keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Toista se on Skotlannissa


Vaikka olenkin, tai ainakin olen ollut, Lerwickin urheiluklubin jäsen ja nationalisti en suhtaudu kovinkaan intohimoisesti Skotlannin tulevaan kansanäänestykseen maan itsenäisyydestä. Yleisellä tasolla olisi tietysti hienoa, jos Skotlanti itsenäistyisi, mutta tietoni siitä mihin tämä johtaisi ja mihin itsenäisyyden tavoittelu juuri Skotlannin kohdalla perustuu ovat puutteelliset. Toisaalta perusteeksi riittää aivan hyvin se, jos skotlantilaiset itse kannattavat itsenäisyyttä. Ja asiahan päätetään kansanäänestyksellä, kuten oikein onkin.

Nykyajassa on jokseenkin säälittävää se, että ihmiset, jotka teeskentelevät olevansa demokraatteja eivät pelkää juuri mitään poliittisia toimia niin paljon kuin kansanäänestyksiä. Kansanäänestys on kuitenkin hyvä, ja ehdottomasti demokraattisin, tapa päättää asioista.

Demokratia on tukahtumassa siihen, että oikeusistuimet päättävät mikä on demokratian oloissa soveliasta politiikkaa, kuten ne USA:ssa ovat tehneet kävelemällä lainsäädännöllisesti kansanäänestysten yli homoliittoasiassa ja enenevässä määrin sen jälkeen myös muissa asioissa. EU ja Suomi seuraavat luonnollisesti USA:n perässä, kuten teinit ovat tehneet jo viimeistään 1950-luvulta lähtien. Moni liberaali on varmasti vilpittömästi hyvä ihminen, mutta hyvät ihmiset eivät aina havaitse sitä, kuinka heitä viedään kuin pässiä narusta jonkin hyvän otsikon alla samalla, kun suurta kuvaa muutetaan totalitaarisemmaksi ja epädemokraattisemmaksi.

Taustalla ei tietenkään ole mitään salaliittoa, vaan lähinnä se, että hallinnoissa on suurta tyhjäkäyntiä ja niiden, joiden hyvä toimeentulo on siitä riippuvaista täytyy tehdä kaikkensa pitääkseen sen käynnissä, vaikka liikettä mihinkään suuntaan ei todellisuudessa enää ole, eikä vaihdekaan oikeastaan ole päällä.

Mitä enemmän kansakunnat itsenäistyvät ja toimivat omista lähtökohdistaan yhteistyössä muiden kanssa sitä parempi. Mitä enemmän kansakuntien ulkopuolista ja niiden yläpuolella olevaa poliittista ja oikeudellista hallintoa on, sitä pahempi. En siis pistäisi Skotlannin itsenäistymistä ollenkaan pahakseni.

Ei kommentteja: