keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Taas vääryys vallan saapi


Otsikon mukaisesti unelmoi kotkalainen julkiateisti ja sosialisti, joka oli kirjoittanut päivän Kymen Sanomiin yleisönosastokirjoituksen, jossa ennustettiin Perussuomalaisten romahtavan viimeistään seuraavissa eduskuntavaaleissa. Mutta eihän näin käy, eikä vääryys enää täyttä valtaa saa.

Kirjoittaja perusti väitteensä seitsemälle, toinen toistaan ontuvammalle syylle, joista tässä keskityn hetkeksi vain yhteen. "Soinin katolisuus, patavanhoillinen paavillisuus, on rasite yhä avarammassa ilmapiirissä." Siihen, että ilmapiiri on nykyään muuttumassa aina vain niuhommaksi ja ahtaammaksi ei kannata puuttua, sillä eiväthän sosialistit koskaan ole värikkyyden katoamisesta pahoillaan olleet, vaan heidän avara ilmapiirinsä olisi harmaa kaupunki, jossa kaikki talot olisivat Kotkan kaupungintalon kaltaisia. Hyväksytään siis, että ilmapiiri on tuossa mielessä muuttumassa avarammaksi ja todetaan sen päälle se tosiasia, että ainakaan maahanmuuton ja rajojen avautumisen mukana maahan ei ole tulossa yhtään ateistista sosialistia lisää, mikä onkin koko maahanmuuton paras puoli.

Soinin pitäminen patavanhoillisen paavillisena on lievästi sanottuna huvittavaa ja kertoo sen, että kirjoittaja ei tiedä sen enempää paavillisuudesta kuin katolilaisuudestakaan juuri mitään. Se olisi kuitenkin syytä ateistisen sosialistinkin tietää, että pyhä katolinen kirkko on 2000 vuotta vanha organisaatio, joka on saattanut hautaan useammankin imperiumin pysyen itse opiltaan ja hierarkialtaan samanlaisena, ja tulee saattamaankin niin pitkään, kuin maailmamme aika kestää. Mikäli PS siis olisi katolinen ja patavanhoillisen paavillinen puolue - jos sellainen olisi edes mahdollista - niin PS:n tulevaisuus vaikuttaisi häiritsevänkin pitkältä, eikä tulevista vaaleista tarvitsisi kantaa huolta lainkaan. PS ei kuitenkaan ole sen enempää katolilainen, kuin patavanhoillinenkaan puolue, eikä Soinin katolisuus vaikuta PS:n menestykseen suuntaan, jos ei toisenkaan.

Sosialidemokraattien huoli tulevista vaaleista on ymmärrettävä, mutta vähän voisi siis terästää sitä argumentaatiota millä parempia puolueita vastaan käydään. Kirjoittaville ateisteille voisi suositella vaikkapa nykyisen, patavanhoillisen paavin kirjoja. Aikaa voisikin käyttää niissä esitettyihin näkemyksiin vastaamiseen, niin pääsisimme viimein pohtimasta sitä sosialidemokraattista dilemmaa pitääkö valistuksen filosofien opetuksen valossa antaa kunnan avustuksia pyhäkouluille vai ei.

Ei kommentteja: