tiistai 10. maaliskuuta 2015

Poliitikot järkyttyvät Twitterissä


Olen melko innustunut uudesta Android-puhelimestani. Sunrise Calendar toimii kuin enkeli, joten olen joka paikassa ihmeellisessä synkassa kaiken sen kanssa minkä pitääkin. Voin myös lukea hetkipalvelukset, päivän lukukappaleet ja päivän raamattutekstit siitä suoraan puhelimesta. Se on tavallaan noloa, koska paksujen kirjojen selaamisessa, ja siinä, että tekee jotain asian eteen, on oma viehätyksensä, mutta on se myös helppoa ja toimii liikkeellä. Liikkumista pitäisi kyllä entisestään vähentää, koska eihän siinä ole mitään järkeä. Ennenkin minulla on ollut kannettava mukana joka paikassa, mutta sitä olen käyttänyt lähinnä kirjoittamiseen. Puhelin on enemmän lukemiseen ja kuluttamiseen.

Twitteriä jotenkin vielä vierastan. Olen saanut sen käsityksen, että suomenkielisessä twitterissä poliitikot ilmaisevat kirjoitustaitonsa puitteissa asioita, joista he ovat pöyristyneitä tai joita he diggaavat. Uuteen Suomeen, joka on huono verkkopalvelu, eksyin Facebookin kautta, joten annan niille kristillisesti yhden klikkauksen, koska he menivät yksinkertaisuuttaan tähän pöyristymisen halpaan:

Järkytys leviää

Nämä samat asiat saa asiallisesti tietoonsa myös muita kautta, joten miksi olla kiinnostunut linkeistä, joita poliitikot lähettävät ilmaistakseen tunteitaan? Toki itse paavikin on Twitterissä, mutta Pope Appsin kautta voi lukea päivittäin kaiken mitä paavi oikeasti on sanonut, joten sillä pärjää harvinaisen hyvin. Twitterin merkkimäärärajoite on myös typerä. Vaikka itse aikanaan koulussa opinkin menetelmän, jonka mukaan kirjoitettiin ensin vapaasti ja sitten otettiin siitä vähintään puolet pois, jotta teksti olisi edes alusta asiallinen, niin vapaaseen ja nopeaan kirjoittamiseen se ei sovellu ollenkaan. Jos haluaa ilmaista ajatuksensa nopeasti, pitää vain kirjoittaa nopeasti ja silloin tekstiä tulee paljon. Twitterin lyhyys ei olekaan harkittua ja mietittyä vaan pelkästään typerää.

Voin kyllä olla väärässäkin tässä, koska ennen vannoin pitäväni kiinni siitä, että puhelin on puhelin ja tietokone on tietokone, mutta sorruin kuitenkin sitten sekottamaan ne ja olen tulokseen ihan tyytyväinen. Lakkoilen kuitenkin niistä Internetin sameista vesistä, joista en pidä, kuten suomalaisesta mediasta ja poliitikkojen twitteristä.

1 kommentti:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Uraansa lopetteleva poliitikko löytää itselleen lopultakin henkisen selkärangan edes hetkeksi, ja sitä taivastellaan niin omissa kuin vieraissa. Kertoo hyvin ajastamme.