keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Aikuisten lastentarha, osa x

Olen tainnut jo kirjoittaa, että vaatimattoman työpanokseni aiemmalla omistajalla ja yllättävän rennolla orjapiiskurilla oli tapana todeta, että koko valtio on vain aikuisille tarkoitettu lastentarha, ei muuta. Pidin tuolloin juttua hyvänä ja kekseliäänä vitsinä, josta osa oli tottakin. Elelin silloin vasta yhteiskunnallisen heräämisenä alkuaikoja, enkä vielä ollut kovin kiinnostunut asioista.

Tieto lisää tuskaa. Nykyään olen täysin varma, että suuresta maailmasta tuttu Sensivity Training rantautuu vielä voimalla Suomeen. Todennäköisesti vielä nimellä sensitiivisyys kasvatus, koska on selvää, että näissä oloissa ei enää edes ymmärretä mitä huomaavaisuus tarkoittaa. Aikuisille, suomalaisille ihmisille tullaan leikin, laulun, luentojen ja roolileikkien avulla opettamaan kuinka heidän tulisi kohdella toisiaan. Tämä jatkuu eläkeikään asti, jonka jälkeen opetuksen kohteet siirretään syrjään, mutta vain koska on töpinä pöksyissä kasvatettava jo uutta sukupolvea.

Näin käy. Uskokaa pois.

Ristiriitojen äärimmäinen välttäminen ja kyvyttömyys luottaa aikuisten ihmisten älyyn johtaa hiljalleen väistämättä massiiviseen konfliktiin, jonka voittavat ne, jotka kehtaavat olla röyhkeimpiä ja ilkeimpiä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tässä tulevaisuutemme:
http://www.theonion.com/content/node/30945

IDA kirjoitti...

:)

Ero jenkkeihin tulee olemaan oikeastaan vain se, että tuollainen mauton ja loukkaava huumori toki Suomessa kielletään.

Kumitonttu kirjoitti...

Kuuba syyttää Halla-ahoa provokaatiosta:

Kuuban viranomaiset syyttivät suositun Scripta-blogin kirjoittajaa Jussi "Yoani Sanches" Halla-ahoa keskiviikkona provokaatiosta Kuuban vallankumousta vastaan. Kannanotto tuli sen jälkeen, kun Halla-aho otti muiden joukossa kantaa sensuuriin osana taideperformanssia Havannassa.

Performanssi liittyi maanantaina päättyneeseen Havannan biennaaliin. Halla-aho luki mikrofoniin manifestin, jossa todettiin, että internet avaa railon hallituksen kontrolliin. "On tullut aika hypätä kontrollin seinämän yli", Halla-aho totesi.

Vastauksena tähän biennaalin järjestelykomitea julkaisi internetissä kannanoton, jossa se ilmoitti pitävänsä Halla-ahon manifestia "anti-kulttuurisena häpeällisen opportunismin tapahtumana, joka loukkaa Kuuban taiteilijoita ja niitä ulkomaisia, jotka tulivat tarjotakseen töitään ja solidaarisuutta".

Kannanotossa Halla-ahoa kuvailtiin – nimeltä mainitsematta – "ammattimaiseksi dissidentiksi" ja yhdeksi niistä yksilöistä "anti-kuubalaisen propagandistisen koneiston palveluksessa, jotka toistavat kuluneita väitteitä 'vapaudesta' ja 'demokratiaasta' sponsoreidensa käskystä".

Halla-ahon kannanotto liittyi kuubalaisen taiteilijan Tania Brugueran teokseen. Taidekeskuksessa vanhassa Havannassa esillä olleeseen teokseen kuului mikrofoni, johon yleisö saattoi sanoa mitä halusi minuutin ajan.

hannes kirjoitti...

Tuo on jo rantautunut suomeen. Aikuisia ihmisiä hypytetään jne työllisyyskursseilla joissa pitäisiä oppia uutta "ammattia". =D