maanantai 7. maaliskuuta 2011

Kaiken onnettoman eräs huipennus

Sellainen on Johanna Korhosen ohjelma hänen omasta mielenmaailmastaan Yleisradiossa. Kuultavissa vain yhden päivän, mikä tietysti on asiassa hienoin puoli. Itse tunnen oikeastaan vain puhdasta kiitollisuutta siitä, että minun ei tarvitse ollaan millään tavoin kristittynä osallisena tuollaisissa kiistoissa, joten se asian siitä puolesta.

Toinen , ihan maallinen ja jatkuvasti havaittava juttu on se, että totuuden varsinaisesta asiasta löytää jälleen kerran huomattavasti paremmin verkon sameista vesistä ja sen keskustelupalstoilta, kuin rakkaasta Yleisradiostamme. Olkaapa hyvä.

4 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Koska mielelläni toisinaan altistan aivoni toisenlaisille ajatuksille, itseasiassa lukaisin pätkän tuota jälkimmäistä linkkiäsi.

Täytyy sanoa, että kiitokset siitä. Paranoidi aivovammakonservatismi siis elää ja voi hyvin uskonnollisissa ympyröissä. Olin jo ehtinyt menettää uskoani siihen, että rakentamani olkiukko voisi löytää todellisia esikuvia maailmasta.

Michelange kirjoitti...

Tämä Korhosen lepakko ei minua muuten kiinnostaisi pätkääkään, mutta valitettavasti hän kuuluu myös gregoriaanista kirkkolauluperinnettä tärvelevään omituiseen performanssiryhmään nimeltä "Vox silentii". Jostain syystä tämä kolmikko oli muutama vuosi sitten (olisiko ollut 2005) kutsuttu esiintymään hiippakuntapäivillemme Stella Marisiin. Oli harvinaisen tuskallinen taide-elämys.

IDA kirjoitti...

Tiedemies: Tuo nyt on vähän sama juttu, kuin jos meidän kissa lukisi teidän refereepapereita.

Sitä paitsi varmaan uskoit heti kaikki kuvaukset Missourin synodeista ja muista, koska ennakkoasenteesi oli valmiina: eikö ne thaiboksaajat, kendomiekkailijat ja muut zeitgeist - miehet koskaan opeta, että tarkkaile itseäsi ;)

Totta kai se tietysti on selvää, että läpeensä ateistisessa yhteiskunnassa kristinuskosta tosissaan kirjoitetut puheenvuorot vaikuttavat oudoilta ja nuo ovat ilmeisesti aika teologeja, mutta oleellista siis on, että Yleisradio esitti valheellista roskaa.

IDA kirjoitti...

Michelange:

Ohjelman musiikin käytöstä sai sen vaikutelman, että Korhonen ei juuri musiikkia kunnioita, vaan mitä kauneimmat sävelmät ovat vain aasinsiltoja myrkyllisen katkeruuden purkamiseen.