sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Loppiaisen jälkeinen sunnuntai, Herran kaste

(Jes. 51: 1 - 11)
Kuulkaa minua, te jotka tavoittelette vanhurskautta ja etsitte Herraa! Katsokaa sitä kalliota, josta teidät on lohkaistu, sitä kaivosta, jonka uumenista teidät on louhittu. Katsokaa Abrahamia, isäänne, ja Saaraa, joka teidät synnytti! Yksi ainoa hän oli, Abraham, kun minä hänet kutsuin: minä siunasin hänet jälkeläisten runsaudella. Yhä Herra lohduttaa Siionia ja armahtaa sen rauniomaita. Hän muuttaa aution maan Eedenin puutarhan kaltaiseksi ja aron kuin Herran paratiisiksi. Siellä on oleva ilo ja riemu, siellä kaikuu soitto ja ylistyslaulu. Kuuntele minua, kansani, kansakunnat, tarkatkaa sanojani, sillä laki on minusta lähtöisin, minä säädän oikeuteni kansojen valoksi. Minun vanhurskauteni on lähellä, minä tuon pelastuksen ja luja käteni jakaa kansoille oikeutta. Kaukaiset rannat ikävöivät minua, minun vahvaa kättäni ne odottavat. Kohottakaa katseenne taivasta kohden, katselkaa alhaalla leviävää maata! Taivas hajoaa kuin savu ja maa ratkeaa kuin kulunut vaate, sen asukkaat kuolevat kuin kärpäset. Mutta minun pelastukseni pysyy iäti eikä minun vanhurskauteni murene. Kuulkaa minua, te jotka tunnette oikeuden, te joilla on minun lakini sydämessänne: -- Älkää pelätkö ihmisten pilkkaa, älkää säikkykö heidän herjauksiaan! Heidän käy kuin vaatteen, jonka toukka kalvaa rikki, kuin villakankaan, jonka koi syö. Mutta minun vanhurskauteni pysyy iäti, minun pelastava armoni polvesta polveen. Herää, Herran käsivarsi! Herää ja näytä voimasi! Nouse niin kuin muinaisina päivinä, menneitten sukupolvien aikana. Sinähän iskit hengiltä Rahabin, lävistit syvyyden hirviön. Sinähän kuivasit meren, suuren syvyyden vedet. Sinä muutit syvänteet valtatieksi lunastettujen kulkea yli. Herran vapaiksi ostamat palaavat ja saapuvat riemuiten Siioniin. He kantavat päänsä päällä ikuista iloa. Ilo ja riemu astuvat portista, huoli ja huokaus pakenevat kauas.

(1. Joh 5: 1 - 9)
Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta, ja jokainen, joka rakastaa isää, rakastaa myös hänen lastaan. Siitä me tiedämme rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjään. Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa. Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme. Kuka sitten voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika? Hän, Jeesus Kristus, on tullut veden ja veren kautta -- ei ainoastaan veden, vaan veden ja veren. Ja Henki on todistaja, sillä Henki on totuus. Todistajia on näin kolme: Henki, vesi ja veri, ja nämä kolme todistavat yhtäpitävästi. Hyväksymmehän me ihmistenkin todistuksen, ja Jumalan todistus on paljon painavampi. Tämä on Jumalan todistus: hän on todistanut Pojastaan.

(Mar.  1: 7-11)
Hän julisti: "Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes kumartumaan ja avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Minä olen kastanut teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä." Niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa. Vedestä noustessaan Jeesus näki, kuinka taivaat aukenivat ja Henki laskeutui häneen kyyhkysen tavoin. Ja taivaista kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt."

Ei kommentteja: