Tämä ei suoraan liity kirjaan Suomalaisen nykyfilosofian historia, mutta sitä lukiessa tuli mieleen muistikuvia siitä miksi oma akateeminen urani tyssäsi jo paljon ennen kuin se ehti edes alkaa. Ja onneksi tyssäsi.
Joka tapauksessa asiat menivät suurin piirtein näin:
- Voisitko IDA perustella?
- En. Heitin vain ajatuksen ilmaan.
...
- Mitä tämä IDA sinusta tarkoittaa?
- Täsmälleen sitä mitä siinä lukee.
...
jne...
Minusta oli aina jotenkin jopa loukkaavaa, että omia ajatuksia vaadittiin perustelemaan ja keskustelemaan niiden oikeutuksesta. Tai että olisi pitänyt esimerkiksi analysoida jotain kirjailijaa siltä pohjalta mitä hän muka tarkoittaisi tekstillään; siinä kirjassahan se selvästi luki mitä se tarkoittaa.
Nyt, tutustuttuani filosofiaan, huomaan, että ajattelullani oli filosofiset perusteet.
3 kommenttia:
Olen kuullut.
Pidin meemiteoriaa ihan rotsina jo ollessani kuuliainen Wienin apukoululainen, joten en pane sille paljon painoa nytkään, kun olen yllättäen löytänyt sisäisen, mannermaisen fenomenologini :)
Ymmärrän kyllä ihan maalaisjärjellä, että voin jakaa joitain mielipiteitä ja olla jakamatta toisia jonkun henkilön kanssa. Ja sattuneesta syystä en usko, että tulen koskaan Hankamäen kanssa niin läheiseksi, että kaikki mielipiteemme alkaisivat kytkeytyä.
Tämän lukemani kirjan perusteella akateemiset piirit vieroksuvat Hankamäkeä, koska heistä ei oikein ole samalle tasolle. Miestä on aivan ilmiselvästi kohdeltu väärin.
Hankamäki muuten pistää kirjassa referee-järjestelmän aika siististi halki, poikki ja pinoon. Ei siihenkään jokainen tohtori pysty, ja maistereista taas ei kukaan uskalla.
Tässä kirjassa ehkä nimenomaan häiritsevät noiden akateemisten kiistojen kuvaukset, mutta ovathan nekin valaisevia ja kyseessä ovat muistelmat. Kuten sanoin, taisin aloittaa lukemisen väärästä päästä. Joka tapauksessa innostavaa tekstiä ja odotukset muita kirjoja kohtaan ovat suuret.
Poistin eilisen kommentin: selitykseksi, että pitää lukea itse tuo kirja, ja palata sitten asiaan.
Lähetä kommentti