perjantai 13. toukokuuta 2011

Ikuisesta paluusta

Laitan tähän Bloggerin kadottamat tekstit, jos vaikka innostun kommentoimaan asiaa myöhemmin. Google-tili tuntui temppuilevan muutenkin, joten innostuin myös siirtämään blogin sisällön Wordpressiin jonkinlaisena hienoilta muinaisajoilta kummunneena varmuuskopiointirefleksinä. Vaivatonta ja nopeaa oli, vain ärsyttävät väkäset otsikon ja postausten alussa pilaavat taiteellista vaikutelmaa. Jos altistuisin siirtämään nämä omalle levylle tai tikulle, niin pitäisin sitä niin suurena modernismin, reformaation ja valistuksen tappiona, että varmaan laiskistuisin polleana voittajana.


Hävinneiden hallitus I

Alkaa näyttää ikävältä niiden kannalta, jotka löivät vetoa Kokoomus + SDP + PS - hallituksen puolesta jo silloin, kun kertoimet olivat taivaita hipovan korkeita. No, vedonlyönti nyt joka tapauksessa on syntiä sekin.

Hallitus on siis muodostumassa oppositiossa hävinneen ( - 4 ) SDP:n ympärille, sillä se on ainoa tällä hetkellä hallitukseen menossa oleva puolue, joka edellisellä vaalikaudella oli oppositiossa. PS:n ( +36 ) poliittisia näkemyksiä ei ilmeisesti voida ottaa huomioon hallitusneuvotteluissa, vaan hallitus tulee jatkamaan edellisen hallituksen politiikka niillä reunaehdoilla, jotka SDP tulee sille määrittelemään. Edellinen hallitus hävisi vaaleissa yhteensä 27 paikkaa ja kaikki hallituspuolueet kärsivät RKP:ta ( 0 ) lukuun ottamatta suuren tappion.

Sinänsä, ellei ajatella voittoja ja tappioita vaaleissa, tilanne ei ole mitenkään mahdoton, sillä edellisillä valtiopäivillä SDP oli oppositiossa 45:llä kansanedustajalla ja PS:llä on nyt 39 kansanedustajaa. Valinta on oikeastaan koko ajan ollutkin lähdetäänkö edellisen hallituksen politiikkaa muuttamaan vai eikö lähdetä. Keskusta ( -16 ) ja vihreät ( - 5 ) istuisivat varmasti ideologisesti ilman PS:ää muodostettavaan hallitukseen hyvin. Pankkiverosta on jo sovittu ja mikäli yksityisomistuksen verottamiseen keskitytään innokkaammin, mikä tuskin on kenellekään kynnyskysymys, niin eiköhän Vasemmistoliittokin ( -3 ) vielä saada mukaan.

Eduskunnan ideologinen jako siis on lähinnä konservatiivinen, isänmaallinen ja yksityisomistusta suosiva PS vastaan kommarit. Toisaalta olisi vielä mahdollista saavuttaa Tanskan tilanne, jossa hyvin PS-tyyppinen Tanskan kansanpuolue tietyin, melko tiukoin, ehdoin tukee hallitusta oppositiosta. Hallituksen pitäisi silloin olla kuitenkin KOK ( - 6 ), SDP, RKP, KD ( -1 ) eli yhteensä 102 paikkaa, sillä muut eivät sellaiseen tilanteeseen suostu.

Katsellaan nyt. Tilanne on vielä avoin, koska PS on vasta antanut hallituksen muodostajalle vapaat kädet ja odottaa hallituksen muodostajilta esitystä, joka olisi hyväksyttävissä. Kaiken kaikkiaan en usko tilanteen vaikuttavan Kotka - Kouvola junaliikenteeseen millään tavoin ja lähdenkin tästä jonkin ajan kuluttua Kouvolaan kuuntelemaan ja lausumaan latinaa.

Hävinneiden hallitus II

Hallitusta lähdetään siis tunnustelemaan pohjalle KOK ( -6 ), SDP ( -4 ), RKP ( 0 ), Vihreät ( -5 ) ja KD (-1). Tuolla pohjalla olisi eduskunnassa 112 paikkaa. Hallituksen sisäinen ideologinen jakolinja menee Kokoomuksen, RKP:n ja vihreiden muodostaman ryhmän ja SDP:n ja KD:n muodostaman ryhmän välillä. Veikkaisin, että SDP haluaisi KD:n tilalle Vasemmistoliiton ( -3 ) ja voisi sen vaikka saadakin. Katsotaan nyt.

En oikein usko, että Vihreät ja RKP lähtisivät tukemaan hallitusohjelmaa, jonka Kokoomus ja SDP voisivat parhaiden voimiensa yhteistyöllä saada aikaiseksi. Tai RKP ehkä, jos ruotsinkielen asemaan ei puututa, eikä tietysti puututakaan. Todennäköisesti tulossa on siis hallitus, joka pääpiirteissään jatkaa edellisen hallituksen politiikkaa. Hallituksen ohjelma tulee olemaan varmaan sellainen, että hallituksen on pakko hajottaa itsensä mikäli EU:ssa tapahtuu oleellisia muutoksia, mikä ei ole lainkaan mahdotonta.

PS:n kannattaa keskittyä asialliseen ja toimivaan oppositiopolitiikkaan ja sellaiseen viivytystaisteluun, että se voi saavuttaa myös jotain konkreettisia tavoitteitaan. Kunnallisvaaleissa nykyinen muutos sitä kautta jatkuu ja vakiintuu.

9 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Metakommentti: Minulle Blogger palautti tänä aamuna jo eilen lopullisesti kadonneeksi luulleen kirjoituksen.

Sanavahvistus: rasmi

IDA kirjoitti...

Toiset on tasa-arvoisempia kuin toiset.

Metallityöväenliitto kirjoitti...

Eduskunnan ideologinen jako siis on lähinnä konservatiivinen, isänmaallinen ja yksityisomistusta suosiva PS vastaan kommarit.

PS oli niinkin isänmaallinen että ryhtyi rintamakarkuriksi eli kieltäytyi vaikeana aikana osallistumasta maan asioiden hoitamiseen. No, Soini olisi ollut valmis tulemaan muita hallituspuolueita vastaan, mutta ei nähtävästi saanut pidettyä kurissa eduskuntaan nostamiaan kyläpoliitikkoja ja tupafilosofeja. Eipä silti, kannatus ei varmaankaan kulu pois ennen presidentinvaaleja, joihin Soini on nyt asettanut tähtäimensä. Halla-aho puolestaan voi huohahtaa helpotuksesta: Hommaa^^^ tullaan tarvitsemaan vielä seuraavat neljä vuotta ja Halla-aho pystyy edelleenkin salaamaan kannattajiltaan sen ettei hänellä voi olla mitään mahdollisuutta vaikuttaa Suomeen suuntautuvaan maahanmuuttoon.

IDA kirjoitti...

PS oli niinkin isänmaallinen että ryhtyi rintamakarkuriksi eli kieltäytyi vaikeana aikana osallistumasta maan asioiden hoitamiseen.

Hallituksen muodostajan ehdot olivat sellaiset, että PS ei voinut hyväksyä niitä. Itse odotan asiallista oppositiopolitiikkaa.

Vakausrahastohan on perusidealtaan huono. Varsinkin tämä väliaikainen ratkaisu on sitä. Itse pidän kyllä mahdollisena, että Suomen etu on pysyä ( käytännössä notkua ) mukana, mutta se on vain itsekäs, taktinen etu, jossa pidetään - ainakin, jos järkeviä ollaan - koko ajan silmällä oikeaa hetkeä hypätä pois.

Soini olisi ollut valmis tulemaan muita hallituspuolueita vastaan, mutta ei nähtävästi saanut pidettyä kurissa eduskuntaan nostamiaan kyläpoliitikkoja ja tupafilosofeja.

Tämä nyt on pelkkää luulottelua, jossa jatketaan jo pitkään esitettyä PS:n jakaantumista eri ryhmiin. Ihan mututuntuman perusteella Kataisen idea - itse asiassa minähän sen esitin ennen Athleticin peliä tässäkin blogissa :D - siirtää paketti ulos hallitusneuvotteluista oli varmaan vilpitön yritys KOK, SDP, PS - hallituksen muodostamiseen ja varmaan myös PS:ssä oltiin valmiit jotenkin hyväksymään ratkaisu. Nyt kuitenkin kävi näin, että Portugalin paketin eristäminen omaksi kysymyksekseen ei onnistunut millään.

Lukemalla Soinin kirjoituksia ja katsomalla hänen lausuntojaan selviää kyllä, että Soini periaatteellisella tasolla on voimakkaasti nykyistä politiikkaa vastaan tässä asiassa ja esittää kannalleen vahvoja perusteluja.

Anonyymi kirjoitti...

Taas Blogger urputtaa. Onneksi otin kopion etukäteen.

Jos Urpilainen siirtyy hallitustunnustelijaksi niin se muuttaa asetelmia. Teoriassa voi käydä niin että hallituspohjaksi tulee SDP+PS+KESK eli peruspunamulta. Tuosta tulisi 42+39+35=116 edustajaa. Asiaperusteisesti tuo olisi olosuhteisiin nähden aika hyvä hallituspohja. Minä voisin ehkä kelpuuttaa tuon. IDA, mitä sinä arvelet peruspunamullasta tässä tilanteessa tai hallituspohjana noin muuten?

Jos pitäisi ottaa apupuolue mukaan peruspunamultaan, niin vain kristilliset. Silloin sillä olisi 42+39+35+6=122 edustajaa. En halua tuohon mukaan ainakaan Rkp:tä eikä vihreitä. Luulen että Sdp, PS ja Kepu olisivat valmiimpia jättämään Rkp:n oppositioon kuin Kokoomus. Kokoomukselle tuo Rkp:n mukanaolo on jokin ihme pakkomielle.

Mitä luulet peruisiko Kepu menonsa oppositioon? Hommafoorumilta luin kommentin jonka mukaan Kepu ei halua olla samaan aikaan oppositiossa PS:n kanssa koska siitä tulisi opposition kakkospuolue. Kirjoittaja sanoi että Kepu on mieluummin hallituksessa kolmospuolueena jolloin PS:n olisi kakkospuolue.

IDA kirjoitti...

IDA, mitä sinä arvelet peruspunamullasta tässä tilanteessa tai hallituspohjana noin muuten?

En pitäisi hyvänä. Kokoomuksen pitää olla tämän hallituksen muodostaja. Muut vaihtoehdot menevät pidemmän päälle pieleen. Tämä siis ihan mututuntumalta.

Ja on huomattava, että SDP ja Keskusta eivät voi tarjota vakuusrahastojen suhteen mitään sellaista mitä Kokoomus ei olisi tarjonnut. Ne molemmat ovat sitoutuneita siihen.

Omasta mielestäni kannattaisi tunnustella onko nippanappaenemmistöllä ( KOK, SDP, RKP, KD ) mahdollisuus saada PS:n tuki niin, että PS pidättäytyisi äänestämästä hallitusta vastaan tietyissä kysymyksissä ja hallitus taas toimisi joissain kysymyksissä PS:n tavoitteiden mukaan. Tätä nyt ei kuitenkaan tapahdu.

Ei käy ketään vilpitöntä ihmistä, joka yrittää ratkoa tätä kuviota kateeksi.

En tiedä onko hallituksen ohjelmasta mahdollista tehdä niin minimaalinen, että hallitus olisi ikään kuin vain määrättyjen asioiden toimitusministeriö ja muut ratkottaisiin sitten eduskunnassa. Jos olisi niin sellaisen tekisin.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, ehkä peruspunamulta-hallitus toimisi ns. normaaleissa olosuhteissa. Toisaalta normaaleissa oloissa toimisi myös perusporvari tai perusssinipuna.

Pähkäilin sitä että voisiko peruspunamulta kristillisillä vahvistettuna olla semmoinen tannerilais-kalliolais-perussuomalais-kristillinen.

En tiedä onko hallituksen ohjelmasta mahdollista tehdä niin minimaalinen, että hallitus olisi ikään kuin vain määrättyjen asioiden toimitusministeriö ja muut ratkottaisiin sitten eduskunnassa. Jos olisi niin sellaisen tekisin.

Eikös tuossa voisi nähdä hyviäkin puolia? Muutenkin on pitkään sanottu että eduskunta on vain hallituksen kumileimasin. Tuo voisi lisätä eduskuntavetoisuutta ja vahvistaa parlamentarismia. Meinaan, kun eikö vallan kolmijako-opin mukaan hallitus ole parlamentin toimeenpano-osasto? Eikös tuo parantaisi eduskunnan vaikutusmahdollisuuksia, siinä mihin asioihin kiinnittää huomiota, sekä asioiden valmisteluvaiheissa että päätöksentekotilanteissa?

Anonyymi kirjoitti...

"No, vedonlyönti nyt joka tapauksessa on syntiä sekin."

Iltaa, herra! Voisitteko kertoa uteliaalle pakanalle, kuinka vedonlyönnin synnillisyyttä perustellaan?

Kiitos!

IDA kirjoitti...

"Iltaa, herra! Voisitteko kertoa uteliaalle pakanalle, kuinka vedonlyönnin synnillisyyttä perustellaan?

Kiitos!"

No hieman samalla tavalla kuin kortinpeluun synnillisyyttä. Voittajat vetävät voitot aina tyhmiltä. Ei ole oikein vedättää yksinkertaista.

Eivät nuo kuitenkaan mitään vakavia syntejä ole, jos niihin ei liity tietoinen huijaus ja toisten perikatoon saattaminen. Mutta kuitenkin. Ja joka tapauksessa ne ovat pois ajasta, jonka olisi voinut antaa Jumalalle.