Piuhan vetäminen ja rasioiden proppaaminen pölyisten teollisuushallien katonrajaan vie ihmisestä taiteellista herkkyyttä. Hyvälläkin iskuporakoneella on ikävä porata betoniseinää, kun aina on edessä joku kivi, eikä asentokaan ole mitenkään mukava. Sellainen toiminta myös hidastaa lukemista.
Sain luettua Suomalaisen nykyfilosofian historian loppuun, enkä osaa muuta sanoa kuin, että se todellakin kannattaa lukea loppuun asti. Kirja muodostuu vaikuttavaksi.
Dialoginen filosofia, jossa paahdan nyt Emmanuel Levinasia käsittelevässä luvussa, on kirjoitettu johonkin Suomen akatemian mokutushankkeeseen ja väittäisin sen olevan parasta tekstiä mitä tuollaiset hankkeet ovat koskaan tuottaneet.
Vaikutelmat ovat vielä tuoreita ja yllättäen koen tiettyä estyneisyyttä lähteä lennokkaaseen kommentointiin, mutta luulen, että kunhan olen lukenut nämä palaan niihin jossain muodossa. Sitä ennen varmaan hankin Martin Buberin teokset Minä ja Sinä, sekä Tieto on jalkojesi alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti