lauantai 27. maaliskuuta 2021

Pessimismi on syntiä

 


Luin pitkästä aikaa muutakin kuin kristillisen kirjallisuuden klassikoita. Pyhien leiriä, joka on eräänlainen pääsiäiskertomus ja sisältää vahvan kristillisen ulottuvuuden, ehdin vasta vain selailla, mutta olen aiemmin lukenut sen Norman Shapiron englannin kielisenä käännöksenä Mika Keräsen suomennos on loistava ja hänen jälkisanansa vakuuttavia. Niiden osalta eri mieltä olen vain suhtautumisesta paavi Franciscukseen. Tai ei tiedä erimielisyydestä, mutta pitäytyisin tässä vaiheessa arvioista.  Fratelli tuttia en kyllä ole vielä lukenut, enkä ehkä luekaan. Pyhien leiri on joka tapauksessa kirja, joka kannattaa lukea ja on hieno kulttuuriteko, että se on luettavissa suomeksi.

Tilasin samaan pakettiin myös Timo Hännikäisen Lihamyllyn ( joka ilmestyessään jäi lukematta ) ja ABC-kirjan. Lihamyllyä lukiessa tuli optimistinen olo siitä, kuinka hyvä kirjallisuus näyttää löytävän paikkansa ja julkaisukanavansa suomalaisen kulttuuri-ilmaston ankeudesta ja latistamispyrkimyksistä huolimatta. Ylevän yhteyden Pyhien leirin pääsiäistarinaan voi löytää siitä, kuinka Hännikäisen kirja nousee valoon siitä pimeydestä, jonka Kordelinin säätiön apurahajupakka, jossa erilaiset kulttuuritoimijat ryhmittyivät vaatimaan Hännikäisen apurahan perumista, yritti laskea hänen ylleen. Tällainen rinnastus olisi kuitenkin ehkä aivan liikaa, koska kyseiset kulttuuritoimijat ovat vain ja ainoastaan latteita, eivät millään tavoin saatanallisia voimia edustavia.

Hännikäinen kirjoittaa omasta näkökulmastaan ja kirjailijana. Olisi hienoa, jos joku viileän journalistisen otteen omaava kirjoittaja kronikoisi kirjassa esitettyjä - ja muita  - sananvapauden latistamiseen tähdänneitä toimenpiteitä hieman Kauko Kareen klassisen Tähän on tultu - kirjan tapaan. Se kaventaisi kirjallista rekisteriä, mutta laajentaisi yhteiskunnallista.

Syystä tai toisesta odotin Lihamyllyn olevan jonkinlainen ilkeäkin paljastuskirja, jossa selvitellään erilaisia kaunoja kovalla otteella, mutta sitä se ei varsinaisesti ollut. Se on ensinnäkin hyvä kirja täynnä hyvää tekstiä ja toisekseen rehellisen tuntuinen. 

ABC-kirjaa ehdin sitäkin vasta vain selailla. Kirja koostuu hakusanoista ja niiden määritelmistä, eli edustaa eräänlaista ensyklopedialistista asennetta. Se ei siis vaadi läpilukua. Otetaan esimerkiksi suvaitsevuuden määritelmän alku: "Asennoitumistapa, jonka synnyttää surumielisen alistunut havainto, että kaikkia erilaisia, ja  -mielisiä ei voi tappaa. On mahdollista suvaita vain sellaista mistä ei pidä...."

Mielyttävänä eleenä Kius oli laittanut tilaukseni mukaan myös Tuulia Matilaisen kirjan Kunnes kuulen niiden tulevan. En osaa siitä vielä sanoa muuta kuin, että otan sen mukana olemisen merkkinä siitä, että minun tulee suhtautua siihen vakavasti ja tutustua siihen kunnolla. Sen alku ainakin vaikuttaa hyvältä.

4 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Teoksessa "Pyhien leiri" vanha mies pitää haulikolla tähdäten lyhyen luennon eurooppalaisuudesta nuorelle juipille, joka on tullut öyhöttämään hänelle vaatien kotinsa hylkäämistä laittomien maahantunkeutujien tieltä.
Luennon lopuksi vanha mies ilmoittaa ampuvansa intersektionaalisen juipin. Tämä lällättelee, ettei vanhasta miehestä ole siihen.

Hänestä oli.

IDA kirjoitti...

Teoksessa on muutenkin dystooppisesta ilmapiiristään huolimatta tietty reippaan optimistinen vire siellä keskellä. Ja jos ajatellaan sitä pääsiäistarinan suorana allegiriana - mitä se ei ole - niin ylösnousemus oli mahdollinen vain sellaisen äärimmäisen nöyryytyksen kautta missä aikansa mediapersoonat pääsivät solvaamaan kuolevaa Jumalaa.

Vasarahammer kirjoitti...

Kirjoitus itsessään ei herättänyt tarvetta vastalauseisiin. Olen kuitenkin eri mieltä kanssa siitä, että sielunvihollinen ei osaisi käyttää latteutta ja mitättömyyttä hyväkseen myyräntyössään.

IDA kirjoitti...

Joo. Asia oli ehkä vähän ylimalkaisesti ilmaistu. Varmasti nimittäin osaa. Näkisin kuitenkin niin, että Hännikäinen kirjoittajana kuitenkin kevyesti pystyy ohittamaan nuo vainoojansa, eikä hän kohtaa heidän taholtaan samanlaisen tuhon uhkaa, kuin Eurooppa - tai Ranska - Pyhien leirissä.

Pyhien leiriä voisi oikeastaan lukea myös kuvauksena siitä kuinka sielunvihollinen käyttää nimenomaan latteutta hyväkseen saavuttaakseen päämääränsä. Esimerkiksi alun keskustelussa Belgian konsulaatissa konsulin puheet ovat karkeudestaan huolimatta samalla myös innostuneen yleviä, kun taas intelligentsijan vastaukset - sikäli kun niihin tympeässä laiskuudessa edes vaivaudutaan - ovat äärimmäisen löysiä ja latteita.