maanantai 27. huhtikuuta 2009

Lokalisaatio

Ehdokkaamme europarlamenttivaaleissa

Freddyn puolesta voisi pitää pitkiäkin puheita, mutta todetaan nyt vain, että hän on oikeasti kansainvälinen tyyppi eikä vain esitä sellaista. Freddy ei kotikulmillaan tarvitse tulkkia. Hänen linjansa on aidosti kansallismielinen ja hän on todellakin läheisesti kohdannut eri vähemmistöjen ongelmia ja tuntee niitä. Ja huolimatta kiistattomasta asemastaan unien ulkopolitiikan suurvaltana Suomi ja suomalaiset muodostavat Euroopassa pienen vähemmistön.

Vaikka Soinin päätös oli minusta moka ja mahdollisesti vielä Libertas-kytkennän kautta katastrofi on Perussuomalaisten ja KD:n listalla kuitenkin hyviä ehdokkaita. Freddyn lisäksi voisi tässä mainita Sampo Terhon ja Sari Essayhin. Muissakaan ei ole valittamista.

Jussi Halla-ahon päätöksestäkään ei ole valittamista, vaikka meidänkin mummon nimi meni nyt Mäki-Ketelän saunan uuniin. Nimien keräys itsessään oli näyttö sinänsä. Nyt puolue ei hajonnut mikä on tärkeää, koska mahdolliset nuivat kansanedustajat kahden vuoden päästä tulevat eri vaalipiireista ja ovat niissä saavuttaneet jo asemia nimenomaan PS:n edustajina. Heidän kauttaan puolue voi kasvaa tasolle, jolla se ei enää ole Vihreiden naisten ja demokraattisten lakimiesten heiluteltavissa.

15 kommenttia:

Mills kirjoitti...

Järjen ja maahanmuuttokriittisyyden voitto. Hienoa.

Seuraavaksi odotellaan päivää, jolloin miehet seuraisivat vain aatettaan.

Sellaista ei tosin ole koskaan ollut, eikä tule olemaankaan.

IDA kirjoitti...

No. Hyviä naisehdokkaitahan PS nimenomaan on peräänkuuluttanut ;)

Ei sille voi mitään, että nykyisessä systeemissä politiikka vahvasti henkilöityy. ÄÄnestäisin ketä tahansa joka ajaa siirtoäänivaalia, puoluetukien poistamista ja kansallisen päätöksenteon kehittämistä. Semmosia vain ei ole.

Mills kirjoitti...

Mutta testamentoi äänensä.. Mitenkö paljon näitä ajattelu- ja äänivaltansa Halla-aholle siirtäneitä on? Kaikki listan 4000 ja risat?

Ajattelin siitä huolimatta äänestää Terhoa:)

"ÄÄnestäisin ketä tahansa joka ajaa siirtoäänivaalia, puoluetukien poistamista ja kansallisen päätöksenteon kehittämistä. Semmosia vain ei ole."

Samma.

IDA kirjoitti...

"Mutta testamentoi äänensä.. Mitenkö paljon näitä ajattelu- ja äänivaltansa Halla-aholle siirtäneitä on? Kaikki listan 4000 ja risat?"

Ainakin neljä valitsijayhdistyksessä ollutta äänestänee Freddyä.

Toisaalta en kyllä näe äänten keskittämistä pahana asiana. Freddy on täällä jo valmiiksi profiloitunut ja kohtuullisen tunnettu ehdokas. Terhon profiilin nostaminen PS:ssä taas voi olla erittäinkin hyvä homma.

Itse kyllä vilpittömästi näen Freddyn parhaana ehdokkaana europarlamenttiin. Kuten jo ajat sitten sanoin olisin heittänyt kolikkoa hänen ja Jussin välillä, jos asiat olisivat menneet, kuten niiden olisi pitänyt mennä.

Jukka Aakula kirjoitti...

Vasarahammar kirjoitti:

"Niin ikävältä kuin se tuntuukin, ns. maahanmuuttokriittisille oman puolueen perustaminen on pitkällä tähtäimellä ainoa oikea vaihtoehto.

Nykytilanteessa on lähes mahdotonta uskoa, että Perussuomalaiset puolueena haluaa tarjota poliittisen kodin Halla-ahoa kannattaville. Timo Soinin halventavat puheet propellihatuista ja höyrypäistä kertovat karua kieltä persujohdon asenteista."
Perussuomalaisissa maahanmuuttokriittiset ovat ainoastaan vankeina ja hovinarreina.

Soini on saman sotin mies kuin Isä Mitro - turhake. Vasarahammar toteaakin:

Perussuomalaisia äänestämällä voidaan protestoida mutta puolue ei koskaan kehity vakavasti otettavaksi poliittiseksi puolueeksi pelkästään Timo Soinin hassunhauskoilla sutkauksilla. Jos persut saisivatkin kymmenen prosentin kannatuksen, pääsy hallitukseen söisi siitä heti kolmanneksen ja puolue hajoaisi riitoihin, kun yksinvaltias puoluejohtaja siirtyisi muihin maisemiin. Näin kävi 80-luvulla SMP:lle, kun Pekka Vennamo lähti Posti- ja telelaitoksen pääjohtajaksi.Soinia ei pudoteta. Perussuomalaiset ovat Soinin puolue:

Perussuomalaisille Halla-ahon päätös tarkoittaa, että puolue säilyy jos ei yhtenäisenä niin ainakin saman lipun alla. Timo Soinin kannatus mitataan seuraavassa puoluekokouksessa Seinäjoella 16.5.

...

Timo Soinin johtamana Perussuomalaiset on harmiton populistipuolue, joka ei todellisuudessa pysty haastamaan eikä edes yritä haastaa konsensusta. Tiukan paikan tullen Timo Soini on aina valmis antamaan periksi.

Anonyymi kirjoitti...

Suomeen saapui viime vuonna yli 4000 turvapaikanhakijaa. Halla-ahon kannattajakorttien määrä ei ylittänyt edes tuota lukua. Kunnallisvaaleissa Halla-aho sai saman verran ääniä kuin Suomeen saapui turvapaikanhakijoita vuonna 2004.
Jos aiotte humanitaarista maahanmuuttopolitiikkaa vastustaa, niin koittakaa nyt pysyä edes turvapaikanhakijoiden määrän edellä.

IDA kirjoitti...

No sinäkin voisit tempaista itsesi sen verran irti Halla-aho fikasaatiostasi, että laskisit myös muiden äänet. Näin saat paremman kokonaiskuvan.

Jukka:

Soinin viime aikainen toiminta on ollut todella pettymys, eivätkä siitä kaikki muutkaan pidä.

Jukka Aakula kirjoitti...

Ymmärrän että ei pidä mutta totuutta vaan on syytä katsoa silmiin:

Nykytilanteessa on lähes mahdotonta uskoa, että Perussuomalaiset puolueena haluaa tarjota poliittisen kodin Halla-ahoa kannattaville.Halla-aho on hyvä spiritual leader mutta liike tarvitsisi jonkun joka olisi toimintaihminen.

Tämä että liike päättää ryhtyä Soinin pelleiksi juuri kun liike on saatu alkuun on uskomaton erehdys.

Tässä vaiheessa tärkeää ei ole maksimoida kunnanvaltuutettujen paikkalukua.

Ei mikään uudistusliike aloita siitä että vesittää itsensä keskiluokkaiseksi.

Hommakin on pelkkä keskusteluklubi.

Jos Soini olisi hyväksynyt Halla-ahon tasaveroiseksi kumppaniksi asia olisi aivan toinen.

Yhteistyötä tarvitaan mutta Soinin kanssa ei yhteistyötä kannata tehdä koska hän on a) politikkona pelle b) dikaattori.

IDA kirjoitti...

"Tämä että liike päättää ryhtyä Soinin pelleiksi juuri kun liike on saatu alkuun on uskomaton erehdys."

Ei se ryhdy Soinin pelleiksi.

"Tässä vaiheessa tärkeää ei ole maksimoida kunnanvaltuutettujen paikkalukua."

Mahdollisten kansanedustajien määrän maksimoiminen on kuitenkin tärkeää.

Uudessa puolueessa ehdolle olisivat lähteneet kuitenkin ne samat, kuin tähänkin asti. Veikkaan, että lähes kaikkien muiden paitsi Halla-ahon mahdollisuudet olisivat heikentyneet.

"Ei mikään uudistusliike aloita siitä että vesittää itsensä keskiluokkaiseksi."

Tämä on kyllä totta.

"Hommakin on pelkkä keskusteluklubi."

Tähän asti se on ollutkin keskustelupalsta.

"Jos Soini olisi hyväksynyt Halla-ahon tasaveroiseksi kumppaniksi asia olisi aivan toinen."

Halla-aho ei tietääkseni halua sellaista poliittista asemaa.

"Yhteistyötä tarvitaan mutta Soinin kanssa ei yhteistyötä kannata tehdä koska hän on a) politikkona pelle b) dikaattori."

Ehkä noinkin. On kuitenkin mahdollista, että yhteistyö toimii laajemmin, kuin pelkästään Soinin kanssa.

Jukka Aakula kirjoitti...

Ymmärrän että Halla-aho ei halua miksikään puoluejohtajaksi eikä tarvitsekaan haluta. Siinä on liike tehnyt virheen että on oletettu melkein että Halla-aho jaksaa kaiken ja sopii kaikkeen.

Tarkoitin tasavertaisuudella sitä, että Soini antaisi muillekin luvan kasvaa "pituutta". Soini haluaa olla herra ja hidalgo ilman kilpailijaa. Perussuomalaiset ovat hänen puolueensa ja jäsenet tahtomattaan lähinnä vain edistävät Soinin uraa.

Todellisuudessa hän on tyhjää täynnä. Kirjoittanut gradun populismista ja supliiikkimiehenä päättänyt toteuttaa graduaan käytännössä poliitikkona. Mitään hän ei lopulta uskalla eikä hänellä liene mitään ideologiaakaan.

Ammatti mikä ammatti sanoo Ruukinmatruunakin.

IDA kirjoitti...

"Tarkoitin tasavertaisuudella sitä, että Soini antaisi muillekin luvan kasvaa "pituutta". Soini haluaa olla herra ja hidalgo ilman kilpailijaa. Perussuomalaiset ovat hänen puolueensa ja jäsenet tahtomattaan lähinnä vain edistävät Soinin uraa."

Ainakin täältä katsoen Persuissa todellakin kasvaa muitakin pituutta. En oikeasti tiedä haluaako Soini estää sitä, jos haluaa ei pysty ja tilanne ajautuu avoimeen konfliktiin. Joka tapauksessa näiden vaalien suhteen Soinin päätökset ovat olleet huonoja. Sitä sattuu.

Jukka Aakula kirjoitti...

Joka tapauksessa näiden vaalien suhteen Soinin päätökset ovat olleet huonoja. Sitä sattuu.Niin sattuu.

Huonoja poliitikkoja ja heidän puolueitaan ei sitten vaan äänestetä.

Katsotaan eduskuntavaaleissa sitten onko persuilla varteenotettavia ehdokkaita.

Maahanmuuttokriittisyys ei merkitse perussuomalaisten tukemista. Monta ääntä menee nyt. Ja minun on yksi.

No turha tästä on minukaan enempää reuhota. Jos Suomessa ei ole vakavasti otettavaa maahanmuuttokriittistä ehdokasta, painotettakooon näissä vaaleissa sitten muita kriteerejä valita ehdokas.

Politiikassa on monta dimensiota. Maahanmuuttokriittisyys on yksi hyvin tärkeä, mutta tällä kertaa mennään näin.

IDA kirjoitti...

"Maahanmuuttokriittisyys ei merkitse perussuomalaisten tukemista."

No ei tietenkään. Mitä mainioin juttu olisi, jos olisi mistä valita.

Todettakoon nyt kuitenkin, että voin vakuuttaa, että Freddy van Wonterghem ei ole Timo Soini ;)

Anonyymi kirjoitti...

Freddy von jotain ei todellakaan ole Timo Soini, joten kiitos vaan informaatiosta.

Jos äijä ei osaa suomea kuin korkeintaan auttavasti, on peräti outoa, jos suomalaiset tällaisen toopen valitsevat kansaansa edustamaan.

Ihmetystä herättää, jos lähtöruudussa kakkosena keikkuu herännäishessahtanut Essayh. Tai oikeastaan ei se edes ihmetytä.

IDA kirjoitti...

"Jos äijä ei osaa suomea kuin korkeintaan auttavasti, on peräti outoa, jos suomalaiset tällaisen toopen valitsevat kansaansa edustamaan."

Se osaa muistaakseni kuutta kieltä suhteellisen sujuvasti ja on menossa Europarlamenttiin, jossa on 13 suomea puhuvaa edustajaa 751 edustajan joukosta.

Flaami, ranska ja saksa tuskin sujuvat muilta ehdolla olevilta yhtä soljuvasti, joten tarjolla olisi kerrankin edustava diplomaatti huolehtimaan Suomen eduista.