keskiviikko 29. elokuuta 2018

Vääryys ja vilppi

Hallitus kiristää alkoholiveroa. Korotus aiotaan painottaa viineihin, olueen ja mietoihin juomiin yleensä. Korotuksen taustalla kaksi syytä: Suomalaisten alkoholinkulutus on laskenut ja vähintään sama verokertymä kuin ennenkin on saatava kasaan. Toiseksi panimotoiminta on riippumatonta liiketoimintaa, jossa toimivat yksityisyrittäjät eivät ole sidoksissa valtion itseltään yksityistämään, ja sitä rahoittamalla säätelemään liike-elämään, eivätkä suoraan valtioon, joten heitä on helppo verottaa. On olemassa vaara, että panimotoiminnassa joku vaurastuisi olematta Kokoomuksesta tai Keskustasta riippuvainen, joten vaara on torjuttava verottamalla.

Enemmän kuin raha tässä(kin) päätöksessä häiritsee eniten sen valheellisuus. Hallituspuolueet tulevat edelleen esittämään kuinka he vapauttivat alkoholipolitiikkaa, vaikka tällä päätöksellä he tosiasiassa kiristävät sitä. Koska elämme demokratiassa voi hyvin sanoa, että me valehtelemme itsellemme, teemme itsellemme vääryyttä ja vilppiä, aina vain uudestaan laskemalla nämä helppoheikit kuin koirat veräjästä heidän toimiaan kyseenalaistamatta ja mikä pahinta: aina vain uudelleen äänestämällä heidät tekemään kepposiaan.

Elämme siis aika syvässä itsepetoksessa.

On totta, että alkoholi, kuten mikä tahansa maallinen nautinto, voi olla väärä jumala, joka vie ihmisen mennessään palvomaan itseään ja tyydyttämään vain omaa nautinnonhaluaan, mutta tätä se ei ole yleisesti. Paljon vakavampi ja uhkaavampi väärä jumala on se, että me annamme hallita itseämme näin valheellisella tavalla tekemättä asialle mitään. Näin teemme, vaikka kaikki tiet vaikuttaa asioihin demokraattisesti ovat edelleen auki. PS:kin oli osoittautua täysin valheelliseksi puolueeksi, mutta yksi sen sloganeista pitää täysin paikkansa: "Sitä saa mitä tilaa." Poliittisen puolueen tärkein tehtävä olisi olla valehtelematta, jotta kansalainen tietäisi mitä hän tilaa.

Ja tietenkään meidän ei pidä viinistä murehtia. Sitä voi valmistaa itsekin, jos se välttämätöntä on.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kai oluttakin voi itte panna, tai väkevää viinaa polttaa? Molempia on tullu tehtyä.

IDA kirjoitti...

Näin. Alkoholijuomien valmistus on ihan hyvä harrastus.