perjantai 21. maaliskuuta 2008

Aikuisten lastentarha

Uuden Suomen Iivi Anna Masso kuvaa karulla tavalla sitä, millaisia piirileikkejä nykyinen Eurooppa järjestää aikuisille ihmisille.

Tavallaan onni, että näistä maista ei Britanniassa oikeastaan tiedetä mitään ja vieraiksi kutsutaan, kaiketi vahingossa, myös itsenäisesti ajattelevia ihmisiä. Mikäli mukana olisivat olleet vain Kepudemarikokoomuksen ja Tyrvään Eurooppanuorten edustajat emme tietäisi tuostakaan hulluuden teatterista mitään, vaan luulisimme politiikkojen ja vaikuttajien vain matkailleen työtehtävissä.

Aika mukavaa olisi, jos ne suomalaiset kokousedustajat, jotka Bikhu Parekhin mielipuolisten sanojen jälkeen ovat intoutuneet taputtamaan tulisivat reilusti ulos kaapeistaan ja esittäisivät näkemyksensä kansallisvaltioiden kuolemasta kansalle. Ainakin mikäli he sattuivat olemaan parlamentaarikoita. Uskon, että moinen rehtiys näkyisi seuraavien vaalien tuloksissa.

Ei kommentteja: