keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Akateemisuuden kuolema

- yhteiskunnallisesti sallittu kritiikki kätkee sisälleen laittoman rasismin.

Itäsuomen yliopiston sosiologian lehtori rakkaan Yleisradiomme mukaan.

Vaikka vakaa tarkoitukseni on tässä ajan kanssa hiljalleen murskata koko valistuksen perintö, niin länsimaisen valistuksen hengessä on kuitenkin pakko todeta, että mikäli minulla on rasistisia ajatuksia ja ilmaisen ne avoimesti, niin siinä ei ole yhtään mitään laitonta. Toki voidaan säätää jotain totalitaristisia lakeja, jotka tekevät ajatuksista ja niiden ilmaisemisesta laittomia, mutta sellaiset lait eivät kestä, koska kukaan ei kunnioita niitä, eikä Itäsuomen yliopistoiden sosiologian lehtoreilla ole mitään voimaa pitää sellaisia lakeja voimassa pidemmän päälle.

Huolestuttavaa on, että kuka tahansa suomalainen akateemikko nyökkää, jos sanotaan, että rasismi - sellaisena kuin se nykyään käsitetään eli ajatusrikoksena - on laitonta. Se nyt vain ei ole laitonta. Ajatusrikoksista tosin on jo Suomessa tuomittu ja tullaan tuomitsemaan edelleenkin ja entistä voimakkaammin. Sellaiset tuomiot eivät kuitenkaan ole millään tavoin laillisuuden mukaisia vaikka ne nimellisesti, väkivalloin säädettyjen lakien perusteella olisivat laillisia. On häpeä kansalle, että maassa hyväksytään tällainen hulluus ja sitä edistetään nimenomaan akateemisista piireistä. Suomalaisen älymystön voisikin melkein kuvailla joukoksi onnettomia muniinsa puhaltelijoita, jotka luulevat omistavansa jonkin Pandoran lippaan ja he hyssyttelevät sitä pelossa, että heidän viisautensa vapauttaminen vapaalle keskustelulle päästäisi irti jonkun karjuvan ja tuhoavan pedon. Ihme pellejä siis. Sanoisin jopa, että he ovat todellisia rasisteja ennakoidessaan muiden toimintaa omien luulojensa mukaan; jos vallitsisi vapaus, niin Itäsuomen yliopistojen lehtorit olisivat keskitysleirin vartioina pamputtamassa ja kaasuttamassa toisrotuisia ihmisiä ja toki muitakin.

No, onneksi Suomi on maa, jossa kansalaiset ovat aina olleet älymystöään älykkäämpiä.

9 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Hyvä kirjoitus kaikkinensa, ja erityisesti tämä kohta kiteytti asian, jota olen viikkoja yrittänyt saada itse muotoilluksi:

Huolestuttavaa on, että kuka tahansa suomalainen akateemikko nyökkää, jos sanotaan, että rasismi - sellaisena kuin se nykyään käsitetään eli ajatusrikoksena - on laitonta. Se nyt vain ei ole

Imulippo kirjoitti...

Käsittääkseni "rasistisia motiiveja" vai miksi niitä kutsuttiinkaan, voidaan käyttää tuomion koventamisperusteena, joten de facto rasismin voidaan katsoa olevan laitonta, vaikka sitä ei olekaan erikseen kirjattu pykäliin.

Minkäänlainen ajatus tai mielipide ei tietenkään oikeasti voi olla väärin koska väärän ajatuksen ajattelemisesta jää henkiin.

IDA kirjoitti...

koska väärän ajatuksen ajattelemisesta jää henkiin.

Ajatuksen ilmaisemisesta ei välttämättä jää ja nykyään jo määritellään oikeusistuimia myöten miten ihmiset ajattelevat. Rikos on piilevä, mutta se täytyy paljastaa.

Esimerkiksi suvaitsevaisuuspuolue Vihreät, joka on hallituksessa, käyttää oikeuslaitosta poliittisten vastustajien leimaamiseen ja tuomitsemiseen ja suvaitsevaisuuspuolueen oikeusministeri tekee lainmuutoksia, joiden avulla moinen olisi entistä helpompaa ja tehokkaampaa.

Tiedemies kirjoitti...

En tiedä, mitä pidätte "akateemikon" määritelmänä. Wikipedian mukaan akateemikko on arvonimi, jonka tasavallan presidentti myöntää tieteen tai taiteenharjoittajalle. Harinen ei ole akateemikko tässä mielessä, enkä usko, että oikeat akateemikot (heitä ei ole edes montaa elossa) esittäisivät mitään tuollaista.

Jos sillä tarkoitetaan sosiologeja tms. niin karakterisoinnissa on jotain järkeä, mutta minusta myös esimerkiksi professori (emeritus) Tatu Vanhanen pitäisi laskea tähän kategoriaan, enkä usko hänen tuollaisia juttuja allekirjoittavan.

Itse en kehtaa pitää itseäni akateemikkona, mutta toisaalta, eipä tuo Harinenkaan taida mikään tieteen superstara olla hänkään.

IDA kirjoitti...

Käytin termiä väljästi ja vähän historiallisesti. Eräänlaisen ihanteen ja idean mielessä. Totta kyllä, että menneisyydestä suodattuu se mikä on kestävää ja varmaan "akateemikot" ovat ennenkin olleet yleisesti tavallisia sekopäitä ;)

"Jos sillä tarkoitetaan sosiologeja tms. niin karakterisoinnissa on jotain järkeä, mutta minusta myös esimerkiksi professori (emeritus) Tatu Vanhanen pitäisi laskea tähän kategoriaan, enkä usko hänen tuollaisia juttuja allekirjoittavan."

Jep. Ilmiötä on tavallaan mahdoton määritellä tarkasti, mutta se on selvästi olemassa. Suuri(n) osa journalisteista on esimerkiksi akateemisesti koulutettuja. Sensuurivaatimukset ja vastaavat tulevat kuitenkin oman muistini mukaan aina ja poikkeuksetta journalistien kautta ja yliopistoihmisten tuella.

Vaikka olin ihan kersa näihin aikoihin, niin mitään ei unohdeta ;D

Jukka Aakula kirjoitti...

Hyvä !

WINNIE kirjoitti...

Ou, hyvä kirjoitus Ida. Itse pohdiskelin taannoin blogissani,
joko työpaikkojen kahvihuoneissakin on valvovat kamerat, niin voidaan salakuunnella rasistisia kahvipöytäkeskusteluja ja jakaa mielipidepotkuja.

En ole aikoihin nauranut niin makeasti kuin eilen vieraillessani erään koulun kahvihuoneessa ja yksi opettaja luki vanhaa askarteluopasta tms ja siinä oli tämä:

Neekeri pesee naamaa
valkene ei laisinkaan.

Siitä riitti riemua pitkäksi aikaa :D

Ehkäpä tämä kaikki nykyinen sensurointi ja listat kielletyistä sanoista ja asioista kääntyy itseään vastaan?

He eivät tiedä mitä he tekevät.

kielikepponen kirjoitti...

Sanan "akateemikko" käyttäminen ns. väärässä yhteydessä on aivan yhtä suuri moka kuin sanan "stara" väärä käyttö.

IDA kirjoitti...

"Sanan "akateemikko" käyttäminen ns. väärässä yhteydessä on aivan yhtä suuri moka kuin sanan "stara" väärä käyttö."

Puolustaudun sillä, että tämä ei ollutkaan akateeminen teksti.

Jos olisin srara olisin kansakoulussa oppinut kirjoittamaan oikein, koska ennen oli kaikki paremmin :)