maanantai 21. syyskuuta 2020

Yleisvasemmistolaisuus

 

En tiedä oliko Kari Enqvist taistolainen, mutta koska hän suomalaisen Wikipedian mukaan on Tuomari Nurmion laulussa mainittu "Eno", niin nykyisen tavan mukaan hänet voi sillä perusteella määritellä mitä kiihkeimmäksi taistolaiseksi. Ja tuskin edes Tasavallan presidentti on siitä rikkeestä "kokenut havainneensa katumusta." En ole minäkään, joten:

Törmäsin viestiin, jossa Enqvist kannattaa sekä keskitettyä maailmanhallintoa, että EU:n tukipakettia sen kummemmin kumpaakaan näkemystään perustelematta. Molemmat kannanotot on kansalle esittänyt Yleisradio.

Olisi jokseenkin hienoa, jos Enqvist esittäisi vanhaan tapaan reilusti, että koska kannatan 3. sosialistista internationaalia kannatan myös hallituksen esitystä Suomen osuudeksi EU:n tukipaketista, ja siihen vielä työväenluokkaisuutta tavoitellen kirosana päälle sen sijaan, että verhoudutaan valjuun yleisvasemmistolaisuuteen, jossa ollaan olevinaan jonkinlaisia asioita puolueettomasti tarkkailevia taattoja. Sama ongelma kuin, Enqvistillä on lähes kaikilla kolumnisteilla.

Halju yleisvasemmistolaisuus vaivaa koko maamme kulttuurikenttää. Ainakin siltä osin, kuin se näkyy sellaisissa paikoissa kuin Yleisradio, Helsingin Sanomien kulttuurisivut, teatterit tai kirjamessut. Noilta areenoilta kaikki yksityiseen ajatteluun kykenevät ovat joko järkevyyttään lähteneet kokonaan pois tai sitten heidät on niiltä täysin marginalisoitu. Kaikki kiinnostava mitä taiteessa tapahtuu, tapahtuu jossain muualla kuin kulttuurielämässä, joka leijuu yleisvasemmistolaisuuden ohuessa yläpilvessä tuottaen poroporvarillista estetiikkaa ja poroporvarillista huumoria pilvessä leijuvien keskinäisen paremmuuden ajoittaiseksi tarkastamiseksi valtion apurahojen muodossa.

Ei mulla tästä oikeastaan muuta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kosmologista komsomoliksi. Olen ostanut Ursan kautta joitakin Enqvistin kirjoja.
Kirjansa johdatus suhteellisuusteoriaan oli jo floppi. Piti tilata kaksi sivullista korjauksia yhtälöihin.
Jos ei ole enää mitään annettavaa omalla alallaan ...