lauantai 29. tammikuuta 2011

16,6 prosenttia

Lokakuussa oli 14,3. Siitä asti olen luonnollisesti kuumeisesti miettinyt miten tähän pitäisi henkisesti suhtautua. Riehakkaan optimistisesti, vai varautuneen pessimistisesti? Vaikka kaikkeen maalliseen tulee tietysti suhtautua tietyllä ylenkatseella, koska se on ylenkatsottavaa, niin olen nyt tullut siihen tulokseen, että optimistisella innollahan tähän on suhtauduttava, kuten läheisen maailman tapahtumiin yleensäkin, ja asetettava tavoitteet aina vain hieman ylemmäksi. Joten.

On aika pohtia millaisen hallituksen pääministeri Soini muodostaa. Ensimmäiseksi on huomattava, että PS:n noin neljästäkymmenestä kansanedustajasta käytännössä kaikki tulevat olemaan eduskunnassa ensikertalaisia. Tämä ei kuitenkaan ole niin suuri ongelma, kuin aiemmin ajattelin. Ministereiden ei tarvitse olla kansanedustajia ja on itsestään selvää, että PS pystyy riveistään koska tahansa poimimaan koko nykyistä ministerikaartia asiantuntevamman, viisaamman ja kaikin puolin kokeneemman ministerijoukon. Eli valinnanvaraakin on varsinkin, kun PS ei aio muodostaa hallitusta yksin. Tästä tullaankin siihen ketä sinne pitäisi ottaa mukaan.

PS ei voi vaikuttaa muiden puolueiden ministerivalintoihin, mutta hallituksen ohjelman suhteen se tietenkin tulee olemaan tärkein vaikuttaja. Mikäli Katainen nöyrtyy noudattamaan järkevää politiikkaa hän voisi hyvin jatkaakin valtionvarainministerinä, jos edelleen mennään vanhaan tapaan, että pääministeri on suurimmasta puolueesta ja valtionvarainministeri toiseksi suurimmasta. Sopii kuitenkin toivoa, että Kokoomuksessa vielä oleva kohtuullisen vahva isänmaallinen ja konservatiivinen ryhmittymä saa sellaisen vaalivoiton, että Kokoomuksen sisäiset voimasuhteet muuttuvat niin selkeästi, että tehtävä annetaan jollekin muulle. Joka tapauksessa Kokoomus siis olisi hallituksessa mukana. Mikäli SDP pysyy Kepun edellä, niin en usko, että sitä olisi mitenkään erityisen vaikea saada toimimaan vaihteeksi suomalaisen työläisen etujen mukaisen politiikan toteuttajana. Käsittääkseni jotkut ovat tätä jopa SDP:n sisälläkin toivoneet. Noin olisi siis Perusdemarikokoomus kasassa. Se olisi ihan ok. pohja Suomen pelastamiseksi nykyiseltä hulluudelta siinä määrin kuin se on mahdollista. Kepuun pätenee tietyin varauksin sama kuin demareihin, mutta sillä voi olla vaikeuksia orientoitua yhdeksi puolueeksi PS:n johtamassa hallituksessa. Ken elää se näkee. Missään tapauksessa mitään neljän keskisuuren hallitusta ei kuitenkaan kannata muodostaa. Mikäli tarvetta on, niin kolmen suurimman lisäksi hallitukseen voisi nostaa vielä kristillisdemokraatit.

Sille en kuitenkaan panisi mitään painoa onko hallitus oikeistolainen vain vasemmistolainen. Jotkuthan väittävät, että Suomessa olisi nykyisin oikeistohallitus mikä jo itsessään todistaa, että koko kysymys on merkityksetön, kun kerran vasemmistoliberalismia pidetään oikeistolaisuutena. Karl Rove odottelee varmaan vieläkin vastausta kultaisella 70-luvulla kokoomusnuorille esittämäänsä kysymykseen: "Entä onko maassanne myös oikeita oikeistolaisia?", joten Soini voikin hallituksenmuodostajana jättää tuollaiset vanhat ideologiset jaot huomiotta ja keskittyä asiakysymyksiin. Nehän ilmenevät sitten vaalitaistelun kiihtyessä puolueiden ohjelmista, joista ne kannattaa käydä lukemassa.

Huhtikuu on ehkä kuukausista julmin, en tiedä, mutta jos todella on, niin ehkä tietyt puolueet nöyrtyvät silloin miettimään kuinka kohtalon iskut saattavat olla ihan omakin vika. Se olisi ihan otollista uuden, avoimemman, vastuullisemman ja raikkaamman poliittisen kulttuurin aloittamiselle.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onko IDA:lla mitään arviota mistä mistä perussuomalaisten kannattajat ja potentiaaliset äänestäjät koostuvat? Jos leikitään että 16,6 on vaalitulos. Mistä tuo 16,6 prosenttia koostuu, jos aletaan sitä pilkkoa osiin?

a) perusperussuomalaisista eli 1995 jälkeen perussuomalaisiksi tulleista
b) SMP:läisistä eli vennamolaisista jotka ovat olleet sitä ennen 1995
c) vasemmistoliittolaisista: työmiehet, köyhät ja korpikommunistit (ainakin Kainuussa) jotka ovat pettyneet siihen että vasurit eivät aja työmiehen ja köyhän asiaa vaan afrikkalaisten
d) sosiaalidemokraateista: työmiehet, jotka ovat pettyneet sossuihin mokutuksen ja teollisten työpaikkojen vähenemisen takia
e) kepulaisista: maalaiset ja kaupunkikepulaiset jotka ovat pettyneet mokutukseen ja siihen ettei kepu puolusta maaseutua ja maakuntia
f) kokoomuslaisista: konservatiivit, porvarit ja oikeistolaiset jotka ovat pettyneet kokoomuksen mokutukseen, viherhörhöilyyn, valtiouskovaiseen holhoukseen

Muista en oikein usko vuotoa tulleen. Viherhörhöistä nyt ei ainakaan ole vuotoa persuihin eikä tarvikaan. Kristillisillä ei ole tarvetta kannattaa persuja kun KD on nuiva ja arvokonservatiivinen.

Rkp:stä ei ehkä tule vuotoa, ellei joku nuiva suomenruotsalaiainen ala kannattamaan senkin uhalla että pakkoruotsi poistuisi. Toisaalta perussuomalaisten hyvä tavoite poistaa pakkoruotsi pitää enimmät ruotsinkieliset poissa.

Jos asiat olisivat niin hyvin kuin reaalimaailmassa voisi olla, niin ei perussuomalaisia olisi ikinä perustettukaan, ei myöskään sen edeltäjää smp:tä

Taisit jossain, olisiko Hommafoorumilla, sanoa että vanhan puolueen kannattajan kannattaa äänestää persuja, jos haluaa että vanha puolue muuttaa linjaansa, unohtaa vanha puolue siksi ajaksi kunnes linja korjataan ja se näkyy teoissa.

Esim. jos kepulainen haluaa kepun parasta, hänen tulisi äänestää persuja. No kai kristilliset menee siinä kakkosvaihtoehtona.

Varmaan persut tarttee suurten puolueiden tukea jos ne ei saa vähintään 101 edustajaa eduskuntaan. Toisaalta suuret puolueet eivät nuivistu ennen kuin menettävät kannatustaan vaaleissa.

IDA kirjoitti...

Oma arvioni on, että kannatuksen vakaan perustan laajeneminen tulee ihan siitä, että PS:n valtuutetut ovat kunnallisvaalivoiton jälkeen toimineet valtuustoissa hyvin. Itse ajattelin, että sillä tulee noin 10 korkeintaan 15 prosentin kannatus.

SDP:stä on siirtynyt porukkaa perussuomalaisiin tällaisilla paikkakunnilla, kuin Kymen vaalipiirissä on. Keskustasta vähemmän, mutta ilmeisesti kiihtyvästi. Keskustalaisiakin täällä on vähemmän. Kokoomuksesta on alkanut nyt tulla kannatusta. Todennäköisesti lähinnä Uudellamaalla ja Helsingissä. Ehkä Turussa ja Tampereellakin. 16,6 ja edelleen kasvava suunta on joka tapauksessa sitä luokkaa, että siinä osa täytyy olla muiden puolueiden täydellistä töppäilyä, mitä he kiitettävän ansiokkaasti harrastavatkin.

Jos nuo kohdat jakaisi lennosta prosentteihin niin:

a) 45
b) 20
c) 5
d) 15
e) 7,5
d) 7,5

ehkä noin. Tuo siis ihan äkkiä hatusta.

Anonyymi kirjoitti...

Aluksi mietin kirjoitanko tämän Perustuslaki-otsikon alle mutta menkööt tähän. Jos haluat siirtää sinne niin siirrä.

Luulisi että perussuomalaiset kelpuuttaisi kristillisdemokraatit mukaan samaan hallitukseen.
Kristilliset ovat kristilliskonservatiivisia ja nuivia.

Miten suhtaudut KD:n äänestämiseen verrattuna PS:n äänestämiseen? Pitäisikö löytää katolinen ehdokas jotta kelpuuttaisit? :-)

Tämä nyt on vain minun mielipide mutta olen jo jonkin aikaa päätynyt kannattamaan hallitusta joka on PS+Kepu+Kok+KD. Tämä voisi toimia edellyttäen että PS on suurin puolue.

Tärkeintä on että sekä rkp että vihreät siirretään oppositioon. Mokutuksen ja pakkoruotsin lopetus edellyttää tuota.

Muuten, isäni on joskus ollut kristillisten jäsen, mutta kunnallisjärjestö lakkautettiin joten jäsenyys taisi loppua siihen. KD-lehti taitaa tulla, kun näin semmoisen vanhempieni asunnolla.

IDA kirjoitti...

KD sopisi minusta hallitukseen hyvin.

Ei tarvitsisi olla katolilainen :D

Suhde KD:hen on vähän kaksinainen. Essayah on minusta paras europarlamenttiedustaja ( Sampo Terho varmaan kirii ohi ) ja on hienoa, että EPP:n ryhmässä on myös yksi suomalainen konservatiivisen puolueen edustaja. Toisaalta en tiedä miten KD voisi saada laajempaa kannatusta ja miten se voisi muuttua kristillispohjaiseksi, konservatiiviseksi yleispuolueeksi. Suomessa kristillisyys jää vähän paitsioon. Politiikan moraali on Suomessa yleensäkin harvinaisen huono, enkä nyt tarkoita mitään vaalirahoitusjuttuja vaan sitä, että politiikassa ei yleensäkään pohdita asioita moraalisilta, eettisiltä tai sivistyksellisiltä kannoilta. KD jäisi kristillisenä yksin ilman vastavoimaa, koska vasemmisto, liberaalit, vihreät ja niin edelleen eivät lähtisi mihinkään eettiseen keskusteluun vaan vain nollaisivat KD:ta.