torstai 25. maaliskuuta 2010

Symmetriaa

Helsingin Sanomien mukaan Keskusrikospoliisi kuulusteli RKP:n kansanedustajaa yhteyksistä Espanjassa kiellettyyn baskijärjestö Batasunaan. Sivumennen sanottuna, eräs Herri Batasunan perustajista oli muuten Athletic Clubin maalivahti. Ja tämän jutun kannalta enempää ei tarvitse tietääkään.

Kiinnostavaa tässä on nimittäin se millainen juttutulva asiasta olisi suomalaisen, virallisen suvaitsevaisuuskoneiston johtavien ajattelijoiden ja kirjoittajien kynistä sauhunnut, jos Keskusrikospoliisi olisi kuulustelut kansallismielisen Suomen Sisu - järjestön edustajaa siitä, että hän olisi luennoinut Batasunan tilaisuudessa Suomen kansallisuuspolitiikasta. Sen voi melko varmasti päätellä ja tässä pienellä innolla odottaisi jotain samankaltaista nyt. Turhaan tietenkin.

Oma mielipiteeni, jos sillä on merkitystä, on, että Batasuna pitäisi laillistaa. Sitä ei kuitenkaan tapahdu, koska järjestö on juuriltaan vasemmistolainen ja Euroopan kaikille demareille on suuri kauhistus, että vasemmistolainen työläinen voisi olla isänmaallinen ja kannattaa kansojen itsemääräämisoikeutta. Esikoisoikeudesta byrokraattisen hallinnon hoitoon eurooppalainen vasemmisto tarjoaa kapitalismille työläismassaa muokattaviksi uudenlaisiksi, juurettomiksi ja persoonattomiksi käskyläisiksi.

Ei kommentteja: