torstai 10. huhtikuuta 2008

Maahanmuuttokeskustelu

Yleisradion A-talkissa käytiin keskustelua työperäisestä maahanmuutosta. Mikäli kyseessä olisi ollut aglosaksistyylinen argumentointikilpailu, niin voisi todeta, että Paavo Väyrynen ja Shirin Namiq voittivat vastapuolen 6 - 0. Toisaalta saman voi kyllä sanoa, vaikka kyseessä olikin aivan tavallinen keskustelu.

Keskustelu on nähtävissä YLE:n Areenalta.

Jos ohjelman perusteella tekisi raa'an yleistyksen ja tarkasteli väitettä: "Suomi tarvitsee laajamittaista maahanmuuttoa työvoimapulan vuoksi", sen pohjalta, niin näkemystä vastustavat maahanmuuttajat ja tutkijat, hallitus on jakaantunut väitteen suhteen kahtia, elinkeinoelämä pitää väitettä oikeana, mutta suhtautuu mahdollisuuteen aikaansaada laajamittaista maahanmuuttoa Suomeen skeptisesti, ja media on jo päättänyt, että väite on täysin oikea.

2 kommenttia:

puolimieli kirjoitti...

Mä olisin kyllä palkannut tuon Shirinin heti;)

Keskustelusta olen samaa mieltä, maahanmuuttointoilijoita vietiin kuin litran mittaa. Tuo EK:n nainen ei tuntunut oikein itsekään uskovan väitteitään, kunhan työnsä puolesta puhui. Suomessa on satoja tuhansia työttömiä ja alityöllistettyjä ja etenkin korkeakoulutetuilla länsimaiden heikoimmat palkat. Samaan aikaan suomalaisyritysten katteet ovat ennätystasolla. Työ kohtaisi tekijänsä paremmin, jos palkka olisi kohdallaan.

Thors oli aivan pihalla koko keskustelusta. Se ei tainnut itsekään tietää, mitä haluaa. Ongelmana on myös, ettei Astrid-täti oikein hallitse suomen kieltä - tuo kurdityttö osaa paremmin, vaikka Thors on asunut koko ikänsä Suomessa. Minusta se voitaisiin karkottaa Ruotsiin.

Vastapuolen argumenttien köykäisyydestä kertoo jotain se, että kaikista ihmisistä Paavo Väyrynen toimi järjen äänenä keskustelussa. Erityisesti tuo väestöpolitiikan, etenkin syntyvyyden lisäämisen, yhdistäminen työllisyyspolitiikkaan oli hyvä pointti Väyryseltä. Moderni liberaali haluaisi ulkoistaa lastenkin tuotannon kehitysmaihin.

IDA kirjoitti...

"Ongelmana on myös, ettei Astrid-täti oikein hallitse suomen kieltä - tuo kurdityttö osaa paremmin, vaikka Thors on asunut koko ikänsä Suomessa. Minusta se voitaisiin karkottaa Ruotsiin."

Itselleni tuli mieleen, että Thorsille voitaisiin hyvin tarjota työvoimapoliittista kielikoulutusta - jota hän itse kovasti mainosti - ja valtion tarjoamaa tehokasta kotouttamisohjelmaa :)

Ihan vakavasti puhuen on lähinnä suoraan perseestä, että nuo ihmiset puhuvat siitä, kuinka filippiiniläisille sairaanhoitajille voisi opettaa suomea alustavasti jo filippiineillä ja työ sitten tekijäänsä opettaisi sen jälkeen.

On varmasti totta, että Thors tai Vanhanen tai Kiljunen tai kuka tahansa muu tuossa asemassa oleva suomalainen poliitikko ei tarvitse itse hyvää kielitaitoa - mikä tuossa keskustelusta muuten tuli erittäin hyvin ilmi - mutta sellaisessa ammatissa kuin sairaanhoitaja hyvä kielitaito on jo erittäin oleellinen asia. Kuten myös todella monessa muussakin ammatissa.