torstai 8. maaliskuuta 2012

Antropologiaa



Tähän mennessä tapahtunut: Unohdetulta sumujen saarelta on jo löydetty merkkejä muinaisesta kulttuurista. Pidetään mahdollisena, että saaren omalla karulla tavallaan ihmisiä muistuttavat "miehet" osaisivat muodostaa kymmenen pelaajan ja yhden maalivahdin muodostelman, mutta täysin hämärän peitossa on voidaanko tätä kokaiinihöyryistä julkkisryhmää kutsua vielä jalkapallojoukkueeksi. Sähkösanomia jauhavat lennätinlangat raportoivat asiasta jatkuvasti kautta koko maailman. Pysymme kuulolla.

Ottelun alkamisajankohdaksi on täsmentymässä kello 23:05 Suomen aikaa. Viisi outoa minuuttia vaaditaan ilmeisesti englantilaisten pelaajien kuvaamiseen amerikkalaista mainosmusikaalia varten. Mikäli ottelu kuitenkin alkaa tuntia aikaisemmin emme kuitenkaan ole tehneet reippaan rehellisiä anssikukkosia, vaan matkustamme julkisilla liikennevälineillä, kuten jokainen kunnon vihreäkin tekisi. Kokoonpanot siis mahdollisesti puoli tuntia ennen ottelua, tai sitten ei.

Ei kommentteja: