torstai 9. elokuuta 2012

Sosialidemokraattinen ruotsi

Sosialidemokraattinen opetusministeri Jukka Gustafsson raivaa katsomusaineiden kustannuksella tilaa pakkoruotsille, YLE:n ykkösaamussa - Radio yhden piti olla sivistyskanava - sosialidemokraattinen kiintiötoimittaja Kai Arola kertoo, että kaikki on oikeastaan ruotsalaista ja pari päivää sitten jopa Kymen Sanomissa pakkoruotsia kannattava sosialidemokraattinen Matti Piipari väitti, että mikäli kulttuuriministerinä olisi perussuomalainen lisäisi kulttuuriministeri niin sanottujen isänmaallisten laulujen laulamista peruskouluissa. Ollakseen merkittävä sosialidemokraatti ei siis tarvitse edes tietää, että tuollainen asia kuuluu opetusministeriölle ja opettajille, ei kulttuuriministerille. Kaikki käy, kunhan fiilinki on sopivan sosialidemokraattinen ja varmuudella pakkoruotsia tukeva. Mikäli opetusministeri olisi perussuomalainen, niin olen varma, että hän pakkoruotsin lisäämisen katsomusaineiden kustannuksella sijaan lisäisi taito- ja taideaineiden opetusta pakkoruotsin kustannuksella, jolloin opettajilla olisi varaa suunnitella opetusohjelmaa monipuolisemmin ja oppilaiden tarpeet huomioiden. Laulutunneilla ehdittäisiin siis laulaa myös isänmaallisia lauluja. Puolueissa on eroja, mikä kannattaa aina muistaa.

Mielenkiintoista on mitä sosialidemokraatti Piipari tarkoitti niin sanotuilla isänmaallisilla lauluilla. Isänmaalliset laulut ovat yleensä hyvää musiikkia ja koulujen kuorolauluun sopivia eikä niissä ole mitään niin sanottua. Veikkaan, että tarkoitus on ollut viitata kapinan aikaisiin, verihuuruisiin marsseihin. Niiden laulaminen kouluissa olisi varsin perusteltua jo maamme kulttuurihistorian tuntemuksen kannalta. Ja kyllähän esimerkiksi Vöyrin marssi kajahtaa komeasti. Ei sitä voi kieltää. Perussuomalaisen opetusministerin politiikan johdosta opettajilla olisi kuitenkin aikaa ja tilaa olla historiallisesti tasapuolisia jolloin Vöyrin marssin ohella laulettaisiin innolla myös Punakaartilaisten marssia, joka aivan selvästi uhkuu isänmaallisuutta sekin. Tosin nykyisten demareiden mielestä varmasti vain niin sanottua.

Sosialidemokraattien politiikan kulttuurilliseksi ansioksi on sanottava, että nuo molemmat marssit, ja erityisesti Punakaartin marssi, ovat sen ansiosta yllättävänkin ajankohtaisia ja sopisivat siksikin hyvin koulujen laulutunneilla laulettaviksi.

9 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Itse demarina kannatan kumpaakin pakkoruotsin ja katsomusaineiden (varsinkin uskonnon) poistoa.

IDA kirjoitti...

Itsekin olen pitkälle sitä mieltä, että sen mitä katsomusaineista voi opettaa voisi hyvin upottaa muiden aineiden opetusohjelmaan. Toisaalta pelkästään luonnontieteellisesti painottunut, pakollinen peruskoulu ei olisi millään tavoin järkevä ratkaisu sekään.

Taito- ja taideaineiden lisääminen olisi kuitenkin aika tärkeää.

Tomi kirjoitti...

IDA, suurimmalle osalle persuista sisallisota on vapaussota, ja punaiset maanpetturipunikkiryssia.

IDA kirjoitti...

En ole havainnut tuollaista. Itse puhun isovanhempieni tapaan kapinasta. "Se ja se meni kapinassa..." jne.

Anonyymi kirjoitti...

Olen kyllä havainnut myös tuollaista, mutta en menisi väittämään, että Tomin ehdottama "suurimmalle osalle" pitäisi paikkaansa.

IDA kirjoitti...

Niin no. On sitä varmasti yksilötasolla. Toisaalta nämä ovat juttuja, jotka kuuluvat historiaan ja on selvää, että tietyllä tavalla myös valkoisen Suomen perintö ansaitsisi nousta uudelleen kunniaan ( tuo Vöyrin marssi oli Youtubessa merkitty arveluttavaksi aineistoksi, Punakaartin marssi ei ollut ). Eivät nekään mitään pahoja ihmisiä olleet, vaikka pohojanmaalta saakka meidän kymiläisten vaatimattomien naapureiden, kotkalaisten, kimppuun hyökkäsivätkin ;)

Anonyymi kirjoitti...

Tulipunaisena porvarina väittäisin, että kansalaissota on ollut työväenliikkeen suurin virhe. Tietenkin tilanne oli mikä oli ja käytännössä Suomessa oli kilpavarustelu ja pienimuotoinen sisällissota käynnissä jo syksyllä -17, mutta siitä huolimatta epäonnistunút hanke olisi ollut vältettävissä. En ole keksinyt yhtään hyvää asiaa, jota moisesta järjettömyydestä työväestölle seurasi.

Muutettavat muuntaen sama sopii jatkosotaan.

IDA kirjoitti...

Tietenkin se oli virhe. Se, että suuri osa kaarteista oli tietämättömiä todellisesta tilanteesta ei oikeastaan muuta asiaa. Ne tavoitteet, jotka kapinan aloittaneilla sotilailla oli, olisi voitu saavuttaa aivan vaivatta ilman väkivaltaa ja verenvuodatuksiakin. Sosialismia ei olisi voitu, mutta aika harvan tavoitteena se ilmeisesti olikin.

Jatkosodasta olen eri mieltä. Tietenkään se ei jälkikäteen katsottuna ollut onnistunut, mutta pitää muistaa, että Suomi oli kokenut täysin oikeudettoman, olemassaoloaan uhkaavan hyökkäyksen ja menettänyt siinä oikeudellisesti itselleen kuuluvia alueita. Näiden alueiden takaisin ottaminen oli täysin oikeutettua ja hyvä pyrkimys. Se, että siinä ei onnistuttu ei tee itse sodasta väärää.

Matias F. kirjoitti...

Persuissa on kyllä aika paljon punaistakin, esimerkiksi helsinkiläinen kansanedustaja Juha Väätäinen tuntuu pitävän perussuomalaisia köyhien puolueena taistelussa rahanvaltaa vastaan. Erään kuopiolaisen tuttavani mukaan aktiiviset perussuomalaiset siellä päin ovat saarnaavia ateisteja, mikä sekin sopii punaisuuteen. Joten uskoisin tasapuolisuuteen tässä vanhojen isänmaallisten laulujen kouluopetuksessa, varsinkin kun viime vuosikymmenten kouluopetus ja Väinö Linna ovat onnistuneet peittämään kokonaan sen tosiseikan, että valkoisten aloittamat toimet olivat ensisijaisesti vapaussotaa venäläisen sotaväen riisumiseksi aseista.