Suomessa ei loppujen lopuksi ole ollenkaan keskusteltu siitä mikä on tuotannon katoamisen ehkä keskeisin ongelma: Olemme hiljalleen muuttumassa yhteiskunnaksi, jossa kaikki tuotanto nähdään lähinnä johtamisena, teknisenä suunnitteluna ja kaupallisina neuvotteluina itse tekemisen ja kehitettyjen vempeleiden raskaan käytön jäädessä kokonaan pois. Tuossa on tietysti hyviäkin puolia sillä vanha sanonta: Jos työ herkkua olisi niin herrathan sen tekisivät, pitää kyllä paikkansa.
Kuitenkin on jo selvästi nähtävissä pari juttua, jotka voivat muodostua ikäviksi. Ensinnäkään nuoret eivät pysty taloudellisesti itsenäistymään alle kaksikymppisinä, koska kaikki ammatit joissa vaikuttaisi olevan jotain tulevaisuuden näkymiä vaativat pitkää koulutusta. Toiseksi on muodostumassa sellaisten joutilaiden ihmisten ryhmä, joka ei millään tavoin osallistu mihinkään yhteiskuntaa rakentavaan työhön. Ennen vanhaan "joutilaalla luokalla" oli sentään oma merkityksensä erilaisissa kansansivistystehtävissä. Nykyään se koostuu lähinnä viihteen kuluttajista. Mikä omalla tavallaan vaikuttaa myös viihteen tasoon.
Idän pieniä ihmisiä pitää aina ylistää. Niin näissäkin asioissa. Jo niihin aikoihin kun Suomessa ensi kertaa heitettiin ilmaan ajatuksia Suomesta pohjolan japanina Japanissa tiedostettiin näitä ongelmia ja niistä keskusteltiin korkealla tasolla. Vuonna 1989 poliitikko Shintaro Ishihara ja Sonyn pääjohtaja Akio Morita julkaisivat kirjan The Japan that Can Say No, josta tuli maan myydyimpia kirjoja. Tuo Ishiharan ja Moritan kirja on monella tapaa mielenkiintoinen, mutta ehkä eniten hämmentää se, kuinka avoimesti ja asiapohjalta nuo kaksi herraa keskustelevat. Olisi mielenkiintoista lukea suomalaisen huippupoliitikon ja suomalaisen huippuyritysjohtajan vastaavaa, yhtä avointa ja painavaa keskustelua. Se olisi ainakin paljon mielenkiintoisempaa kuin se millaisia tekstiviestejä pääministerin entinen tyttöystävä on pääministeriltä saanut. Suomesta vain puuttuu kokonaan sellainen tasokas media, joka pystyisi käsittelemään näitä aiheita, joten vastaava kirja jäisi Suomessa tietysti vaille kaikkea muuta huomiota kuin sitä, mitkä mahdollisesti olisivat poliitikon ja yritysjohtajan väliset henkilökohtaiset kytkökset. Ehkä sieltä löytyisi joku salattu suhde, josta Helsingin Sanomatkin osaisi kirjoittaa.
Japanista kannattaa ottaa oppia, mutta toisaalta kannattaa myös muistaa, että Suomi - tai mikään muukaan Euroopan maa - ei pysty suoraan kopioimaan mitään Japanista. Me olemme siihen yksinkertaisesti liian tyhmiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti