lauantai 25. tammikuuta 2014

Hamina


Pyörähdin tänään Haminassa eurovaalitilaisuudessa, jossa puhuivat Juho Eerola ja Mauno Vanhala. Itselläni oli Halla-ahon rintanappi, kannatan Juhoa, enkä pistäisi Vanhalankaan valintaa pahakseni, joten poliittisesti mentiin oikeilla linjoilla ja kokousten yleisestä puuduttavuudesta poiketen tämä oli oikein virkistävä tilaisuus. Puhujien ja kysyjien mainion ansiantuntemuksen lisäksi antaisin siitä pisteet myös Haminalle itselleen. Raatihuoneen sali, jossa olin ensimmäistä kertaa - itse asiassa olin koko rakennuksessa ensimmäistä kertaa, koska en edes nuorena joutunut koskaan putkaan - oli ehdottomasti hienoin kokoussali, jossa olen ollut. Ja Haminan hallintokeskustaa voi Kotkan vastaavaan verrattuna kuvailla vain sanalla kaunis.

Kulttuuripoliitikkona, joka suosii jousisoittoa, väittäisinkin, että mikäli maan ilmapiiri tuntuu hallintoihmisistä liian negatiiviselta ja positiivisuutta kaivataan, niin kannattaisi panostaa esteettisesti mielyttävään, perinteiseen ympäristöön mielummin, kuin takoa jumputuksen tahdissa mainostsemppiä kansalaisten päihin.

Haminalle siis täydet pisteet, kuten myös eurovaaliehdokkaille

3 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Muistan lapsuudesta vitsin, että maailman vanhin automaatti on raatihuoneen talo Haminassa. Kun heitää kiven ikkunaan tulee poliisi ulos.

IDA kirjoitti...

Alaikäisenä Metsäkylä oli Husulan ohella kova rock&roll :D paikka ja niistä vietiin aina Haminaan putkaan. Se oli vielä silleen kunnollista aikaa, että pelkästä julkisesta kännissä olosta saattoi joutua putkaan.

sozaburo kirjoitti...

Oletko kaivamassa Athletic-kynää laatikon pohjalta kun lupailit?

Olipa eilen taas mahtava peli mahtavassa kaudessa.

Nyt myös Kike Sola sai ravistettua apinan selästä ja se lupaa hyvää tulevaa Real Madrid -peliä silmällä pitäen. Tässä voi ihan aidosti uskoa, että myös RM on kaadettavissa kun jo Barcakin kaatui.

15 maalia kolmessa viime pelissä. Toivottavasti niitä on vielä muutama jäljellä sunnuntaiksi.