitämaiseen - korvaan todella oudoilta, omassa blogissani, ks. http://takkirauta.blogspot.com/2007/09/get-rhythm-when-you-get-blues.html

Kavkaz fi nettisivuston keskustelusivusto kirjoitti...

Terve mieheen

- Tutustu 15.9.2007 antamaani haastatteluun videolla julkaistuna - palaute tervetullutta

Seppo Lehto Tampere

Vasarahammer kirjoitti...

Nybergin ohjelmassa rukouskutsussa huudettiin ensin Allahu Akbar ja sen jälkeen tuli uskontunnustus eli shahada: "Ei ole muuta jumalaa kuin Allah ja Muhammad on hänen profeettansa."

Eli arabiaksi vastaava on tietysti "suohillaa illallaa".

Anonyymi kirjoitti...

Tiesitkö, että Suomen perustuslaissa on maininta uskonnonvapaudesta!

Kekke kirjoitti...

Mikäli meikäläinen mitään ymmärsi, ainoa kunnon mankalta kuunneltava juttu on koraanin resitointi.

Helvetin ahdistavaa ajatella että sitä joutuisi lipittämään jotain yrttiteetä hassiksenhajuisessa teehuoneessa, jos Ne Yhet saisivat päättää. Ei meikkiä. Ei napapaitoja. Ei jallukolaa. Ei kunnon bassolla soitettua rockia. Ei humalaista kivaa turinaa pikkutunneilla. Perkele, Eurooppa on pelastettava.

Ja anonyymille tiedoksi että uskonnonvapaus pätee vain mikäli uskonnot pysyvät muun lain puitteissa.

Anonyymi kirjoitti...

Tottahan toki. Mutta uksonnonvapaus on olemassa ihan perustuslain mukaan.
Samoin Suomen laissa on kunnionloukkaus ja kiihotus kansanryhmää vastaan kriminalisoitu. Yleensä sivistysmaissa toimitaan näin. Tosin se ei tietenkään olisi teidän ihanneyhteiskunta. Siis sivistynyt sellainen. Diktatuuriahan te kannatatte.

IDA kirjoitti...

Itse en kyllä kannata diktatuuria eikä se kuulu aatteellisessa nationalismissakaan kannatettujen asioiden joukkoon.

Demokratian nimissä varaan itselleni oikeuden vastustaa pyrkimyksiä "teidän kannattamaanne" teokratiaan, joka olisi vielä autokratiastakin historiallisesti taaksepäin menoa.

IDA kirjoitti...

"Minun mielestäni islamilainen rukouskutsu on musiikkia. Siinä on nuotti ja tempo"

Totta. Yritin vain kuvailla tunnelmia, joita sen kuuleminen keskellä rauhallista sunnuntai-iltaa herätti.

Anonyymi kirjoitti...

"Itse en kyllä kannata diktatuuria eikä se kuulu aatteellisessa nationalismissakaan kannatettujen asioiden joukkoon.

Demokratian nimissä varaan itselleni oikeuden vastustaa pyrkimyksiä "


Jotenkin kirjoituksistasi jää erilainen kuva demokratian keinoista ja lain noudattamisesta.

IDA kirjoitti...

Kauneus on katsojan silmässä, joten paha ottaa kantaa siihen mitä tarkoitat, ellet jotenkin erittele näkemyksiäsi.

Lain noudattaminen ja demokratia eivät ole sama asia. Myös diktatuureissa on useimmiten laki. Demokratiaan taas kuuluu oikeus pyrkiä lain muuttamiseen. Minulla taas on demokratiassa oikeus vastustaa pyrkimyksiä muuttaa lakia teokraattiseen -tai mihin tahansa - suuntaan jne...

En kirjoituksessa väittänyt, että Tammella ja muilla hihhuleilla ei olisi oikeutta perustaa puoluettaan. Esitin vain omasta mielestäni meille kaikille positiivisen vaihtoehdon, joka ei ole islamin leviäminen, mutta voisi hyvin olla tiettyjen tyyppien ihan aito paluu islamiin ja sen alueille.

Tammi muuten itse näytti toteavan päivän ilta-Sanomissa, että perustuslakia tulee noudattaa ellei se ole ristiriidassa islamin lain kan

Anonyymi kirjoitti...

No kyllähän sen kaikki tietää, että se Tammi ei varmaan kauhean normaali kaveri ole.
Siksi hieman ihmetyttääkin teidän pelkonne asian suhteen.

Ja mitkähän ne lainmukaiset teesit vastustaa asiaa sitten sinulle olisivat? Demokratia, heh!

Anonyymi kirjoitti...

"Siksi toivotankin Abdullah Tammen kaltaiset muhamettilaiset niin helvetin kauas täältä kuin tietä ja tilaa riittää."


Jotenkin tämäkin lause puolustaa uskonnonvapautta...

Vasarahammer kirjoitti...

Islam ei ole mikään uskonto länsimaisessa mielessä, vaan se pitää sisällään myös poliittisen ideologian. Siksi islamia saa ja pitää arvostella näistä lähtökohdista käsin.

Jos joku haluaa pyllistää viisi kertaa päivässä, viettää paastokuukautta tai resitoida Koraania, se on hänen oikeutensa.

IDA kirjoitti...

"Jotenkin tämäkin lause puolustaa uskonnonvapautta.."

Aivan. Kyseessä on minun toivomukseni. Tammihan perustaa puoluettaan muuttaakseen suomalaista yhteiskuntaa islamilaisia tapoja hyväksyvään suuntaan. Ne taas sotivat monia itse tärkeinä pitämiäni, ja perustuslakiinkin kirjattuja, asiota vastaan.

"No kyllähän sen kaikki tietää, että se Tammi ei varmaan kauhean normaali kaveri ole.
Siksi hieman ihmetyttääkin teidän pelkonne asian suhteen."

Ei minua pelota. Otan kantaa julkisuutta saaneeseen asiaan. Ei äkkiä muistu toista perusteilla olutta puoluetta, joka olisi saanut niin paljon julkisuutta. Joogalentäjät olivat hassumpia, mutta eivät saaneet moista julkisuutta nimienkeruuvaiheessa.

Ilta-Sanomilla, YLE:llä ja vastaavilla on - vielä ja valitettavasti :) - paljon enemmän yleisöä kuin tällä sivulla. Jos sinua huolestuttaa miksi mitättömään asiaan kiinnitetään niin paljon huomiota niin kannattaa kysyä sieltä.

Anonyymi kirjoitti...

Ai tarkoitus on siis myydä? Minun mielestäni ilta-sanomissa ei ole mitään asiallista luettavaa.

IDA kirjoitti...

Kyllä sen aina kahvilassa ilmaiseksi lukee. Jotenkin pystyn myös ymmärtämään sen tekstejä, toisin kuin aina sinun kommenttejasi.

Oma tarkoitukseni on tietenkin myydä tätä blogia. Jos täällä ei olisi kävijöitä, niin mistä ottaisin ne rahat, joilla maksan itse itselleni mainostuloja?

Anonyymi kirjoitti...

Rukouksiisi on vastattu:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1437905

IDA kirjoitti...

"Rukouksiisi on vastattu:"

Rukoilin viimeksi lapsena. Muisti on niin hyvä, että osaisin vieläkin: "Levolle laske luojani...jne." En kuitenkaan muista rukoilleeni koskaan mitään tuohon uutiseen viittaavaa.

Ehkä sinä nyt heijastelet omia rukouksiasi muihin, etkä tohkeissasi malta lukea mitä muut kirjoittavat.

weekendsoldier kirjoitti...

"Tottahan toki. Mutta uksonnonvapaus on olemassa ihan perustuslain mukaan.
Samoin Suomen laissa on kunnionloukkaus ja kiihotus kansanryhmää vastaan kriminalisoitu. Yleensä sivistysmaissa toimitaan näin. Tosin se ei tietenkään olisi teidän ihanneyhteiskunta. Siis sivistynyt sellainen. Diktatuuriahan te kannatatte."

- عرقي, عنصري suoltaa näköjään täällä samaa laulua, kuin Reinoblogissakin. Esiintyy nykyisin vaan anonyyminä:)

Muutama pointti:

Kumpi on tärkeämpi: Uskonnon vapaus vai sananvapaus, joka myös on turvattu perustuslaissa?

Luuletko voivasi pelotella meidät hiljaisiksi väläyttelemällä kunnianloukkaus ja kansanryhmää vastaan kiihotus syytteitä?

Syyllistyit itse juuri tekstissäsi kunnianloukkaukseen, väittämällä perusteettomasti, että kannatamme diktatuuria.

Nimenomaan vastustamme diktatuuria, jollainen vallitsee esim. Iranissa. Siellä papiston diktatuuri rajoittaa juuri sitä uskonnon vapautta jota niin hellit, puhumattakaan muista ihmisoikeuksista. Emme halua Suomeen teokratiaa.

"No kyllähän sen kaikki tietää, että se Tammi ei varmaan kauhean normaali kaveri ole.
Siksi hieman ihmetyttääkin teidän pelkonne asian suhteen."

- Mitäpä luulet tapahtuvan jos Tammen puuhailema puolue pääsee puoluerekisteriin. Puolueeseen alkaa virrata ulkomaalaistaustaisia ääri-islamilaisia hihhuleita, jotka saavat siitä hyvän kanavan vaikuttaa Suomen asioihin virallisen kanavan kautta.

Mitä enemmän Suomeen tulee muslimeja, sitä enemmän puolue saa kannatusta, vaikkeivät kaikki muslimit edes äänestäisi sitä. ja kun puolue sitten saa ehdokkaitaan eduskuntaan, luuletko vaikuttamisen jäävän vain parlamentaariseksi?

Joka kerta kun puolueen kansanedustaja/edustajat puhuvat eduskunnassa, kerääntyy eduskunnan portaille lauma islamisti aktivisteja huutamaan pää punaisena iskulauseita.

Näin ääriliikkeet toimivat. Näin esim. NSDAP toimi Weimarin tasavallassa, ennen valtaanpääsyään. Virallista kautta vaikutetaan salonkikelpoisilla menetelmillä samaan aikaan, kun kadulla räyhäävät militantit ruskeapaidat.