Maailma, tai maamme, on pieni. Tänään aamutelevisiossa haastateltu ja ilmeisesti jotenkin nyt kohuttu pappi, joka on tunnustautunut lesboksi siunasi joku aika sitten yhden tädeistäni haudan lepoon. Tapahtuma sujui erittäin asiallisesti ja oli tyylikkäällä tavalla vaatimattoman uskonnollinen. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että kyseinen pappi toimittaisi muitakin seremonioita, joihin ehkä tulevaisuudessa osallistun.
Silti en edelleenkään pidä siitä linjasta, jolle evankelisluterilainen kirkko on näiden kysymysten kanssa ajautumassa. Minusta kirkon pitäisi pystyä toimimaan niin, että tällaiset kysymykset ohitetaan. Kiireessä en ehtinyt syventymään siihen miten kyseinen pappi asiaansa perusteli, joten en tähän tapaukseen ota kantaa, mutta noin yleisesti papin ei tarvitsisi olla julkisuudessa puhumassa henkilökohtaisista asioistaan mitään.
Sen tilan voisi saavuttaa luottamalla traditioon ja kunnioittamalla sitä.
Uskonto, vaikka myönnän olevani syvästi taikauskoinen ja mikäli joku sanoo minulle, että teepannussa elää hänen esi-isiensä henki, niin jätän koskematta siihen, ei ole minulle sinänsä henkilökohtainen asia. Vaikka minulla on ollut niin sanottuja uskonnollisia kokemuksia minun on helppo uskoa siihen, että uskonto on minua itseäni suurempi asia asioiden ollessa niin kuin ne on kirjoitettu.
Enkä näe tätä edes minään järjen köyhyytenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti