torstai 16. kesäkuuta 2016

Poliittinen ohjaus.


Emmää tiä. Rupeen ehkä kirjoittamaan asioista, jotka oikeasti kiinnostavat minua itseäni ja lopetan roskan jauhamisen. Ihmettelen kuitenkin mikä on meininki. Jokainen voi Suomen Uutisten sivuilta katsoa pitääkö edellinen kirjoitukseni paikkansa vai ei. Ja kyllähän se pitää, ja silti ilmeisesti valehtelin siinä.

"Perussuomalaisten kansanedustajat Jari Ronkainen, Olli Immonen, Mika Niikko, Rami Lehto ja Sami Savio ovat pettyneitä Yleisradion parlamentaarisen työryhmän työhön ja jättivät tänään (16.6.2016) perussuomalaisten eduskuntaryhmän ryhmäkokouksessa eriävän mielipiteen, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmän enemmistö päätti hyväksyä Ylen parlamentaarisen työryhmän loppuraportin ja saavutetun neuvottelutuloksen. Vaikka osassa mediaa korostetaan ratkaisun merkitystä, niin todellisuudessa juuri mikään ei muuttunut. (...) Parlamentaarisen työryhmän tekemän työn tulos ei vastannut tavoitteita, sillä esimerkiksi Ylen budjettia ei leikattu, vaan se pysyy samana kuin ennen, eikä monikulttuurisuuden tukeminen todellisuudessa hävinnyt mihinkään. (...) Monikulttuurisuuden tukemisen poistaminen muuttamalla sanamuotoja on yhtä tyhjän kanssa ja kertoo vain haluttomuudesta luoda poliittista väriä kantamatonta tiedonvälitystä. Tämä hyvin kyseenalainen ideologinen tavoite säilyy edelleen Ylen lainsäädännössä ja toiminnassa, kun monikulttuurisuus korvataan ”kulttuurisella moninaisuudella”. Molempien käsitteiden takaa löytyy sama monikultturismi-ideologia. (...) Ruotsinkielisestä tuotannosta olisi ollut mahdollisuus karsia miljoonia. Kyseisen tuotannon kustannusten on ilmoitettu olevan kahdeksan prosenttia, mutta kohdennetut kustannukset ovat todellisuudessa 14 prosenttia Ylen budjetista. Kuitenkin ruotsinkielistä väestöä on Suomessa huomattavasti vähemmän."

Olen itse täysin Ollin, Mika Niikon, Rami Lehdon ja Sami Savion takana tässä. Ei sitä nyt voi sanoa koko puolueelle, että näin tehdään ja sitten alle viikon päästä ei tehdäkään niin. Joko lopetetaan uhoaminen, tai sitten tehdään niin kuin uhotaan. Tämä siis vienona viestinä täältä kentältä. Menee into touhuta, jos edes se mitä puolueväelle suoraan puhutaan ei pidä paikkaansa.

2 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

"Vanhan puolueen" käytöstä oli tuo. Hehkutettiin monikulttuurisuuden edistäminen -termin poistoa, vaikka termi säilyi vähän eri muodossa.

IDA kirjoitti...

No tuo termin poistaminen oli minusta ihan hieno juttu. Monikulttuurisuus on poliittinen ideologia, kulttuurien moninaisuus taas ihan tosiasia. Pettynyt olen siihen, että rahoitusta ei leikattukaan. Veikkaisin, että YLE:stä tulisi vähän pienemmällä rahalla paljon parempi.