Perussuomalaisten teltta toreilla ja kauppakeskusten liepeillä voisi olla eräänlainen vastavallankumouksen pesäke. Ja eräänlainen sellainen se ehkä onkin, mutta jos ajattelemme vallankumousta* sellaisena kuin brasialainen filosofi Plinio Corrêa de Oliveira sen kuvasi, niin on pakko myöntää, että olemme vastavallankumouksellisissa ponnisteluissamme vasta hyvin hajanaisessa ja hämärässä alussa. Ennen hyväksi vastavallankumoukselliseksi tuloa on tehtävä pragmaattista poliittista työtä Suomen palauttamiseksi sellaiseen järkevään tilaan, jossa vallankumouksen luonne edes voidaan laajemmin havaita.
Amerikkalainen E. Michael Jones näkee baletin Pähkinänsärkijä ja sen ympärille muodostuneen kulttuurin Yhdysvalloissa sellaisena, että Pähkinänsärkijän esittäminen siellä on vastavallankumouksellinen teko. Äidit vievät lapsensa keskelle kaikkein surkeinta popkulttuuria ja yleistä rappiota hohkaavaan ja meuhkaavaan slummiin, jotta nämä siellä sijaitsevassa teatterissa voisivat osallistua Pähkinänsärkijän esitykseen ja kokea jotain mikä on todellista, kaunista ja hyvää.
Olen häpeäkseni ollut enemmän kiinnostunut popkulttuurista kuin baletista. En ole koskaan kuunnellut Pähkinänsärkijää, saati käynyt sitä katsomassa. Vaikka jonkin verran kuuntelen klassista musiikkia, niin Tshaikovski ei ole ollut minulle mitään muuta kuin nimi. Jo pelkästään se, että häntä sanotaan romantiikan ajan säveltäjäksi on vieroittanut minua. Mozartkin kaikessa neroudessaan on minulle siinä ja siinä. E. Michael Jonesin artikkelin innoittamana kuitenkin kuuntelin Pähkinänsärkijän. En ole mikään kriitikko, mutta se on hyvää musiikkia. Yllätyksekseni koko baletin kaikki osat kuulostivat myös erittäin tutuilta ikään kuin olisin kuullut ne jo satoja kertoja. Ja varmaan tiedostamattani olenkin. Ne ovat soineet yhtenä taustamusiikkina kaikessa siinä taiteessa ja viihteessä mikä on ympäröinyt minua. Tämä, että näin on, antaa toivoa siitä, että kulttuurissamme olisi vielä vahva vastavallankumouksellinen sointi kaiken sen pinnallisen, nopeasti kukkivan ja nopeasti kuihtuvan moskan seassa, jonka ääni vallankumouksellisessa yhteiskunnassamme tuntuu peittävän kaiken järkevän, hyvän ja kauniin alleen, kuin joku Stand Up-koomikon ruman sanan sisältävä vitsi, jolle kännissä kuorossa hohotetaan.
Ehkä käyn katsomassa Pähkinänsärkijän, ehkä en, mutta uskon sen olevan aidosti hyvä.
Perussuomalaisten tilaisuuksissa aion käydä ja perussuomalaisia äänestää, koska se nykyisessä poliittisessa kulttuurissa on jotain sitä kulttuuria parempaa, ellei nyt ehkä vielä ihan aidosti hyvää olekaan. Aina on varaa kasvaa, kun orgaanisesti on istutettu.
* de Oliveiran teesimäinen kuvaus vallankumouksen olemuksesta on pätevä. Muuten kirjasta voi olla montaa mieltä. Kannattaa lukea.
