lauantai 5. syyskuuta 2015

Keskimaa


Itselläni ei ole mitään syytä väittää etteivätkö asiat olisi menneet paremapaan suuntaan varsinkin teknologian ansiosta. Toisaalta välillä tuntuu, että ne ovat menneet parempaan suuntaan ainoastaan teknologian ansiosta. Asiasta on mahtotonsa saada mitään varmuutta, mutta olen leikitellyt ajatuksella, että teknologia olisi Euroopassa kehittynyt aivan samalla tavalla ja väistämättä ihan riippumatta siitä millaisen hallinnon alla olisimme eläneet, jos vain kulttuurimme perusteet olisivat olleet samanlaiset kuin ne vielä nykyisin, haalenevassa määrin ovat. Historian perusteella teknollogiaa voi myös kadota pitkiksi, mutta toisaalta kaikki se mitä tiedämme historiasta mahtuu yhdelle muistitikulle, joten jos sitä osaa tulkita kaikki säilyy kyllä. Se ei vain ole kaikkien käytettävissä kuten nykyisin, kun köyhinkin ihminen voi ostaa itselleen Chromebookin.

Joka tapauksessa ja tuosta huolimatta ärsyttää suuresti kuin Euroopan keskiaikaa verrataan moderneihin muslimivaltioihin pitämällä niitä keskiaikaisina. Sitähän ne eivät ole, vaan enemmän nimenomaan moderneja. Niin moderneja, että muutamassa vuosikymmenessä me olemme tällä itse tahtomallamme menolla islamilaisen maailman periferiaa. Ennen todellakin oli siis kaikki paremmin, vaikka teknologia huonompaa olikin.

Thomas F. Maddenin kirja The Concice History of Crusades on hyvä kirja. Se oikoo monia yleisiä luuloja ja kertoo faktat tasapuolisen puolueettomasti. Ehkä mielenkiintoisinta on islamilaisten oman näkemyksen esille tuominen. Islamilaiset kirjoittajat olivat erittäin suivaantuneita siitä, että frankkien naiset saivat Jerusalemissa liikkua vapaasti ja puhua vieraiden kanssa ilman aviomiehen valvontaa. Eli vaikka relativismi syvältä onkin, niin jos halutaan puhua islamista johonkin keskiaikaan jumittuneena uskontona, niin silloin pitää muistaa, että oli keskiaikoja ja keskiaikoja.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Borgiat - taivaan ja maanvaltiaat oli muuten aikahyvä sarja ...

IDA kirjoitti...

En ole katsonut. Kirkonmiehinä vähämerkityksisiä, elleivät jopa huonoja.

Tomi kirjoitti...

IDA, Borgiat ja di Medicit olivat kenties kirkonmiehinä huonohkoja, mutta mesenaatteina elintärkeitä kulttuurille ja tieteelle.

Kumitonttu kirjoitti...

Soini seuraa Sipilän esimerkkiä :D

IDA kirjoitti...

En usko, että seuraa. Toki tietenkin olisi parempi, jos ihmiset ottaisivat pakolaisia koteihinsa kuin se, että pakolaiset jätetään valtion hoiviin. Lisäksi on hyvä muistaa, että Suomeen on nyt tullut tuskin yhtään pakolaista.

IDA kirjoitti...

Paavi ilmeisesti haluaa, että jokainen seurakunta majoittaisi yhden pakolaisperheen. Minusta tuo ei olisi edes ongelma ja olisin valmis osallistumaan kykyjeni mukaan. Avun pitäisi suuntautua todellisille pakolaisille ja mielellään nimenomaan kokonaisia perheitä pitäisi asuttaa vieraaseen maahan. Ei minkään perheenyhdistämismekanismin kautta, vaan niin, että kokonainen perhe tulee kerralla. Tätähän kiintiöpakolaisuus on ollutkin. Nyt sitä vähennetään ja se todennäköisesti lopetetaan kokonaan resurssien puitteissa, kun nuorten muslimiesten asia asetetaan sen edelle.