Linkolan arkki

Tämä arvio tuskin tekee oikeutta elokuvalle Nooa, sillä katsoin sen kannettavan tietokoneen pieneltä ruudulta ja elokuva aivan selvästi on tehty moderniin elokuvateatteriin suurine kankaineen ja kaikkine mahdollisine tehomahdollisuuksineen. Joka tapauksessa kerronnallisena kuvauksena elokuva ei kovin kummoinen ollut. Itse asiassa luulin sen olevan parodiaa kunnes Russell Crowe ilmestyi ruudulle todistamaan, että kyllä tämä nyt se mainostettu elokuva on. Elokuva toki parani alun luomisen ja syntiinlankeemuksen kuvauksista melko paljon edetessään.

USA:ssa monet ovat arvostelleet elokuvaa siitä, että se ei ole uskollinen Raamatun kertomukselle Nooasta. Raamatun tarina on kuitenkin aika suppea tarinana, eikä sen pohjalle voi ilman omaa säveltämistä tehdä kokonaista elokuvaa, joten tuo arvostelu on aika hölmöä. Toisaalta elokuva ei noudata tarinan teologista tulkintaakaan kuin etäisesti. Nooan tarinahan on aika valoisa ja optimistinen: Kasteen kautta synnit pyyhitään pois, Luoja tekee liiton luomansa ihmisen kanssa aloittaen vuorovaikutteisen kohtaamisen, aurinko paistaa ja sateenkaari taivaalla väreilee liiton merkkinä. Elokuvan sävyt taas ovat vähintäänkin synkkiä. On kuitenkin huomattava, että pysyttäessä uskollisena alkuperäiselle tekstille ei koko tarinaan olisi arkkiin nousemisen jälkeen voinut rakentaa oikeastaan minkäänlaista draamaa.

Elokuvassa draamaa on rakennettu tekemällä Nooasta eräänlainen aikansa Linkola. Kaksi nuorinta poikaa jää arkkiin ilman vaimoa ja vanhimman pojan arkissa olevan vaimon oletetaan olevan hedelmätön. Nooa pitää tätä hyvänä asiana, koska kokee, että hänen Jumalalta saamansa tehtävä on pelastaa vain viattomat eläimet kirmaamaan iloisesti kauniissa, vedenpaisumuksen jälkeen paratiisillisessa luonnossa, todistaen ja varmistaen samalla syntisen ihmiskunnan lopullista tuhoa. Nooan isoisä, vanha Metuselah on kuitenkin mystisluonnollisilla taikatempuillaan tehnyt Seemin vaimon hedelmälliseksi. Raskaus ilmenee arkissa ja Nooa tekee päätöksen: Mikäli lapsi on tyttö, eli pystyy synnyttämään uutta elämää, hän tappaa tämän heti, mikäli poika, niin syntynyt saa elää ja olla viimeinen ihminen. Arkkiin on myös salaa pelastautunut jäniksenä seilaamaan syntisten kuningas, Kainin jälkeläinen, jonka avustuksella Haam, katkerana siitä, että Nooa ei auttanut hänen vaimoaan arkkiin, päättää tappaa isänsä. Eli kaiken kaikkiaan äärimmäisen synkkää ja pessimististä tarinaa.

En tiedä pitäisikö olla huolestunut, mutta olen nyt kuitenkin vaikka tavan vuoksi. Elokuvan hellimä ajatus ihmisen puhtaasta pahuudesta ja tuhoisuudesta on hämmentävän yleinen nykyään. Toki Linkolan kaltaisten ajattelijoiden esittämiä näkemyksiä paheksutaan, mutta se tehdään vain verhoamalla ne samean sentimentaalisuuden varjoon ilman niiden moraalista kyseenalaistamista. Nooan päätös olla tappamatta Seemin vaimon kaksostyttöjä perustuu elokuvassa aika pitkälle ainoastaan siihen, että hän ei sääliltään pysty siihen. Mitään moraalista oikeutusta ihmisen elämän jatkumiselle ei anneta ja kuvan loppukin on surumielisen sekavasti ajelehtiva.

Yksi elokuva, edes Hollywoodin suurtuotanto, ei tietenkään kuvaa koko kulttuuria, mutta tietynlaista elämänvoiman hiipumista ja yleistä pessimismiä on kyllä havaittavissa laajemminkin. Ellei luonnon ja ilmaston täysi tuhoutuminen, niin ainakin aina edessä oleva työvoimapula kyllä lopulta rusentaa kulttuurin totaalisesti kasaan. Sellainen on tietenkin tyhmää ajattelua, joten laitetaan loppuun pieni runonpätkä alkuperäisestä Nooan tarinasta:

"Niin kauan kuin maa pysyy, 

ei lakkaa kylvö eikä korjuu, 

ei vilu eikä helle, 

ei kesä eikä talvi, 

ei päivä eikä yö"

Hämmentely

Mediassa, tai lähinnä siinä anglomediassa, jota itse lueskelen, on taas pienoinen myrsky jostakin paavi Franciscuksen haastattelusta, jossa häntä oli tulkittu väärin. Aika turhaan minusta, mutta toisaalta on tietysti hyvä, että asiat selvitetään. Suomessa on aika helppoa median suhteen. Mikäli HS, Iltalehdet tai YLE julkaisevat uutisia katolisesta kirkosta, niin ne voi jättää täysin huomiotta, koska ne joko eivät pidä paikkaansa edes alusta, tai sitten käsittelevät täysin yhdentekeviä asioita. Angloissa Guardian/New York Times - akselin voi laskea lähes samaan kastiin. Välillä todellakin tuntuu, että katolinen media aivan turhaan oikoo noita juttuja, koska se vie vain aikaa ja on omiaan aiheuttamaan hämmennystä sekin.

Joka tapauksessa tänään on ollut ja on yhä Karmel-vuoren Neitsyt Marian päivä, joten syytä olisi edes hetkeksi keskittyä oleelliseen ja meditoida vaikkapa tätä Pyhän Jeesuksen Teresan rukousta, joka toki luo valoa muihinkin aisioihin, kuin median hämmentelyyn:

Älä mistään hämmenny,

älä mistään kauhistu.

Kaikki kulkee kulkuaan,

Jumala ei muutu.

Kärsivällisyys kaiken saavuttaa.

Se, jolla on Jumala,

siltä ei mitään puutu.

Jumala yksin riittää.

Kausiennakko

Viime kaudella hyvin konservatiivisella ja varovaisella pelisysteemillä pelannut Kotkan Perussuomalaisten valtuustoryhmä on lähdössä tulevaan kauteen lähes radikaalin ennakkoluuttomalla taktisella muodostelmalla 1 - 6 - 1. Puolustuksen lukkona ja alakerran luutana häärää puolesta sananvapauden aina varmana tunnettu Hirvonen. Hänen suorituksensa tullee olemaan totutun vakaa. Kuuden pelaajan keskikenttä tulee todennäköisesti pitämään palloa. Lievää pelkoa esiintyy siitä, että pallottelisivat toisilleen liian lujia ja vaikeita palloja, mutta kärjessä yksin viilettävälle Vesa Levoselle he tuskin erehtyvät syöttämään. Tähän asti ongelma onkin ollutkin juuri maalinteko. Nykyinen kenttäasetelma tietysti tarjoaa mahdollisuuden käyttää Hirvosta liberona, mutta vaikuttaa itsestään selvältä, että mies on enemminkin kuin luotu järeäksi toppariksi. Tämä siis jättää vastuun maalinteosta täysin keskikentän harteille. Mielenkiintoista on nähdä kuka tulee pelaamaan kymppipaikkaa, jos kukaan, vai otetaanko käyttöön innovatiivinen kolmen kärjen ja kolmen hyökkäävän keskikenttäpelaajan systeemi. Joka tapauksessa joukkueen tilan pitäisi nyt olla vapautunut ja uusi, yllättävä ja moderni pelisysteemi varmasti luo mahdollisuuksia viime kautta rajumpaan peliin.

Kausihan alkaa 18. elokuuta, mutta harjoitusleirit, ja varsinkin harjoitusottelut, ovat luonnollisesti jo täydessä käynnissä. Raportoimisiin.

Niin se käy

Tähän taas ei oikein muu kuva käy, vaikka itse asiassa on mukana tiettyä kosmista oikeuttakin. Nyt, kun Kotkan Perussuomalaiset lapsellisella ylireagoimisella ja sinnikkäällä valittamisella saivat puolueen erottamaan pitkäaikaisimman kotkalaisen jäsenensä, niin samantien Arto Hirvonen nousi varavaltuutetun paikalta valtuustoon muodostaen oman, itsenäisen ryhmänsä. Kotkan Perussuomalaisten valtuustoryhmä siis heikkeni kahdeksanjäsenisestä seitsenjäseniseksi ja Hirvonen taas saa omassa ryhmässään nauttia kaikista valtuustoryhmälle kuuluvista eduista, eli hänen asemansa on huomattavasti vahvempi, kuin mitä se olisi ollut Kotkan Perussuomalaisten ryhmän jäsenenä. Riidat Kotkan Perussuomalaisten sisällä ovat Hirvosen poispotkimisen jälkeen vain kiihtyneet ja todelliseen asiapolitikointiin ilmeisesti kuuluvat valituskirjelmät puolueen ylemmille tahoille niihin liittyvine oikeuskanteineen vain lisääntyneet.

Valtuustokaudesta onkin pitkästä aikaa tulossa mielenkiintoinen ihan näytelmäluonteisestikin ja Penan kanssa meinattiinkin, että istutaan lehterillä joka istunnossa. Saattaa olla, että rupean raportoimaan tapahtumista.

P.S.

Ja aina paranee.

Modernia unettomuutta

Mikäli ajoittainen unettomuus vaivaa, eikä jaksa tehdä silloin mitään järkevämpää, niin sitä varten on keksitty televisiosarjat. Netflixin myötä on tullut katseltua uudempia TV-sarjoja. Lähinnä rikossellaisia. Niiden helmasynti vaikuttaa olevan se, että ensimmäiselle tuotantokaudelle halutaan jatkoa, eikä mikään lopullisesti ratkea missään vaiheessa. Oikeastaan ne ovatkin ihmissuhdedraamoja, joissa rikos on vain se tapahtuma, jonka ympärille ihmissuhdekoukerot voi kätevästi sijoittaa. Mieleen tulee "romanttinen" romaani, mutta katsomani perusteella en jaksa uskoa, että mihinkään Rouva Bovaryn tai Anna Kareninan tasolle, jossa liikutaan ulottuvuuksissa joissa tehdään täydellisiä taideteoksia, koskaan päästäisiin näissä sarjoissa. Ihmissuhdedraamoina niiden ongelma on siinä, että ne eivät osaa keskittyä. Tarinoissa seurataan rinnakkain liian monia henkilöitä ja yhdestä normisarjasta voisi tehdä kolme tai neljä todella hyvää sarjaa.

Tämänhetkinen suosikkini on Jälkiä jättämättä ( The Killing ). Oikeastaan ensisijaisesti rikostutkijaa esittävän pääosanäyttelijän loisteliaisuuden vuoksi, mutta on siinä muutenkin puolensa ja vaikka lievästi tympäännyinkin siihen, että yhtä rikosta ei saatu ratkaistua lopullisesti ensimmäisen tuotantokauden 13 jaksossa, saatan katsoa toistakin tuotantokautta ainakin vähän alusta. Tässäkin ongelma on se, että sarja seuraa rikoksen tutkijoiden, rikoksen uhrin perheen, rikoksen tekijöiden ja siinä ohella muidenkin elämää aivan liian tarkkasti. Saman sarjan voisi hajottaa useampaan parempaan sarjaan. Varsinkin rikoksen uhrin perheestä olisi saanut todella hyvän sarjan jättämällä muut sivuhenkilöiksi.  Yhtenä huomiona se, että tässäkin oli mukana sinänsä irrallinen jakso, joka oikeastaan oli aivan hieno, mutta ei vienyt juonta suuntaan eikä toiseen ja kyyniseen mieleen hiipi aavistus, että näin vain nykyään täytyy tehdä, että saadaan sovitut jaksot täyteen ja voidaan pohjustaa mahdollisen uuden tuotantokauden ihmissuhdekoukeroita.

Tässä sarjassa noissa ihmissuhdekoukeroissa ei minusta kuitenkaan ole alistuttu sellaiselle kyyniselle roskalle, joka monia muita sarjoja vaivaa, vaan mukana on aivan aitoa herkkyyttä ja taiteellista kuvausta. Yleisesti voisi ehkä olla parempi, että näitä ei tehtäisi lainkaan rikoksen ympärille, vaan niin sanotun tavallisen elämän ympärille, ja rikossarjat sitten erikseen. Rikossarjoilta kun odottaisi aina jonkinlaisia perinteisiä, moraalisia tarinoita. Mutta ehkä aikamme vain on jo kyvytön sellaisiin.

Suosittelen kuitenkin sarjaa ellei joku ole nähnyt ja juonen kuvauksen voi tarkistaa vaikkapa wikipediasta.

Halla-aho

Ehkä ensimmäinen poliittinen uutinen, joka liikutti minua oikeasti ikinä oli se, että Jussi Halla-aho valittiin EU:n valiokuntaan, joka tekee esityksiä maahanmuutosta, ulkorajojen turvallisuudesta jne...

Jussille voi vain nostaa hattua. Muistan kuinka hän joskus aikojen alussa netissä ihmetteli miten Vanhan testamentin juutalaiset vannoivat valoja ennen Jordanin ylitystä, joten tämä Jussille:

Amen

Ota välillä pari olutta. Sinä jos kuka on ansainnut sen.

Parempaa lukemista

Hullulla on halvat huvin, joten vietin aikaa katselemalla Youtubesta "King James Only" - debatteja. Kyseessä on liike, joka pitää King James - käännöstä ainoana oikeana englanninkielisenä Raamattuna. Tälle ei oikeastaan ole mitään perusteita, mutta asian puolustajat ovat kyllä uskossaan vahvoja, eivätkä suinkaan kaikki edes mitään innokkaita hörhöjä. Mikäli jotakuta kiinnostaa, niin protestantti James White kuitenkin silppuaa liikkeen argumentit erittäin kattavasti.

En tiedä onko katolisella puolella omaa Douay-Rheims Only - liikettään, mutta todennäköisesti sellainenkin jostain löytyy. Sitä voisi perustella sillä, että Douay-Rheims on käännetty suoraan Vulgastasta, joka on Raamatun latinankielinen käännös ja toimi - ja toimii edelleen - katolisen kirkon "virallisena" Raamattuna jo tuhat vuotta ennen kuin käännöksistä eri eurooppalaisille kansankielille ryhdyttiin edes puhumaan. Douay-Rheims muuten edelsi King Jamesia ja ilmeisesti King James on Uuden testamentin osalta saanut siitä myös vaikutteita. Douay-Rheimsia uudempia, katolisia raamatunkäännöksiä alkoi ilmestyä vasta 1960-luvulla.


Nykyään englanninkielisessä maailmassa on, Douay-Rheimsin lisäksi, kolme merkittävää käännöstä, jotka kirkko on hyväksynyt. Itse en todellakaan voi katsoa olevani englannin vivahteiden asiantuntija, ja vielä vähemmän heprean ja kreikan edes alkeisosaaja, mutta yritän esitellä seuraavassa lyhyesti nuo kolme käännöstä sen pohjalta miltä ne ovat minusta vaikuttaneet ja mitä tietoa olen niiden synnystä ja käytöstä saanut.

Jerusalem Bible

Jerusalem Biblen perustana on vuonna 1966 julkaistu ranskannos. Sen käänsivät Jerusalemissa toimivat domikaanimunkit siihen aikaan parhaiten tunnettujen vanhojen hepreankielisten ja kreikankielisten alkutekstien perusteella. Eli he tavallaan ottivat uudestaan tehtäväksi sen mitä pyhä Hieronymus oli tehnyt kääntäessään Raamatun latinaksi kääntäessään sen ranskaksi. He tietysti tunsivat Vulgatan, mutta eivät käyttäneet sitä suoraan kääntämisen apuna. Tuon ranskannoksen pohjalta tehtiin engalanninkielinen Jerusalem Bible, joka varsinkin Vanhan testamentin osalta on oma suosikkini. Uutta testamenttia mielestäni pilaavat lähinnä kirkon tehtävien nimitysten "vieroittava" kääntäminen. On presidenttiä ja ministeriä, kun pitäisi olla piispaa ja pappia. Toisaalta sekin tietysti kiinnittää huomion siihen, että alkutekstien kirjoittamisen aikana nämä nimitykset eivät vielä olleet vakiintuneet, mikä on asia mikä on hyvä tietää.

Jerusalem Bible on mielestäni kaunista englantia. Sitä lukee sujuvasti ja ilokseen. Se on saatavissa Catholic Thruth Societyn julkaisemana The CTS New Catholic Bible - nimisenä monissa eri kuorissa, mutta niissä kaikissa tyylikkäästi ei-palstoitettuna, mikä Raamatun kohdalla on aina kiva ylläri. Runoudeksi koettu on painettu runomuotoon ja proosaksi koettu koko sivun leveydeltä. Tekstien otsikointi ja jaottelu on muutenkin mielekästä. Pieni miinus on ehkä annettava siitä, että CTS New Catholic Biblen sisältämät esittelyt Raamatun eri kirjoista, ovat liikaa historialliskriittiseen metodiin tukeutuvia. Sen miinuksen rinnalle on taas nostettava plussa siitä, että liturginen merkitys huomioidaan ja kirjan liitteisiin kuuluu taulukko messussa ja hetkipalveluksessa luettavista päivittäisistä teksteistä. Suosittelen vahvasti.

Popmaisena yksityiskohtana voisi huomioida, että käännöskomiteaan kuului J.R.R Tolkien ja käännös Joonan kirjasta on hänen omaa käsialaansa.

Liturgisessa käytössä Jerusalem Bible on Englannissa, Australiassa ja monissa muissa englantia käyttävissä maissa ympäri maailmaa. En itse asiassa edes tiedä minkä käännöksen pohjalta lukukappaleet ja evankeliumin luku Suomessa englanninkielisissä messuissa hoidetaan, mutta se onkin asia, jonka piispa hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Revised Standard Version, Catholic Edition.

Tätä pidetään erittäin yleisesti parhaana käännöksenä. Ja sitä se monessa mielessä onkin. Kieli on erittäin ytimekästä, eikä se edes pyri selittämään mitään. Kuten totesin en itse kykene ymmärtämään alkutekstejä, mutta kuulemma tämä käännös on niille uskollisin.

Käännös on tehty protestanttisen käännöksen pohjalta, tai yhteistyössä heidän kanssaan ja jossain vaiheessa käännöstyötä oli esillä myös pyrkimys tehdä sama, englanninkielinen Raamattu kaikille kirkkokunnille. Katolinen editio poikkeaa vain vähän protestanttisesta editiosta.

Jotkut väittävät, että RSV on raskaslukuinen ja huonokin käännös, koska kääntäjät ovat pitäytyneet liikaakin sanatarkkuudessa, eivätkä ole antaneet inspiraation ollenkaan johtaa, mutta minusta näin ei ole. Kielellisesti nimenomaan ytimekkyys ja johdonmukaisuus vetävät puoleensa. RSV:tä lukee aina kaksi lukua siinä missä muita yhden. Englantia äidinkielenään puhuvalle käännös on kuulemma vaikeahko hahmottaa hyväksi kokonaisuudeksi.

Tätä käännöstä on lupa käyttää liturgiassa, mutta tietääkseni sitä tällä hetkellä yleisesti tehdään vain joissain Afrikan maissa.

New American Bible

New American Bible on yhdysvaltalaisten piispojen projekti. Se on Raamattu, jota Yhdysvalloissa käytetään liturgiassa. Käännös on hyvä, mutta minusta tyylillisesti hieman liian polveileva. Jenkki voi ajatella aivan toisin. Itse olen lukenut tätä näistä kolmesta vähiten mikä ehkä näkyy siinäkin, että en osaa sitä sen enempää kommentoidakaan. Katselen kohtuullisen usein EWT:n messuja, joissa New American Biblea käytetään ja luen itse lukukappaleet Jerusalem Biblesta. Erot ovat aika mitättömiä ja asiallisesti niitä ei ole oikeastaan ollenkaan.


Eipä tässä muuta siis, kuin ainakin King James Only - höpötys on Much Ado about Nothing :)

Pitkä tähtäin

Eilen kaikkia mannerlaattojen ystäviä jännittivät tietysti jalkapallon ohella Europarlamentin avajaiset. Oli itsestään selvää, että Jussi Halla-ahon ja Sampo Terhon kaltaiset akateemiset herrasmiehet osaisivat käyttäytyä tuollaisissa tilanteissa, mutta joutuisivatko suomalaiset häpeään lehtineekeri Sarvanmaan, ikuisen ja iloluonteisen ylioppilaan Pietikäisen ynnä muiden vuoksi, sai sydämet tykyttämään ja kädet hikoamaan jännityksestä monissa porvariskodeissa. No, lopulta kaikki meni hyvin ja jotkut vähemmän suomalaiset ryhmät olivat perinteiseen eurooppalaiseen tapaan jopa osoittaneet avajaisissa mieltään.

Todellisuudessa Europarlamentti on tietenkin tyhjyyden päälle ripustettu turhuus. Sitä Eurooppaa, jota se on rakentamassa ei ole koskaan ollut, eikä sellaista koskaan tule. Europarlamentti pystyy ainoastaan tekemään kiusaa ihmisille ja luomaan typeriä ja haitallisia hallinnollisia rakenteita ennen Uninonin väistämätöntä hajoamista. Ellei kiusaannu helposti ja on valmis tulevaan sekasortoon voi koko parlamentin aika hyvin unohtaa ja jättää omaan arvoonsa, sillä turhat rakenteet lopulta purkautuvat hyvinkin helposti ja nopeasti, joskin ehkä väkivaltaisesti.

Itse aion kuitenkin seurata kevyesti Europarlamentin toimintaa perussuomalaisten edustajien toiminnan kautta ja, vaikka en nyt missään tapauksessa ryhdy puolan alkeita opiskelemaan, eurooppalaisen järkipoliitikon Janusz Korwin-Mikken edesottamusten osalta. Noihin kolmeen poliitikkoon luotan myös siinä, että oikeus ja kohtuus toteutuisi ja latinasta tulisi jälleen Euroopan akateeminen, oikeudellinen ja poliittinen yleiskieli. Asiaahan ovat väläytelleet - hieman satiirisesti, mutta kuitenkin - jo loogisrationaaliset ajattelijatkin:

Romanus sum