En pääse tänään Kotkan kunniakkaalle Arto Tolsa - areenalle, jossa Kotkan Työväen Palloilijat kohtaavat suuressa ottelussa Helsingin IFK:n . Sataa, bussit eivät kulje sopivasti, enkä viitsi ajaa autolla, koska Suomen jääkiekkovoiton vuoksi sorruin eilen nauttimaan kolmen tähden jaloviinaa. Näin pääsi käymään. Toivon kuitenkin, toki Jäntevää ja Pelikarhuja kaivaten, KTP:lle kaikkea parasta. Eteenpäin ollaan menossa.
Seuraavan viikon aion omistaa nauttimiselle siitä, kuinka kaikki kertovat suuresta, filosofisesta totuudesta, joka Suomen jääkiekkovoiton takana oli. En edes viitsi lukea Urheilulehteä, jossa ehkä huomataan se totuus, että kyse oli pelaajien ja joukkueen uskomattomasta hyvyydestä, vaan keskityn täysillä niihin pääkirjoituksiin, joissa pohditaan kuinka Suomen taitava ulkopolitiikka ja Suomen maine maailmalla oli nyt kyseessä. Hieman ottaa päähän, että Kekkonen ei enää ole presidenttinä, eikä Neuvostoliittoakaan enää ole, koska nyt jos koskaan olisi mainiota lueskella, kuinka tämä kaikki todistaa K-linjan vankkumattomasta oikeudellisuudesta, toisinajattelijoiden pahuudesta ja siitä, että fasismin synkät voimat vaanivat meitä kaikesta huolimatta. Olisi myös mukava nähdä kuinka Brezhnevin muumio olisi nostettu jäyhästi taputtamaan, että hyvä Suomi ja kuinka Edvin Laine suunnittelisi Elokuvasäätiön rahoituksella suurelokuvaa: Rauhanjunan voitto.
No, kaikkea ei voi saada. Näillä mennään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti