On aika selvää, että Rajat kiinni - liikkeen retoriikka on aika rajua ja välillä selkeän vastenmielistäkin. Vaatimus myös itsessään on selvästi ylimitoitettu. Samaan aikaa kuitenkin valtion ja valtiokirkon johdosta esitetään näkemyksiä, jotka kirjaimellisesti ymmärrettynä tarkoittaisivat sitä, että itsenäinen valtio ei saisi valvoa rajojaan lainkaan, vaan sen olisi päästettävä rajojensa yli jokainen, joka tajuaa tehdä sen apua pyytäen.
Tuollainen "rajat auki" - näkemys on tietenkin paljon tuhoisampi, varmaan sekasortoon ja kärsimykseen johtavampi kuin yksinkertainen "rajat kiinni" - vaatimus. Sen esittäjät tietävät sen itsekin, eikä kukaan tunnu olettavan, että he oikeasti vaatisivat sitä mitä esittävät. Samaa hyväntahtoista tulkintaa ei lainkaan sovelleta rajojen sulkemista vaativiin. Keskustelun ei ole tarkoituskaan edetä, vaan tarkoitus on signaloida sitä, ketkä meidän itsemme joukossa kuuluvat hyviin ja ketkä huonoihin ihmisiin. Jos me länsimaissa todella valtioina pitäisimme tärkeimpänä auttaa hätää kärsiviä lähimmäisiämme emme todellakaan olisi radikaalisti vähentäneet Jordanian ja Libyan pakolaisleirien avustamista juuri ennen kuin viimeinen siirtolaisaalto lähti käyntiin.
Kaikille parasta tietenkin olisi, jos ihmiset saisivat asua rauhassa kotonaan. Maailma ei kuitenkaan ole sellainen ja yksi monista syistä miksi se ei ole sellainen on se, että me tarvitsemme liikkuvaa työvoimaa turvaamaan omaa hyvinvointiamme. Suomen kannalta tilanne on kääntymässä sellaiseksi, että vähennämme todella apua tarvitsevien kiintiöpakolaisten määrää ja päästämme rajojen yli niitä, jotka niiden taakse tajuavat tulla pistäen rajallisia resurssejamme heidän kotouttamiseensa. Yleensä siis nuoria miehiä, jotka ovatkin varmaan hyvää, liikkuvaa työvoimaa. Koko Euroopan kannalta tilanne lienee se, että mitään humanitaarista herätystä, jonka jälkeen todella uhraisimme omastamme pakolaiskriisien ratkaisemiseksi, ei ole tulossa. Teeskentelyn jatkuminen vaikuttaa paljon todennäköisemältä ja sitä on varmaan odotettavissa romahdukseen asti.
Joka tapauksessa Eero Paloheimo on aika hyvin ja selkeän insinöörimäisesti kiteyttänyt sen mitä olen sekavan monipolvisesti jo vuosia yrittänyt tolkuttaa:
a) on tehokkaampaa auttaa tulijoita lähtömaassa
b) Eurooppa on muutenkin ylikansoitettu maanosa
c) lähtijöitä tarvittaisiin kotimaassaan enemmän kuin täällä
d) eurooppalaisten on opittava tekemään ikävätkin työt itse.
Varsinkin tuo kohdassa d esitetty asia on totta ja jäänyt aivan liian vähälle huomiolle kaiken hälinän keskellä.
2 kommenttia:
Tutustuin Eero Paloheimon kirjoituksiin tarkemmin joskus 2010 ja ne olivat mykistäviä. Miten ihmeessä Vihreä Liike on voinut etääntyä noin kauas noista arvoista? Eipä ihme, että Eero erosi Vihreistä.
Maailman väestöräjähdys lähenee koko ajan. Koko liberaalia politiikkaa vaivaa käsittämätön dilemma; maailman väkilukua pitäisi saada pienemmäksi ja samalla maahanmuuttoa länsimaihin lisätyksi. Nimittäin länsi-maissa syntyvyys vähenee ja (halpa)työvoimaa pitäisi saada lisää. Vaikka se siirtäisi Afrikan ylijäämäväestöä Eurooppaan sadoilla miljoonilla. Vaikka tässä ei edes puututtaisi kulttuurisiin ja poliittisiin näkökohtiin, sillä tulee olemaan katastrofaaliset vaikutukset maailman ekologiseen tasapainoon.
Hesarissa oli 2014 artikkeli ko. aiheesta. Suurin ristiriita tuli esille juuri tästä lauseesta:
"Yhdysvallat
Ainoa merkittävä maa, jonka asiat ovat melko hyvin. Väkimäärä nousee vuoteen 2100 mennessä nykyisestä 317 miljoonasta noin 460 miljoonaan. Latinalaisessa Amerikassa asuu nyt runsaat 600 miljoonaa ihmistä. Siellä väkimäärä lisääntyy vuoteen 2060 mennessä noin 790 miljoonaan, minkä jälkeen alkaa väen vähentyminen."
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1391232886832
Artikkelissa tuotiin esille massiiviset negatiiviset seuraukset maapallon väestöräjähdyksestä ja sitten ainut maa, jolla tulevaisuudessa menee hyvin on USA, kun väkimäärä lisääntyy...
Ei jumalauta tuota logiikkaa. Kun 1980-luvulla länsimaissa saatiin väestönkasvu vähenemään, pitäisi olla tyytyväinen ja tukea tuota politiikkaa. Työllisyys, mhdollinen BKT:n lasku sun muut ovat pipettikamaa maapallon tulevaisuuden kannalta.
Toisaalta koko idea, että maailman väkilukua voisi poliittisesti säädellä on todella syvältä. Väestönkasvu, sikäli kuin se on ongelma, pitäisi käsitellä paikallisena ongelmana.
Jos joku sanoo, että Euroopassa on tilaa, niin Afrikassa sitä on vielä monin verroin enemmän.
Lähetä kommentti