keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Perisynnittömästi siinnyt, ikiaikainen neitsyt



Olen viime aikoina lueskellut Kotimaan blogeja. Ihan hyviä ja ansiokkaita. Ihmettelen kuitenkin miten kirkossa piispaksi pyrkivien kesken viitsitään keskustella siitä onko Jeesus neitsyestä syntynyt. Neitsyt Mariahan on ikuinen neitsyt ja itse perisynnittömästi siinnyt. Tästä ei ole kahta sanaa.

Jokainen voi tietysti yksityisajattelijana pohtia ja keskustella mistä haluaa, mutta piispat eivät kai ole yksityishenkilöitä? Miksi yleensä pyrkiä piispaksi, ellei usko perustavaa laatua oleviin totuuksiin ja pysty puolustamaan niitä?

Koko keskustelun taustalla on tietenkin pyrkimys kiistää Jeesuksen jumaluus ja tehdä hänestä pelkästään hyvä ihminen, sosiaalinen opettaja, joka olisi piispojen tasaveroinen keskustelukumppani ja heidän vapaasti tulkittavissaan.

Tämä on ala-arvoista ja sivistymätöntä jo ihan maallisestikin.

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Teologisessa tutkimuksessa ollaan viime aikoina alettu keskittyä kristinuskon "tämänpuoleisuuteen". Metafysiikka ja transsendenttinen ajattelu joutui ironiseen valoon viimeistään Natsi-Saksan kirkkotaistelujen tapauksessa. Harvat kristityt uskalsivat nousta natsi-ideologiaa vastaan, vaikka oli sanomattakin selvää, että kristittyinä heidän olisi pitänyt tehdä niin. Voiko kristinusko olla vain pään sisältöä, kuten äärimmäisessä tapauksessa keskiajan skolastinen teologia oli?

En ymmärrä mitä virkaa jollakin ulkoisilla dogmeilla, kuten Marian neitsyydellä on, mikäli Jeesuksen tärkein käsky, rakastaa lähimmäistä, jää toteuttamatta.

Dogmeihin tarttuminen johtaa aina lopulta toissijaisiin kiistoihin ja kärsimykseen. Suomalaisen teologin Terho Pursiaisen mukaan kirkko on unohtanut, että Jumala ei voi puhua valehtelematta. Puhe Jumalasta on aina sormi, joka osoittaa asiaan, ei itse asia.

Samalla tavalla kuin iankaikkinen elämä on symboli sille, että tämänpuoleinen elämä on erittäin tärkeää. Hauraista asioista tulee erittäin sitkeitä, pienistä teoista suuria. Sillä tavalla myös Jumalan valtakunta voi tulla maan päälle, niin kuin Jeesuskin viittasi.

Anonyymi kirjoitti...

Korjaus: "..JumalaSTA ei voi puhua valehtelematta.."

IDA kirjoitti...

Harvat kristityt uskalsivat nousta natsi-ideologiaa vastaan, vaikka oli sanomattakin selvää, että kristittyinä heidän olisi pitänyt tehdä niin.

Kyllähän kirkko nousi natsi-ideologiaa vastaan hyvin voimakkaasti. Sillä vain ei ollut armeijaa millä suojella seurakuntalaisia, eivätkä silloisen Paavin vetoomukset kiinnostaneet yhtäkään kansakuntaa saati länsimaista älymystöä. Vasta, kun taloudelliset resurssit joutuivat uhatuiksi, länsimaat herkesivät vastustamaan natseja.

Myös Saksan luterilainen kirkko vastusti heitä, vaikka jakautuikin kahtia.

Mikäli muu ei olisi riittänyt, kuin kaikkien seurakuntalaisten marttyyrius, niin eikö koko länsimaisen älymystön olisi vastaavasti pitänyt tehdä harakiri?

En ymmärrä mitä virkaa jollakin ulkoisilla dogmeilla, kuten Marian neitsyydellä on, mikäli Jeesuksen tärkein käsky, rakastaa lähimmäistä, jää toteuttamatta.

Nuo nyt eivät ole mitenkään ristiriidassa. Kummallinen väite, että Marian neitsyyteen uskominen jotenkin sulkisi lähimmäisenrakkauden pois.

Dogmeihin tarttuminen johtaa aina lopulta toissijaisiin kiistoihin ja kärsimykseen. Suomalaisen teologin Terho Pursiaisen mukaan kirkko on unohtanut, että Jumalasta ei voi puhua valehtelematta. Puhe Jumalasta on aina sormi, joka osoittaa asiaan, ei itse asia.

Ei suinkaan johda. Juuri tässäkin asiassa dogmeista lipeäminen johtaa kiistoihin ja kärsimykseen.

Yhteinen oppi - paitsi, että se on totuus - on tarpeellinen juuri tuosta Pursiaisen mainitsemastakin syystä. Jos meillä olisi sata valehtelijaa osoittamassa sormellaan ja puhumassa omista fiiliksistään meillä ei edes olisi mitään kirkkoa.

IDA kirjoitti...

Vaikka poistaisit tämän viestin, siitä ei kuitenkaan tule olemaan sinulle mitään hyötyä, sillä kaikki nämä samat faktat ovat luettavissa blogistani.

Poistin sen siitä huolimatta, koska noilla faktoilla ei ole mitään tekemistä tämän blogin kanssa, eivätkä ne minua, eivätkä varmasti viittä lukijaanikaan kiinnosta.

Toivon siis, että pidät ne siellä blogissasi.

Anonyymi kirjoitti...

Via.

IDA kirjoitti...

No jaa.

Ei nyt noinkaan, mutta mitäs kontemplatiivista siinä on, jos piispa harrastaa spirituaalista mietiskelyä MTV3:sen ohjelmissa?

Mikäli nyt tarkastelee kirkon dogmeja, niin eivät ne nyt mitenkään sulje hengellisyyttä ja henkilökohtaista jumalsuhdetta pois.

Kari Rydman kirjoitti...

Mutta jos sallit poikkeamisen aiheestanne, tuo Mozartin Laudamus on häpeämätön kappale! Se ei siis häpeä mitään, vaan käyttää häpeämättömästi ilmaisuun niitä kikkoja ja konsteja joita juuri tuolloin esimerkiksi oopperoissa oli totuttu yhdistämään riemuus ja iloon. Se muistuttaa vanhan tarinan narria, joka esitti Neitsyen vastavihityn kuvan edessä kaikki parhaat temppunsa ja rasvaisimmat vitsinsä, uskoen vakaasti että myös Neitsyt nauraa niille katketakseen. Minusta tämä on puhtain ja vilpittömin tapa iloita ja palvoa!

IDA kirjoitti...

Mutta jos sallit poikkeamisen aiheestanne.

Sallin toki.

Täytyy myöntää, että musiikillinen sivistykseni on niin ohut, että nappasin tuo vain youtubesta, koska Bachin messu olisi ollut tavanomainen ;)

Tarkemmin kuunneltuna tuo kyllä kuulostaakin tuolta miten kuvailet. Hyvää musiikkia.

Tupla-J kirjoitti...

Minun nähdäkseni ihminen, joka tekee pesäeron muihin moisen kysymyksen takia, ei ole kristitty, koska antaa ylpeytensä sokaista itsensä.

Teologia on kartta eikä maasto. Yksinään pelkkä kasa paperia ja mustetta.

Usko elää ihmisten sydämissä ja teoissa, ja niiden hedelmistä puunsa tunnetaan.

IDA kirjoitti...

Minun nähdäkseni ihminen, joka tekee pesäeron muihin moisen kysymyksen takia, ei ole kristitty, koska antaa ylpeytensä sokaista itsensä.

Kyseessä nyt sattuu olemaan erittäin keskeinen kysymys. Itse näkisin, että kristitty voi kuulua kirkkoon, joka uskoo Kristukseen, eikä se suinkaan ole mikään pesäero kristillisyydestä.

Teologia on kartta eikä maasto. Yksinään pelkkä kasa paperia ja mustetta.

No ei noin keskeisissä asioissa ole kyse pelkästä teologiasta vaan totuudesta. Nämä nyt ovat paljon oleellisimpia asioita kuin joku naispappeus tai homoliitot, joiden pohditaan kyllä enempi keskitytään.

Usko elää ihmisten sydämissä ja teoissa, ja niiden hedelmistä puunsa tunnetaan.

No onhan mikä tahansa mihin ihminen uskoo uskoa. Ei siinä mitään. Tarkoitin kuitenkin kirkon yhteistä uskoa, joka on tunnustettu. Miten Kristuksen jumaluutta pohtivan kirkon hedelmät eroavat esimerkiksi ortodoksisen kirkon, katolisen kirkon tai vapaiden kristillisten suuntausten, jotka pitävät sitä selvyytenä, hedelmistä?

Tupla-J kirjoitti...

Kyseessä nyt sattuu olemaan erittäin keskeinen kysymys.

Vain jos siitä erikseen tekee sellaisen. Se, että tekee siitä sellaisen, ei ole rakkauden teko.

IDA kirjoitti...

Vain jos siitä erikseen tekee sellaisen. Se, että tekee siitä sellaisen, ei ole rakkauden teko.

Siis Kristuksen jumaluudella ei ole niin väliä? Ja rakkauden teko on olla puolustamatta sitä totuutta?

Tupla-J kirjoitti...

Sikäli kun tulkitsit minun sanoneen niin, on ehkä parasta, että jätetään tämä tähän.

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä ongelma ei ole siinä, onko Jeesus Jumala, vaan mitä Jumalalla tarkoitetaan. Pilven päällä istuvaa partasuista miestä?

Nykyisessä luterilaisen teologian tutkimuksessa on alettu korostaa sitä, että Kristus itse on läsnä kristityssä uskossa. (in ipsa fide christus adest) Tällä tavoin usko ei ole enää pään sisältöä ja järkeilyä, vaan tekoja. Tästä esimerkiksi luterilaiset ja ortodoksit ovat samaa mieltä. (vrt. ortodoksinen theosis-oppi)

Kristityssä uskossa läsnä oleva Kristus alkaa tehdä työtään ja muuttamaan kristittyä Kristus-muotoiseksi. Kristitty antaa Kristukselle "iloisessa vaihtokaupassa" syntinsä ja Kristus vastaavasti kristitylle "kaikki hyvät." Kristus on siis läsnä uskossa reaalis-onttisesti, etiikan tasolla.

Vaikka tämä ei tietenkään laiminlyö opillista keskustelua, on tämä kristinuskon ydin: se mitä tapahtuu maan päällä ihmisten välillä, ei se omaksuuko kristitty juuri oikean dogmaattisen totuuden.

Vastaus kysymykseen, "mikä Jumala on?", vastaan Jumala on rakkaus.

samuli kirjoitti...

Jokin aika sitten Terho Pursiainen sanoi, että ei kai kukaan enää oikeasti usko(Jumalaan).

Piispaksi pyrkivien keskustelussa on kyse juuri Jeesuksen jumaluuden kiistämisestä.
Jos henkilö uskoisi kristinuskon oppien mukaiseen jumalaan, niin miksi tuo usko loppuisi neitseellisen sikiämisen kohdalla.

Vaimoni, joka kuuluu kirkkoon, sanoi minulle, että kirkko edustaa hänelle arvoyhteisöä, jossa ei kysellä henkiökohtaisen uskon perään. Harvalla sellaista onkaan, luulisin.

Tupla-J kirjoitti...

Jos henkilö uskoisi kristinuskon oppien mukaiseen jumalaan, niin miksi tuo usko loppuisi neitseellisen sikiämisen kohdalla.

Niin. Neitseellistä sikiämistä en kyseenalaistanutkaan, kuten en Jeesuksen jumaluuttakaan. Kyseenalaistin sen, oliko Maria koko ikäänsä neitsyt tai itse jotain muuta kuin ihmisen lapsi (eli perisynnittömästi siinnyt), koska sillä ei ole mitään väliä.

Minun puolestani niin saa uskoa tai olla uskomatta, mutta jos joku väittää, että olen sen takia huono kristitty, hän ottaa itselleen tuomiovallan, joka ei hänelle kuulu.

Mitä kristinuskon opilliseen sisältöön tulee, minä muistelisin, että Jeesuksen tai Paavalin olennaisin ajanviete ei tainnut olla siitä väittely Jeesuksen äidistä. Minusta se on varsin olennainen huomio.

IDA kirjoitti...

Sikäli kun tulkitsit minun sanoneen niin, on ehkä parasta, että jätetään tämä tähän.

Siitähän tuossa linkitetyissä kirjoituksissa oli kyse. Neitseellisen syntymän kieltäminen on vain yksi osa koko kuviosta. Ja mikäli kirkon piispa kieltää ainoastaan neitseellisen syntymän on sekin nyt hieman eri asia kuin, jos sen kieltää tai sitä epäilee tavallinen kristitty.

Tuossa Kotimaan haastattelussa nyt ei kukaan suoraan kieltänyt, mutta itse olen sitä mieltä, että piispan vastaus tuollaisiin kysymyksiin pitäisi olla yksiselitteinen "kyllä".

IDA kirjoitti...

Kyseenalaistin sen, oliko Maria koko ikäänsä neitsyt tai itse jotain muuta kuin ihmisen lapsi (eli perisynnittömästi siinnyt), koska sillä ei ole mitään väliä.

Ai jaa. Olisit heti sanonut :)

En minäkään tuosta alkaisi kiistelemään. Se nyt on katolinen dogmi, eikä katolinen kirkko väitä, että muissa kirkoissa ei oltaisi kristittyjä.

Viittasin siis tuohon Kotimaan blogiin.

Omasta mielestäni katolisen kirkon tapa suhtautua koko asiaan on kyllä ollut arvokkaampi.

ano:

Nykyisessä luterilaisen teologian tutkimuksessa on alettu korostaa sitä, että Kristus itse on läsnä kristityssä uskossa. (in ipsa fide christus adest) Tällä tavoin usko ei ole enää pään sisältöä ja järkeilyä, vaan tekoja. Tästä esimerkiksi luterilaiset ja ortodoksit ovat samaa mieltä. (vrt. ortodoksinen theosis-oppi).

Itse olen käsittänyt niin, että tuo on luterilaisten ja katolilaisten välinen suurin oppiriita. Eli siis vanhurskautumisoppi ja nimenomaan niin päin, että luterilaiset väittävät, että katolilaisilla armo vaatii tekoja.

Tupla-J kirjoitti...

Ok, kyseessä oli siis väärinkäsitys. En minä lukenut mitään kirjoituksen linkkejä. :p

Viides lukija kirjoitti...

Korjaus: "..JumalaSTA ei voi puhua valehtelematta.."

Freudilainen lipsahdus, herra Anonyymi?

Vastaus kysymykseen, "mikä Jumala on?", vastaan Jumala on rakkaus.

Jumala ei ole rakkaus, Jumala on Jumala.

Vaimoni, joka kuuluu kirkkoon, sanoi minulle, että kirkko edustaa hänelle arvoyhteisöä, jossa ei kysellä henkiökohtaisen uskon perään. Harvalla sellaista onkaan, luulisin.

Heh, onpa kirkko muuttunut sitten apostolien aikojen, vai mitä IDA? Tosin muutos on tapahtunut vasta viimeisen puolen vuosisadan aikana. Mennyt maailma on lakannut olemasta, historia ei merkitse mitään, paitsi sitä mitä ei enää saa tapahtua, on vain nykyhetki ja loistava tulevaisuus, täällä tämänpuoleisessa, ja fiilispohjalta.

man with desire kirjoitti...

Katoliselle kirkolle Maria on tärkeä; siitä ei voi päästä mihinkään. Eri asia kuitenkin on, onko kirkon luoma kuva hänestä oikea. On itseasiassa mielenkiintoista havaita, että kun verrataan katolisen kirkon luomaa kuvaa Mariasta siihen, mitä Raamattu hänestä kertoo, on kuin kyseessä olisivat aivan eri henkilöt. Sillä kun Raamatussa ei mainita Marian millään tavalla poikenneen muista ihmisistä ja häneen on vain joitakin lyhyitä viittauksia, niin on katolisen kirkon Maria suuri kuningatar-hahmo, joka toimii esirukoilijana, välittäjänä ja jopa pelastuksen välikappaleena. Samoin hänen maanpäällisen elämänsä uskotaan poikenneen muista siten, että hänen uskotaan olleen "tahraton neitsyt" eli henkilön, joka ei koskaan tehnyt syntiä.
Niinpä kun ovat kyseessä erot katolisen kirkon Marian ja Raamatun välillä, on hyvä hieman tutkia näitä eroja. Eroavaisuuksia voidaan nähdä mm. seuraavissa asioissa:

http://www.jariiivanainen.net/marianasema.html