keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Ihme juttu

Tai en nyt tiedä onko tämä niin ihme, tai yleinenkään, mutta ihmettelen kuitenkin ainakin hetken.

Samat ihmiset, jotka sanovat, että ihminen ei ole muuttunut miksikään, vaan kaikki hänen toimintamallinsa ovat edelleen peräisin metsästäjäkeräilijöittä voivat melkein samalla hengenvedolla sanoa, että jotkut ideologiat, aatteet tai uskomukset ovat täysin vanhentuneita, eivätkä sovellu enää moderniin yhteiskuntaan.

PS.

Aamun televisiouutisten mukaan USA:n presidentillä on uusi lemmikkikoira. Itse en ole seurannut USA:n politiikkaa McCainin tultua republikaanien ehdokkaaksi ja Clintonin menetettyä demokraattien ehdokkuuden, mutta odotan mielenkiinnolla miten media tulee suhtautumaan tuleviin ulkopoliittisiin kriiseihin. Riittääkö esimerkiksi pelkkä presidentin henkilö siunaukseksi sille, jos USA puuttuu kovalla kädellä uhkaavaan Pakistanin tilanteeseen?

8 kommenttia:

Ajatusrikolliseksi leimattu Seppo Lehto sinunkin asiallasi kirjoitti...

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen ja koiramaisen palvelijansa mika illmanin tavoitteena Iranin tapainen pienten tyttöjen kivittäjä- ja hirttäjävaltio Iran, Afganistan tmv:a totalitaristinen valtio missä toisinajattelijat ja ns. vallanpitäjien koodien rikkojat telotaan tai teilataan julkisesti stalinistisesti erilaisin näytösoikeudenkäyntien kautta

Totuus apulaisvaltakunnansyyttäjä jorma kalske ja koiransa valtionsyyttäjä mika illman tahojen toiminnasta kansakuntamme syyttäjinä on karun totalitaristinen ja islamin ihmisoikeusrikoksia tuottaville arvoille alisteinen maailmankuva

NKVD- ja KGB-perinnöksi olemme saaneet "neuvostovastainen" uhkapykälän vartijoiden sijaan Jorma Kalske ja mika illman Ryssä- ja neekerikoirat leikkimään yhteisen oikeushyvän puolustajia. Tosiasiallisena tarkoituksenaan on ollut ja lienee jatkossakin suomalaisten perusoikeuksien ja ilmaisu- ja sananvapauden romuttaminen P-Korean ja Valko-Venäjän tasolle, missä vähintään tulee pamppua, leiritystä tai niskalaukaus.

Oikeusmurhakoneistonsa uhreina osin tunnettuja ja osin julkisuudelta vaiettuja illmanismin uhreja ovat Seppo Lehto, Mikko Ellilä, Jussi Halla-aho ... ja kenties jatkossa sinä tai joku tuttusi?



Paluu alkuun

http://nkvd-heritage-in-finland.blogspot.com/

Tiedemies kirjoitti...

Ihmisen tietyt perusskeemat ovat evoluution muokkaamia, mutta ne ovat melko plastisia. Ihmisillä on tiettyjä sosiaalisia perustarpeita, joita voidaan löytää metsästäjäkeräilijöiltäkin.

Historian romukopasta löytyy tavattoman paljon teorioita - uskomuksia, jos haluat - jotka on heitetty pois hyvästä syystä, nimittäin siksi, että ne ovat vääriä.

Osa sosiaalisista käytänteistä on olemassa koska niillä on jokin funktio. Teknologia voi korvata osan näistä funktioista. Sellaiset ideologiat, joissa tällaista mekanismia ei tunnusteta - kuten tietyn tyyppinen konservatismi - eivät ole "vanhentuneita" tai "soveltumattomia moderniin yhteiskuntaan", vaan virheellisiä, so, eivät perustu oikealle käsitykselle siitä, millainen maailma oikeasti on.

IDA kirjoitti...

Mielessä kävi vain sellainen ajatus, että mikäli ihminen on muuttumaton, niin paluu mihin tahansa edeltäneeseen "ideologiaan" on mahdollinen. Vaikka tietenkin jotkut ideologiat ovat virheellisiä, niin se ei sano mitään niiden kyvyistä tulevaisuudessa.

Olen toki sitä mieltä, että nimenomaan teknologinen kehitys on aitoa edistystä. Kuitenkin usko siihen, että tästä seuraisi jotain hienompaa tulevaisuutta on vain uskoa. Mitenkään uskoa väheksymättä siis.

Tiedemies kirjoitti...

Kyse ei ole siitä, onko se "hienompaa" vai ei, se vain "on". Polttomoottorin keksimisen jälkeen oli selvää, ettei hevosilla ajella kauaa, ainakaan sen aikaa kun öljyä riittää.

Tai, että automaattisten tuliaseiden keksimisen jälkeen miehet eivät ole puolustaneet kunniaansa miekalla.

Jotkut tavat ja käytännöt eivät vain ole yhteensopivia joidenkin teknologisten olosuhteiden kanssa. Periaate, että teknologia on pääsääntöisesti epärelevantti "arvojen" kannalta, on väärä. Kyse ei ole siitä, että sellainen periaate olisi vanhentunut. Se on ollut väärä aina, mutta sen oikeellisuus ei ole joutunut yhtä kovalle koetukselle, koska teknologia ei ole muuttunut yhden sukupolven aikana niin nopeasti.

Jos teknologian leviäminen on riittävän hidasta, sellainen periaate on lisäksi tuhoisa, koska se voi estää järkevien ideoiden leviämisen. Höyrykonekin keksittiin jo antiikin aikana, mutta vasta liberalismi, valistusaika ja kehitysoptimismi mahdollistivat sen teollisen soveltamisen.

Kivunlievitystä pidettiin lääketieteessä suoranaisena kammotuksena vielä noin sata vuotta sitten, koska kipu oli "olennainen osa ihmisyyttä".

Ironmistress kirjoitti...

Kyse ei ole siitä, onko se "hienompaa" vai ei, se vain "on". Polttomoottorin keksimisen jälkeen oli selvää, ettei hevosilla ajella kauaa, ainakaan sen aikaa kun öljyä riittää. Itse asiassa ei ollut selvää. Polttomoottori yleistyi vasta noin 30 vee keksimisensä jälkeen - sen jälkeen, kun sitä oli äkätty käyttää sotakoneiden voimanlähteenä. Sitä ennen ei ollut lainkaan varmaa, että olisiko itseliikkujien voimanlähteenä höyry, sähkö, mäntämoottori vai turbiini. Höyry oli vakava kilpailija otto- ja dieselmoottorille, ja se oli jo sata vuotta olemassaollutta teknologiaa.

Tai, että automaattisten tuliaseiden keksimisen jälkeen miehet eivät ole puolustaneet kunniaansa miekalla. Kyllä ovat. Kaksintaistelu on ritualisoitu tapahtuma. Murhan voi sensijaan tehdä kätevämmin myrkyllä kuin tuliaseella.

Jotkut tavat ja käytännöt eivät vain ole yhteensopivia joidenkin teknologisten olosuhteiden kanssa. Periaate, että teknologia on pääsääntöisesti epärelevantti "arvojen" kannalta, on väärä.Pikemminkin niin, että jotkut teknologhiat eivät ole yhteensopivia tapojen kanssa. Höyrykone ja teknologinen vallankumous tuli mahdolliseksi vasta, kun valtaan nousi ideologia, joka kielsi orjuuden. Höyrykoneelle ei ollut mitään käyttöä niin kauan, kun oli ilmaista lihasenergiaa.

Jos teknologian leviäminen on riittävän hidasta, sellainen periaate on lisäksi tuhoisa, koska se voi estää järkevien ideoiden leviämisen. Höyrykonekin keksittiin jo antiikin aikana, mutta vasta liberalismi, valistusaika ja kehitysoptimismi mahdollistivat sen teollisen soveltamisen.Ei, vaan uskonto ja ideologia, joka kielsi orjuuden. Kun orjia (= ilmaista työvoimaa ja ilmaista lihasenergiaa) ei enää ollut saatavilla, ja työn teettämisen kustannuksia ei enää voitu painaa keinotekoisesti alas, vasta silloin höyrykone saattoi yleistyä.

Kivunlievitystä pidettiin lääketieteessä suoranaisena kammotuksena vielä noin sata vuotta sitten, koska kipu oli "olennainen osa ihmisyyttä".Se yleistyi vasta sen jälkeen, kun joku neropatti kirurgi - olisiko ollut Lister - keksi todeta että Jumala nukutti Aatamin ottaessaan kylkiluun, josta Eeva tehtiin (1 Moos 2:21) Tähän ei enää edes niillä, jotka siteerasivat kohtaa "kivulla on sinun synnytettävä" ollut enää mitään sanomista.

Paluu mihin tahansa hirvittävään barbaariyhteiskuntaan todellakin on mahdollista. Taliban on oiva esimerkki siitä, että historia on yhä läsnä, ja paluu taaksepäin on milloin tahansa mahdollinen, jos vain valtaan nousee sopiva ideologia.

IDA kirjoitti...

Jotkut tavat ja käytännöt eivät vain ole yhteensopivia joidenkin teknologisten olosuhteiden kanssa. Periaate, että teknologia on pääsääntöisesti epärelevantti "arvojen" kannalta, on väärä. Kyse ei ole siitä, että sellainen periaate olisi vanhentunut. Se on ollut väärä aina, mutta sen oikeellisuus ei ole joutunut yhtä kovalle koetukselle, koska teknologia ei ole muuttunut yhden sukupolven aikana niin nopeasti.

Jos teknologian leviäminen on riittävän hidasta, sellainen periaate on lisäksi tuhoisa, koska se voi estää järkevien ideoiden leviämisen. Höyrykonekin keksittiin jo antiikin aikana, mutta vasta liberalismi, valistusaika ja kehitysoptimismi mahdollistivat sen teollisen soveltamisen.Antiikin aikana höyrykonetta taidettiin käyttää vain temppelin porttien avaamiseen. Ehkä on vain niin, että hyörykone otettiin laajemmin käyttöön, kun sitä tarvittiin.

Teknologisen kehityksen ja aatteiden välinen suhde on kyllä mielenkiintoinen. Itse ajattelin aiemmin puhtaasti niin, että teknologia kehittyy työn kautta ja kaikenlainen filosofinen hörhöily vain ajoittain tuhoaa työn tulokset ja pitää aloittaa uudelta pohjalta sama homma. Nytkään en oikein täysin usko, että liberalismi, valitusaate ja kehitysoptimismi olisivat potkaisseet mitään kehitystä käyntiin. Vaikutusta niillä kyllä varmasti oli.

Ei ole mikään salaisuus, että nationalismi on minusta paras aate :) joten tuosta kehityksen nykyisestä nopeudestakin voisi ajatella niin, että esimerkiksi tietotekniikka on vain tehnyt julkaisemisen kansavaltaistumisen mahdolliseksi. Minusta se on ollut hieno homma, vaikka jotkut valittavatkin, kuinka internet on paha ja sitä pitää valvoa. Itse väittäisin, että internetin ansiosta ihmiset osallistuvat ja ajattelevat aktiivisemmin ja seuraavat vähemmän "viihdettä" passiivisina.

Ironmistress:

Itse uskon nykyään myös, että tuollainen romahdus on mahdollinen. En uskonut muutamia vuosia sitten vaan jänkkäsin kovasti vastaan, kun joku sellaista väitti. Tosin Aleksandrian kirjastoja ei enää voi polttaa, koska ne mahtuvat mun muistitikulle ;)

Metallityöväenliitto kirjoitti...

Höyrykonekin keksittiin jo antiikin aikana, mutta vasta liberalismi, valistusaika ja kehitysoptimismi mahdollistivat sen teollisen soveltamisen.Ei mikään näistä, vaan kapitalismi.

Metallityöväenliitto kirjoitti...

Paluu mihin tahansa hirvittävään barbaariyhteiskuntaan todellakin on mahdollista. Taliban on oiva esimerkki siitä, että historia on yhä läsnä, ja paluu taaksepäin on milloin tahansa mahdollinen, jos vain valtaan nousee sopiva ideologia.Pidän nyky-yhteiskuntaa erittäin barbaarisena, mitä tulee ihmisten sivistystasoon ja käyttäytymiseen. Kledjuista puhumattakaan.