Vasarahammer, tuo Millwallia vihaava WestHamin kannattaja, kirjoittaa yleiseurooppalaisesta puolueesta nimeltä Libertas. Itsekin meinasin, mutta en tohtinut, eikä enää tarvitsekaan.
Mikäli pitää paikkansa, että PS on sitoutunut tuohon puolueeseen, niin PS:stä on muutamassa viikossa tullut Suomen ehdottomasti EU-myönteisin puolue, joka Euroopan yhteisössä tavoittelee avointa, demokraattista Euroopan valtiota. Ja se ei olisi kivaa se. Pikemminkin se olisi paha moka.
Itse toivon, että joko väitetty sitoutuminen Libertakseen on väärinkäsitys tai, että Libertaksen idea on käsitetty täysin väärin myös heidän omissa julistuksissaan*. Ja toivossa on tietenkin hyvä elää, kuten vanha sananlaskukin sanoo.
*Lait on hyväksyttävä joko kansallisessa parlamentissa tai Euroopan parlamentissa.
2 kommenttia:
Koko juttu Libertas-kytkennästä perustuu tunnetusti valehtelevan vasemmistomedian tietoihin. Siksi Persukytkentään kannattaa suhtautua varauksella.
Libertas toisaalta on juuri sellainen, kuin sivusto kertoo.
Toivossa on hyvä elää sanoi lapamato.
Lähetä kommentti