tiistai 10. syyskuuta 2013

Oikeiston tulevaisuus

Innostuin lukemaan Kokoomusnuorten tavoiteohjelman. Eli A-Studio aktivoi ainakin johonkin. Minusta ohjelma ei ole mitenkään huono, ja varsinkin kun pitää mielessä sen tosiasian, että demokratiassa tavoitteet eivät toteudu täydellisesti, vaan ne antavat vain suuntaa, sitä voi pitää jopa hyvänä verrattuna Kokoomuksen yleiseen tasoon.

Kaksi asiaa - talouteen en edelleenkään ota kantaa - mistä olen selkeästi erimielinen ovat kiintiöpakolaiset ja Nato. Kiintiöpakolaiset eivät ole ongelma, vaan Suomen kannattaisi pikemminkin tehdä niin, että se ottaisi vain todellisen kykynsä mukaan kiintiöpakolaisia vaikkapa vuosittain joustavalla kiintiöllä. Heidäthän valitaan yleensä perhekunnittain ja niin, että joukossa on luontevassa suhteessa naisia, miehiä, vanhuksia, lapsia ja nuoria. Mielestäni tämä on ihan perusedellytyksiä sille, että yleensäkään juurrutaan uuteen kulttuuriin kivuttomasti ja kohtuullisen nopeasti. Sen jälkeen voisi ilmoittaa, että meillä ei enää ole turvapaikanhakijoille annettavana mitään kunnollista turvasäilöä tai pakolaisleiriä parempaa. Natoon liittymistä taas ei pidä tehdä välittömästi. Olen huomannut, että nykyään presidenttikin on samaa mieltä, kuin minä olen aina ollut, ja pitää tärkeänä sitä, että liittoutuminen sotilaallisesti vahvistaisi itsenäistä puolustukykyä. Sen varaan ei voi laskea, että omasta itsenäisestä puolustuksesta voidaan tinkiä luottamalla liittoutuman apuun. Jos liittouminen Natoon vahvistaisi Suomen puolustusta niin, että tositilanteessa se olisi vahvempi ilman liittoutuman apuakin, niin sitten tottakai Natoon. Olettaen, että Suomi saisi myös takuut siitä, että sen ei tarvitsisi olla mukana näissä likaisissa, tai suoraan sanoen saastaisissa, operaatioissa, joissa tuhotaan maailman vanhinta kristillistä kulttuuria ja sen kristittyjä ihmisiä. Eikä tietenkään muidenkaan kulttuurien ja niiden ihmisten tuhoamisessa.

Noin yleisesti hämmästelen tavoiteohjelman aiheuttamaa kohua. Kyllä tämän sosialismin sekaan mahtuu ainakin yksi ihan aidosti oikeistolainenkin ohjelma, jota voisi kommentoida myös asiallisesti. Ainakin pitäisi mahtua. Näiltä Kokoomusnuorilta Karl Roven ei ehkä tarvitsisi kysyä "Mutta onko Suomessa myös todellista oikeistoa?" kuten hänen tarinan mukaan piti kysyä Kanervan aikaisilta Kokoomusnuorilta. Sitäpaitsi en osaa pitää Kokoomusnuorten oikeistolaisimpiakaan painotuksia mitenkään uhkana tulevaisuuden hyvälle sosiaalipolitiikalle, koska onhan meillä Perusnuoret joka tapauksessa pitämässä huolta järkevästä politiikasta.

P.S.

Ja vastustan myös Yleisradion yksityistämistä, mutta en välttämättä pilkkomista. Tämä on aika puhtaasti kulttuurikysymys ja mahdollisesti pilkottaessa painottaisinkin enemmän kulttuuria uutis- ja ajankohtaistoiminnan kustannuksella. Suomi on niin pieni maa, että kansallisen kulttuurin vuoksi on oltava mediayhtiö, joka pystyy tuottamaan ja esittämään laadukasta ohjelmaa kaupallisista paineista piittaamatta. Ja onhan nyt Radion sinfoniaorkesteri yksi Suomen parhaista yhtyeistä kuitenkin.

3 kommenttia:

Korppi on oikeus kirjoitti...

Jokseenkin samalla linjalla pakolaisten ja naton suhteen. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että poliittinen tilanne Venäjän kanssa voi muuttua aivan liian nopeasti Suomelle vaaralliseksi ja siksi natojäsenyyden suhteen pitäisi pitää kiirettä. Venäjä, kun on ollut ja tulee aina olemaan Suomelle uhka. Eihän kukaan 30-luvun puolivälissäkään uskonut Venäjän uhkaavan Suomea, saatikka odottanut maailmansodan syttymistä.

Mitä tuohon sekoomusnuorten ohjlemaan taas tulee, niin onhan taas mukana aimo annos mediahysteriaa. Ohjelma on oikeastaan mallia perus nuoriso, eli tarkoituksellisen provosoiva, eikä anna aihetta liittyä median huutokuoroon. Pakko tosin sanoa, että noiden nuorisojuppien innokkuudessa on jotakin pettävän samaa taistolaisuuden kanssa. Samanlainen "rikotaan kaikki" -mentaliteetti.

DuPont kirjoitti...

Taitaa Suomi olla niin sosialistinen valtio, että pienikin vihjaus oikealle ja pienempää valtioihannetta kohtaan tulkitaan äärioikeistolaisuudeksi. Ehkä meissä suomalaisissa on jotain vialla.

IDA kirjoitti...

Suomihan on väkiluvullisesti pieni valtio. Tätä hienoa asiaa ei vain lainkaan osata hyödyntää. Ilmeisesti sitä ei edes osata ajatella, vaan politiikassa pitäisi toimia kuin joku Amerikka paitsi, että kunnat eivät saa olla pieniä.